Koira, kirkko ja ihmiset

Koi­ra juok­si kes­ken ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen kir­kon avoi­mes­ta oves­ta si­säl­le. Ovi oli au­ki, kos­ka oli hel­tei­nen ke­sä­päi­vä. Pas­to­ri saar­na­si. Sun­tio nou­si ylös pen­kis­tään ja yrit­ti hä­tis­tää koi­raa pi­hal­le. Pas­to­ri to­te­si: ”An­na sen koi­ran nyt vain ol­la. Hyvä, et­tä sii­tä ta­los­ta edes joku käy kir­kos­sa!”

Harha vai totuus

Tätä vii­kon ai­het­ta ku­va­taan evan­ke­liu­mis­sa seu­raa­vas­ti ”Kris­tit­ty jou­tuu elä­mäs­sään kamp­pai­le­maan erot­taak­seen to­tuu­den val­hees­ta ja oi­ke­an vää­räs­tä, ju­ma­lan tun­te­mi­nen ja hä­nen tah­ton­sa ky­se­le­mi­nen oh­jaa mei­tä ”. Maa­il­ma on en­nen nä­ke­mät­tö­män tie­to­tul­van ja eri tie­to­läh­tei­den va­ras­sa, jos­ta jo­kai­sen muo­dos­taa oman ku­van ny­ky­ti­lan­tees­ta.

Rau­hat­to­muu­desta rauhaan

Mar­kuk­sen evan­ke­liu­mis­sa lu­vus­sa 10 ker­ro­taan mie­hes­tä, jol­le oli epä­sel­vää, mi­ten hän pe­ri­si ikui­sen elä­män. Ky­sy­mys oli hä­nel­le polt­ta­va, kos­ka hän tuli sitä ky­sy­mään juok­su­jal­kaa Jee­suk­sel­ta. Hän tun­si juu­ta­lai­sen lain ja oli sitä tun­nol­li­ses­ti nou­dat­ta­nut. Si­sim­mäs­sään hän kui­ten­kin epäi­li, vaik­ka hän oli elä­nyt fa­ri­seus­ten ja lai­no­pet­ta­jien oh­jei­den mu­kaan. Puut­tui­ko vie­lä jo­tain?

Ikuinen kesä

Lau­ri Vii­dan vii­mei­sek­si jää­nyt runo On­ni päät­tyy niin her­käs­ti, et­tei sitä voi it­ke­mät­tä lu­kea.

Noita ja käräjät

Saam­me viet­tää Ruo­ve­del­lä noi­ta­kä­rä­jä­viik­koa. Ilo­juh­laa sii­tä, et­tä pi­tä­jäm­me on ol­lut sel­lai­nen, et­tä yli kol­meen ja puo­leen­sa­taan vuo­teen ke­tään ei Ruo­ve­del­lä ole pol­tet­tu noi­ta­na.

Loma lomana

Ru­tii­nien täyt­tä­män tal­vi­kau­den jäl­keen on pääs­ty ke­sään ja lo­mal­le. Kau­he­al­la vim­mal­la on teh­ty räs­ti­hom­mia ja var­mis­tel­tu, et­tei­vät it­sel­tä te­ke­mät­tä jää­neet työt kaa­du työ­ka­ve­rei­den nis­kaan. Sa­maan ai­kaan on kuu­mei­ses­ti suun­ni­tel­tu ja ai­ka­tau­lu­tet­tu sitä iha­nan ren­tout­ta­vaa lo­maa, joka kul­man ta­ka­na odot­taa.

Remun rukous

Opis­ke­lu­ai­ka­na olin töis­sä Hes­pe­ri­an sai­raa­las­sa. Psy­ki­at­ri­sen sai­raa­lan nuo­ri­so-osas­to tuli tu­tuk­si, po­ti­laat ja mo­net hei­dän asi­an­sa. Ga­ne­sia kuun­nel­tiin, ju­tel­tiin, teh­tiin kai­ken­lais­ta. Yh­den ju­han­nuk­sen vie­tin sta­din ke­säy­ös­sä kah­den hen­gen po­ti­las­kä­ve­lyl­lä ai­na Seu­ra­saa­reen as­ti. Remu, Cis­se ja Al­bert tu­li­vat tu­tuik­si tuon rei­lun puo­len vuo­den ajan­jak­son ai­ka­na. He ei­vät ol­leet po­ti­lai­ta, po­ti­lai­den suo­sik­ke­ja kui­ten­kin. It­se­kin han­kin Ro­ad­run­ne­rin. Al­bu­min ver­tais­ta ei suo­mi­ro­kis­sa tai­da ol­la.

Rak­kau­della

Jot­kut ih­mi­set ovat eri­tyi­sen tai­ta­via luo­maan ym­pä­ril­leen luot­ta­muk­sel­lis­ta il­ma­pii­riä. Sil­miin kat­so­mi­nen, kät­te­ly, kiin­nos­tu­nut kat­se ja ys­tä­väl­li­nen ke­hon­kie­li tu­le­vat täl­lai­sil­ta ih­mi­sil­tä kuin luon­nos­taan so­si­aa­li­sis­sa ti­lan­teis­sa. Jos tä­hän vie­lä li­sää kes­kus­te­lu­kump­pa­nin ni­men muis­ta­mi­sen seu­raa­val­la ker­ral­la ta­va­tes­sa, niin hyvä mie­li­hän sii­tä koh­da­tul­le tu­lee.

Siunattua kesää!

Maa vi­he­ri­öi, uut­ta syn­tyy koko ajan; tun­nen sel­väs­ti va­lon voi­man, Py­hän Hen­gen kirk­kaan kut­sun hen­non al­ku­ke­sän raik­kaan tuu­len juok­sus­sa.

Kuoresta ulos

Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten hau­doin muu­ta­mia ka­nan­mu­nia läm­pö­laa­ti­kos­sa. Se ei on­nis­tu­nut ko­vin hy­vin, mut­ta yh­des­sä mu­nas­sa oli sin­ni­käs tipu. Se sai it­se ri­kot­tua kuo­ren ja al­koi tou­hu­a­maan ak­tii­vi­ses­ti. Tuos­ta ti­pus­ta tuli las­ten lem­mik­ki. Muut ei­vät kuo­riu­tu­neet. Jos oli­sin aut­ta­nut nii­tä kuo­riu­tu­maan, ne oli­si­vat ol­leet kui­ten­kin lii­an heik­ko­ja elä­mään.