Etsik­ko­ai­koja

”Kai­kel­la on mää­rä­het­ken­sä, ai­kan­sa joka asi­al­la tai­vaan al­la”, kir­joit­taa Van­han Tes­ta­men­tin vii­sas Saar­naa­ja. Ja näin se on. ”Ai­ka hei­tel­lä ki­viä, ja ai­ka ne ke­rä­tä.” Vii­sas tie­tää, mikä on ai­na pai­kal­laan. Ja ih­mi­sen pi­tää op­pia käyt­tä­mään kun­kin ajan tuo­mat mah­dol­li­suu­det hy­väk­seen par­haan­sa mu­kaan.

Seit­se­män­tenä päivänä Jumalakin lepäsi

Ke­sä­lo­ma on hie­no kek­sin­tö! Edel­li­sen ker­ran sain naut­tia sii­tä kol­me su­vea sit­ten. Suun­ni­tel­mis­sa oli läh­teä kat­so­maan yö­tön­tä yö­tä ai­na poh­joi­seen Nor­jaan as­ti, mut­ta kii­tos ko­ro­nan ja epä­suo­tuis­ten sää­en­nus­tei­den py­syim­me­kin Suo­mes­sa.

Totuuden Henki

”To­tuu­den Hen­ki, joh­da sinä mei­tä”. Tämä yk­si tun­ne­tuim­mis­ta vir­sis­täm­me on mo­nel­le myös hy­vin lä­hei­nen. It­sel­le­ni se tuli ai­ka­naan tu­tuk­si eri­tyi­ses­ti kou­lu­lais­ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten kaut­ta. Lu­ku­vuo­den työ aloi­tet­tiin pyy­tä­mäl­lä Ju­ma­lan Hen­gen joh­da­tus­ta ja neu­voa opis­ke­luun. Vaik­ka kou­lu­jen seu­raa­van lu­ku­vuo­den al­kuun on vie­lä ai­kaa, ”To­tuu­den Hen­ki” kuu­luu myös en­si sun­nun­tain vir­si­va­li­koi­maan.

Häntä kuulkaat

En­si sun­nun­tai­na nuo sa­nat ovat, ku­ten ai­na, näh­tä­vis­sä Ruo­ve­den kir­kos­sa, jon­ne taas pää­see, el­lei uu­sia ra­joi­tuk­sia vii­me tin­gas­sa tule. Sama ke­ho­tus kuul­laan sil­loin myös lu­et­tu­na, evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä: ”Tämä on mi­nun Poi­ka­ni, mi­nun va­lit­tu­ni, kuul­kaa hän­tä!” Ope­tus­lap­sis­ta kol­me sai sen sa­nan kuul­la ja kat­sel­la Mes­ta­ri­aan kir­kas­tet­tu­na. Mik­si vain kol­me?

Sateen­kaa­ret

Kes­ki­ke­sä on täyn­nä luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta. Luon­to on he­rän­nyt eloon. Kas­vu­kau­si on kiih­keim­mil­lään. Vih­re­än kaik­ki sä­vyt hoh­ta­vat ja kuk­kien vä­rien kir­jo on run­saim­mil­laan. Vä­rit syn­ty­vät eri­lais­ten pin­to­jen hei­jas­tuk­se­na, jot­ka me nä­em­me eri vä­rei­nä. Au­rin­ko va­lai­see voi­mal­laan kas­vin pin­taa ja me saam­me ihail­la vä­rien kir­joa. Haus­kaa, et­tä au­rin­ko va­lai­see maa­il­maa val­koi­sel­la va­lol­la ja koh­da­tes­saan eri­lai­sia pin­to­ja tai ve­si­pi­sa­roi­ta se hei­jas­tuu tai tait­tuu vä­reis­sä. Val­koi­nen valo si­säl­tää kaik­ki aal­lon­pi­tuu­det, kaik­ki vä­rit.

Pait­si­ossa!!

Kan­sal­la ei ole lain­kaan it­sek­ri­tiik­kiä. Ku­kaan ei ar­vi­oi enää omaa elä­män­ta­paan­sa. Toi­sin pi­tää ol­la. Kun on sen ai­ka niin elä­män suun­taa pi­tää tar­kis­taa ja suun­ta kään­tää. Ja se ai­ka on nyt!.

On kiitosten aika

Olem­me pääs­seet eroon vi­ra­no­mais­ten ko­ro­na­ra­joi­tuk­sis­ta, Pir­kan­maa on pa­la­nut pe­rus­ta­sol­le. Saam­me naut­tia ke­säs­tä, kai­kes­ta sen kau­neu­des­ta. Ei­kä mei­dän tar­vit­se pe­lä­tä, vaik­ka va­ro­vai­nen on syy­tä edel­leen ol­la. Saam­me siis ol­la kii­tol­li­sia.

Jumala on lähellä

Ihas­te­len ruu­dun läpi al­ku­ke­sän kau­neut­ta. Pie­nel­lä kais­ta­leel­la ta­lon ja ran­nan vä­lis­sä on koi­vua, pih­la­jaa, haa­paa, män­tyä, kuus­ta ja ka­ta­jaa. Osa puis­ta on jo vuo­si­kym­me­niä van­ho­ja, osa vas­ta kas­vun­sa alus­sa ja lo­put sil­tä vä­lil­tä.

Jo joutui armas aika

Sin­ne se meni, lu­ku­vuo­si, tal­vi­kau­si. Säät ei­vät kai­kin ajoin ole ol­leet vie­lä ko­vin ke­säi­siä, jo­ten ke­sä­kau­den al­ku pää­see lä­hes yl­lät­tä­mään, vaik­ka kou­lu­jen päät­tä­jäi­si­ä­kin vie­te­tään vas­ta rei­lus­ti ke­sä­kuun puo­lel­la.

Suvi­vir­ren sunnuntai

Su­vi­vir­si on al­ka­nut vii­me päi­vi­nä kai­ku­maan mo­nen mie­lis­sä. Ke­vään kään­ty­mi­nen kau­niik­si ke­säk­si he­rät­tää kii­tol­li­suu­teen ja toi­voon. Tämä yk­si ra­kas­te­tuim­mis­ta vir­sis­tä soi kii­tol­li­suut­ta ja on­nel­li­suut­ta Ju­ma­lan lah­jois­ta, jot­ka saam­me luo­ma­kun­nan kaut­ta.