Anu Kuivasmäki
Kirkonkellot: Etsikkoaikoja
Ensi sunnuntain otsikkona on ”Etsikkoaikoja”. Pappina ja seurakunnan työntekijänä oppii rippikoulussa nuorilta uusia sanoja, mutta vanhan hengellisen kielen siirtyminen tuleville polville on paljon rajatumpaa. Uskonnollisen kielen käyttö on haasteellista myös meille aikuisille. Mistä etsikkoajassa on kyse? Se on jo Agricolan käyttämä sana, joten sitä myötä etsikkoaika on ollut käytössä jo 1500-luvulla. Suomen kielen perussanakirjassa on ytimekäs määritelmä: ”Ajanjakso, jolloin Jumala kutsuu ihmistä.”
Raamatun kielessä sanan merkityssisältö on vielä laajempi. Etsikkoaika voi koskea myös yhteisöä ja kansaa. Esimerkiksi seuraavin profeetta Jesajan kirjan sanoin: ”Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan” (Jes. 6).
Miten Jumala kutsuu? Tahtoisin sanoa, että kovin monin tavoin. Muuten ei olisi kyse Jumalasta. Liian usein laitamme oman kokemuksemme malliksi muille. Muistetaan aina kunnioittaa jokaisen hengellistä matkaa, sillä Jumalan ja ihmisen väliin ei tule laittaa mitään. Voimme kuitenkin rohkaista toisiamme. Profeetta Jesajan kirjan luvussa 55 ovat sanat: ”Etsikää Herraa, kun hänet voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!”
Etsikkoaikaan liittyvä ydinkokemus on, että Jumala on lähellä. Yhtä lailla tiedämme elämässämme olevan ajanjaksoja, jolloin koemme Jumalan olevan kaukana tai jopa poissa. Kaikki tämä liittyy luonnollisena osana ihmisen hengelliseen matkaan. Samalla se on välillä raastavan kipeää. Ilman yhteisöllisyyttä ja seurakuntaa olemme helposti orpoja. Siksi tarvitsemme uudelleen ja uudelleen toinen toistamme. ”Jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä” (1. Joh. 4:12).
Jukka Taskinen
vt. kirkkoherra