Nyt se sit­ten ta­pah­tui; olen pu­don­nut tek­nii­kan ke­hi­tyk­sen kyy­dis­tä. Opti­mis­ti­se­na di­gi­na­tii­vi­na ai­na ajat­te­lin sen ta­pah­tu­van myö­hem­min kuin 23-vuo­ti­aa­na.

Pyö­ries­sä­ni Pris­mas­sa mu­siik­ki­o­sas­toa et­sien di­gi­ta­li­saa­tio re­a­li­soi­tui, ja sain huo­ma­ta, et­tei CD-le­vy­jä enää myy­dä ta­val­li­sis­sa mar­ke­teis­sa. Myy­jä to­te­si­kin, et­tä nii­tä me­nee ny­ky­ään niin vä­hän kau­pak­si, et­tä ovat pois­tu­neet lä­hes ko­ko­naan va­li­koi­mis­ta. Suo­ra­tois­to­pal­ve­lut ovat ot­ta­neet nis­ka­len­kin fyy­si­sis­tä for­maa­teis­ta. 

Ovat­ko van­hat for­maa­tit tu­le­vai­suu­den uu­sil­le su­ku­pol­vil­le tut­tu­ja vain his­to­ri­an­kir­jan si­vuil­ta? Tu­lee vie­lä yl­lä­tyk­se­nä, et­tä niil­tä kas­vi­maal­la lin­nun­pe­lät­ti­mi­nä roik­ku­vil­ta va­los­sa väl­keh­ti­vil­tä muo­vi­kie­koil­ta on jos­kus suun­nil­leen ju­ra­kau­den jäl­keen kuun­nel­tu mu­siik­kia ja kat­sot­tu elo­ku­via.

Toki Spo­ti­fyn ja Ap­p­le Mu­si­cin kal­tai­set suo­ra­tois­to­pal­ve­lut ovat help­po­ja ja val­ta­va mu­siik­ki­kir­jas­to kul­kee mu­ka­na min­ne ta­han­sa tas­kuun mah­tu­vas­sa koos­sa.

Muis­tan kuin­ka en­sim­mäi­sen au­to­ni le­vy­vaih­ta­jaan mah­tui kuu­si CD-le­vyä. Sen si­jaan esi­mer­kik­si Spo­ti­fyn kir­jas­tos­sa on tar­jol­la mu­siik­kia noin kah­dek­sal­ta mil­joo­nal­ta ar­tis­til­ta.

Pal­ve­lui­den syö­ve­reis­tä tu­lee löy­det­tyä pal­jon upe­aa mu­siik­kia, jos­ta ei muu­ten oli­si iki­nä kuul­lut­kaan. 

Vaik­ka suo­ra­tois­to­pal­ve­luis­ta mi­nä­kin mu­siik­ki­ni pää­o­sin ku­lu­tan, on fyy­si­nen CD sil­ti eheä ko­ko­nai­suus kan­si­tai­tei­neen kaik­ki­neen, ei­kä vain bit­ti­jo­no tie­to­ko­neel­la. Musii­kin ku­lu­tus tun­tuu myös jo­ten­kin hi­taam­mal­ta ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sem­mal­ta. Sa­mal­la kan­si­vih­kos­ta ly­rii­koi­ta lu­kies­sa mu­siik­kiin tu­lee kes­ki­tyt­tyä enem­män. Ei­kä käy kiis­tä­mi­nen, et­tä si­säi­sen ke­räi­li­jä­luon­tee­ni mie­les­tä uu­den le­vyn myö­tä oma ko­ko­el­ma on taas as­ke­leen lä­hem­pä­nä täy­del­li­syyt­tä. 

Edel­lä mai­nit­tu­jen li­säk­si fyy­si­set le­vyt ovat myös oi­va kei­no edes hiu­kan tu­kea mu­siik­ki­aan jul­kai­se­vaa suo­sik­kiyh­ty­et­tä tai -ar­tis­tia, kun suo­ra­tois­to­pal­ve­lui­den kuun­te­lu­ker­rois­ta ar­tis­teil­le mak­sa­mat palk­ki­ot ei­vät mik­ros­koop­pi­suu­des­saan pää­tä hui­maa. Yh­des­tä kuun­te­lus­ta mak­se­taan pal­ve­lus­ta riip­pu­en joi­ta­kin sen­tin kym­me­ne­so­sia.

Va­li­tet­ta­vas­ti mu­sii­kil­la it­sen­sä elät­tä­vät enää vain kaik­kein isoim­mat ar­tis­tit ja yh­ty­eet.

Kuin­ka käy kult­tuu­rin, kun mu­siik­ki­te­ol­li­suus vaa­tii ar­tis­teil­ta uu­sia hit­ti­bii­se­jä yhä ma­ta­lam­mil­la kor­vauk­sil­la ja ki­re­äm­mil­lä ai­ka­tau­luil­la? Luo­vaa pro­ses­sia ei voi kui­ten­kaan ho­put­taa il­man, et­tä lop­pu­tu­los kär­sii.

Tänä vuon­na jul­kais­taan mon­ta in­nol­la odot­ta­maa­ni al­bu­mia, ku­ten kym­me­nes Night­wish-levy ja Mar­ko Hie­ta­lan toi­nen soo­lo­al­bu­mi. Jopa Win­ter­su­nin vuo­des­ta 2006 läh­tien te­keil­lä ol­lut ja syys­tä­kin Ol­ki­luo­to kol­mo­seen ver­rat­tu Time II nä­kee syk­syl­lä päi­vän­va­lon.

Tai­dan suun­na­ta oi­ke­aan le­vy­kaup­paan, joi­ta Tam­pe­reel­ta­kin on­nek­si vie­lä löy­tyy. Vi­nyy­lien suo­sio on vii­me vuo­si­na ol­lut nou­sus­sa, jo­ten ken­ties han­kin­kin le­vy­soit­ti­men olo­huo­neen nurk­kaan Spo­ti­fyn ka­ve­rik­si.