Pyhät ja päivät

En­si lau­an­tai­na tu­han­net ja taas tu­han­net hau­ta­kynt­ti­lät va­lai­se­vat syk­syn pi­me­ää mar­ras­ta. Nii­den lie­kit ku­rot­tau­tu­vat hen­toi­na ja hau­rai­na tai­vas­ta koh­ti, ja ker­to­vat näin ih­mi­sen muis­tis­ta.

Laula, mat­ka­lai­nen korpimaan

Ra­kas lap­suus­muis­to ker­too sii­tä, kun olin al­le kou­lui­käi­se­nä El­vi-mum­mun kans­sa kir­kos­sa. Lau­loim­me Hi­la­riuk­sen kii­tos­virt­tä (vk 126) ja pi­din huol­ta sii­tä, et­tä mum­mu var­mas­ti kuu­lee ja huo­maa mi­nun osaa­van koko vir­ren ul­koa. Kuin­ka yl­peä olin­kaan osaa­mi­ses­ta­ni.

Uskon todel­li­suus

Muis­tan, kun lap­se­na is­tuin sän­gyn lai­dal­la, pu­ris­tin sil­mi­ä­ni tiu­kas­ti yh­teen ja ru­koi­lin kä­det ris­tis­sä. Ajat­te­lin, et­tä Ju­ma­la on ole­mas­sa, mut­ta ha­lu­sin ko­vas­ti us­koa myös Jee­suk­seen ja tun­tea hä­nen ole­van oi­ke­as­ti elos­sa. Ju­ma­la oli kilt­ti, hän kuu­li ai­kaa myö­ten lap­sen ru­kouk­sen. Sen jäl­keen olen aja­tel­lut, et­tä jo halu us­koa on us­koa it­ses­sään. Paa­va­li kir­joit­ti hep­re­a­lai­sil­le us­kos­ta: ”Us­ko on sen to­del­li­suut­ta, mitä toi­vo­taan, sen nä­ke­mis­tä, mitä ei näh­dä”.

Löytyykö elämää?

Elä­mäs­sä täy­tyy ol­la mie­len­kiin­toa, jän­ni­tys­tä, ta­voit­tei­ta ja haa­vei­ta. Ter­ve lap­si ja ter­ve ai­kui­nen ha­lu­aa si­säl­töä elä­mään­sä. Kun elä­mäs­sä on mie­len­kiin­toa ja var­sin­kin, jos saa jo­tain isom­paa ai­kaan, elä­mä tun­tuu mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä.

Kaikki meistä, kukin vuo­rol­laan

Mo­nen meis­tä elä­mä py­säh­tyi het­kek­si, kun saim­me kuul­la, et­tä Vesa-Mat­ti Loi­ri on kuol­lut. Tie­to ei tul­lut täy­sin yl­lät­tä­en, mut­ta sil­ti se py­säyt­ti. Muu­ta­ma viik­ko tä­män uu­ti­sen jäl­keen lä­hes koko maa­il­ma py­säh­tyi, kun uu­ti­nen ku­nin­ga­tar Eli­sa­be­tin kuo­le­mas­ta saa­vut­ti mei­dät. Mi­nul­le tie­don toi van­hin poi­ka­ni is­tu­es­sa­ni sau­nan lau­teil­la. Muis­tan tuon het­ken var­mas­ti ai­na.

Rukous, puhetta Jumalan kanssa

Ru­kous on sy­dä­men pu­het­ta Ju­ma­lal­le. Se on yh­teyt­tä Ju­ma­laan. Se on us­kom­me tun­to­merk­ki.

Kiitos rak­kau­des­tasi, Jumala

Lap­sil­le ope­te­taan jo ai­van pie­ne­nä kiit­tä­mi­sen al­kei­ta. Var­maan­kin sik­si, et­tä toi­sen kiit­tä­mi­nen on koh­te­li­as­ta, tapa kan­nat­taa ope­tel­la tu­le­vai­suut­ta var­ten. Yk­si syy voi ol­la se, et­tä hy­väs­tä kiit­tä­mi­nen on yk­sin­ker­tai­ses­ti oi­kein ja koh­tuul­lis­ta.

Elämän eko­lo­gi­set reu­na­eh­dot

Olem­me saa­neet kuul­la ilou­u­ti­sen, et­tä naa­lin pe­sin­tä on pit­käs­tä ai­kaa on­nis­tu­nut Suo­mes­sa. Se on hie­noa, ol­koon­kin, et­tä Suo­men naa­li­kan­ta on vain Ruot­sin ja Nor­jan naa­li­kan­nan hän­tä ei­kä eri­tyi­sen uha­na­lai­nen.

Leino, Loiri ja Raamattu

Ru­no­ja lau­le­taan. Loi­ri lau­loi Lei­no­a­kin. Pert­tu Hie­ta­sen 1980-lu­vul­la sä­vel­tä­mät ru­not jät­ti­vät jäl­ken­sä mo­niin. Mes­ta­rin kir­joi­tus al­koi elää kan­san kes­kuu­des­sa uu­del­la ta­val­la. Joku voi­si ky­syä, oli­si­ko joku toi­nen tai­tei­li­ja sit­ten­kin ol­lut pa­rem­pi lau­lu­jen tul­kit­si­ja?

Osa jotain suurempaa

Ih­mi­sen elä­mää mää­rit­tää hy­vin pit­käl­ti se kuin­ka pal­jon hä­nel­lä on ra­haa. Jos sitä on, voi teh­dä it­sel­leen mie­lui­sia asi­oi­ta, har­ras­taa, mat­kus­tel­la. Mo­nes­ti sel­lai­sel­la ih­mi­sel­lä, jol­la on ra­haa, on myös työ­paik­ka ja työ­ka­ve­rei­ta.