Hyvinvointialueen talous on kohentumassa. Kirittävää silti riittää vielä ensi vuodeksikin.
PoKon paikalliskehittäjä Seppo Tolvanen (oik.) on tavattavissa ensi viikon keskiviikkona Ruovedellä. Kuvassa myös PoKon puheenjohtaja Arto Pirttilahti. Arkistokuva.
PoKon paikalliskehittäjä Seppo Tolvanen (oik.) on tavattavissa ensi viikon keskiviikkona Ruovedellä. Kuvassa myös PoKon puheenjohtaja Arto Pirttilahti. Arkistokuva.
PoKo jakaa tietoa erilaisista tukimahdollisuuksista
Uuden liittymän paikaksi on suunniteltu eteläisen Ruovedentien liittymän sekä kantatie 66:n välisen risteyksen lähiympäristöä.
Karoliina Laikio
Uuden liittymän paikaksi on suunniteltu eteläisen Ruovedentien liittymän sekä kantatie 66:n välisen risteyksen lähiympäristöä.
Karoliina Laikio
Liittymää suunnitellaan jo – investointipäätöstä uudesta polttonesteiden jakeluasemasta ei vieläkään ole
Tea Mäkipereen kirjan Etelään lentävä ruutana kolmas painos saatiin valmiiksi Otavan kirjapainossa Keuruulla perjantaina 15. elokuuta.
Vinhan kirjakauppa
Tea Mäkipereen kirjan Etelään lentävä ruutana kolmas painos saatiin valmiiksi Otavan kirjapainossa Keuruulla perjantaina 15. elokuuta.
Vinhan kirjakauppa
Etelään lentävän ruutanan menestys jatkuu
Volkkariyhdistyksen aktiivit Timo Varis, Jari Kähkönen ja Suvi Airaksinen Haapasaaressa heinäkuun tapaamisessa.
Sirkku Somero
Volkkariyhdistyksen aktiivit Timo Varis, Jari Kähkönen ja Suvi Airaksinen Haapasaaressa heinäkuun tapaamisessa.
Sirkku Somero
Volkkariharrastajat pettyivät Haapasaareen – Mikä katkaisee kahdeksan vuoden perinteen?
Ruovedellä päällystetään tällä viikolla Kuruntietä. Työt käynnistyivät maanantaiaamuna alustan jyrsimisellä.
Karoliina Laikio
Ruovedellä päällystetään tällä viikolla Kuruntietä. Työt käynnistyivät maanantaiaamuna alustan jyrsimisellä.
Karoliina Laikio
Kuruntietä päällystetään tällä viikolla
Kunnanhallitus esittää vanhoja tuttuja nimiä tytäryhtiöidensä hallituksiin.
Kunnanhallitus esittää vanhoja tuttuja nimiä tytäryhtiöidensä hallituksiin.
Kunnanhallitus antoi tytäryhtiöille omistajaohjausta henkilövalintoihin
Laine tekee luonnoksen ensin kynällä paperille.
Jyrki Liikka
Laine tekee luonnoksen ensin kynällä paperille.
Jyrki Liikka
Mitalin suunnittelija Jenni Laine: ”Pojat torppasivat revontuliajatuksen”
Lintsin Baanalla Postin palvelupisteessä Timo Seppälä ja Eeva Viitaniemi. - Timolla on selvyyden vuoksi yllään Posti paita, vaikka hän töissä minulla, Viitaniemi sanoo.
Jyrki Liikka
Lintsin Baanalla Postin palvelupisteessä Timo Seppälä ja Eeva Viitaniemi. - Timolla on selvyyden vuoksi yllään Posti paita, vaikka hän töissä minulla, Viitaniemi sanoo.
Jyrki Liikka
Palvelua ja itsepalvelua – paketin lähettäminen on helppoa tai vaikeaa
Jyrki Liikka
Jyrki Liikka
Uusi kyltti tulossa vanhan kyltin tilalle
Uusia valvontakameroita on asennettu jo esimerkiksi Laivarannan huoltorakennukseen.
Jyrki Liikka
Uusia valvontakameroita on asennettu jo esimerkiksi Laivarannan huoltorakennukseen.
Jyrki Liikka
Turvallisuus: uudet valvontakamerat toiminnassa vuoden loppuun mennessä
Kunnanhallitus puoltaa lisämäärärahaa korjauksiin ja moottorikelkkaan
Ainola ja Alvari-talo on myyty – ostaja Styyrpuurin omistaja: "Ihastuin ajatukseen vanhasta paloasemasta"
Ollikaisen Hirsirakenne investoi uuteen tehdashalliin ja tuotantolinjaan – Kolmen miljoonan investointi kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetin vuodenvaihteessa
Kunta vuokraa edelleen Runebergin puiston ja muita Ritonimen tilayhtymän alueita
Moraine Books toimii myös Walleniuksen Wapriikissa
Ruoveden lukiossa kaksi uutta opettajaa – koulussa ja paikkakunnassa riittää vielä molemmilla tutustuttavaa
Pirhan aluehallitus esittää aluevaltuustolle vammaispoliittisen ohjelman hyväksymistä ja muutoksia asiakasmaksuihin
Seurakunnan yhdistymistilanteesta avoin keskustelutuokio
Valtuuston iltakoulussa pohdittiin kuntastrategiaa: "Keskustelu oli hyvää ja ryhmien yli kantavaa"
Vapaaehtoiset turvaavat koulutietä ensimmäisinä päivinä – Suojateillä valvoja vielä perjantaina, muista varovaisuus koulujen läheisyydessä sen jälkeenkin
Ruovedeltä löytyi opettajan töiden lisäksi myös uusi koti
Syöksyvirtaus aiheutti tuhoa Pihlajalahdella – Myrskyn voima järkytti: ”En ole tällaista eläissäni nähnyt.”
Bussi–Mannisen reittiin muutoksia Tampereella: 18.8. alkaen linjan 95 vuorot eivät aja rautatieaseman kautta
Uusia oppilaita joka koulussa – syyslukukausi käynnistyy Ruovedellä huomenna, Kurussa tänään
Suopursuruoste värjää vesiä loppukesästä – Sinilevähavainnot vähentyneet Pirkanmaalla helteistä huolimatta
Murskemäen kaavaluonnokseen 60 muistutusta
Keiturin Soten kiireettömien ajanvarausten puhelinpalvelussa on ollut ruuhkaa – Lähiasiointipisteen palvelut Ruovedellä alkavat normaalin aikataulun mukaan ensi viikolla
Bussien aikataulut muuttuvat elokuun alussa
Onnettomuus: ”Vastaan syöksyvä auto melkein kopsautti autoni nokkaan”
Uutta paloasemaa ei saada tänä vuonna

Tilaa uutiskirje
Luetuimmat
Tuoreimmat
Venla Manninen nappasi tavoitellun harjoittelijapestin Brysselistä – aloittaa Sebastian Tynkkysen kabinetissa ensi kuussa
Volkkariharrastajat pettyivät Haapasaareen – Mikä katkaisee kahdeksan vuoden perinteen?
Liittymää suunnitellaan jo – investointipäätöstä uudesta polttonesteiden jakeluasemasta ei vieläkään ole
Kukkapaikkan viereen kauppa tai luontokeskus? – Olli-Pekka Tuomella on ideoita, yksi asia estää pitkän tähtäimen suunnitelmat

Lukijan kuvat
Viimeisen kerran puimuri Ruoveden seurakunnan viereisellä pellolla. Ensi vuonna puidaan Tarjanteen seurakunnan viereistä peltoa.
Jali Kontuniemi

Striimaukset
Uusi kunnanvaltuusto järjestäytymiskokouksessa 2. kesäkuuta valtuustosalissa.
Terhi Kääriäinen
– Työnteko voi olla myös kivaa, tuumaavat Juhana Rentto, Ulla Keljo ja Jorma Keljo.
Pohjoisviitta
Yhdessä hommat sujuvat ja uuden tilan myötä valikoima laajenee
Kari Mäkelä ja Pertti Pyykkö ovat tyytyväisiä uudistettuihin tiloihin Orivedellä. Keuruun konttorin remontti on sekin juuri valmistunut.
Pohjoisviitta
Muutosten pyörteissä asiakas on edelleen ykkönen
