Heikki Itänen.
Joululaulut
Kolumni
Jokainen meistä saa viettää joulua ihan omalla tavallaan. Jotkut haluavat kokeilla jotain aivan uusia menettelytapoja ja pääsevät sitä kautta hyvään tunnelmaan.
Minä kuulun siihen ryhmään, joka virittäytyy parhaimmilleen vanhoilla perinteillä. Joulukuusi, lahjat, kynttilöitä, joulukortteja, tonttuja, joulupukki, kinkku ja piparintuoksua, niin jo alkaa sisimmässä väkisinkin kulkunen kilkattamaan.
On vielä yksi tärkeä asia, joka pitää mainita, eli joululaulut. Ne kuuluvat niihin harvinaisiin asioihin, jotka eivät tahdo mielestä millään unohtua. Niitä on veisattu pienestä lapsesta saakka ja joka joulun alla sanat ja sävelet löytyvät yhä uudestaan.
Eikä se oikeastaan mikään ihme ole, kun kansakoulussa kuusijuhla oli niin iso tapahtuma, että siihen alettiin harjoitella heti koulun alettua, eli syyskuusta lähtien.
Tai tietenkin heti sen jälkeen, kun perunannostovapaat oli pidetty.
Sitten voitiin keskittyä musiikkiin, laulamiseen ja tonttuleikkeihin.
Joululaulut olivat usein tietoisesti mukaansa tempaavia ja hauskoja.
Vanhoista joululauluista monet ovat yksinkertaisia iloisia rallatuksia ja sen myötä helppoja oppia. Joskus kuuli jonkun nuoren lahjakkaan muusikon alun kertovan soittimensa ääressä, ettei hän oikein kunnolla osaa vielä paljon mitään soittaa, muuta kuin jotain joululauluja.
Joululaulut olivat usein tietoisesti mukaansa tempaavia ja hauskoja. Ne oli tarkoitettu koko perheelle. Ennen joululaulu oli hyvä, jos se sai kuulijan iloiseksi.
Nykyajan joululaulu on hyvä, jos se saa kuulijan itkemään.
Se on seurausta siitä, että joululauluista on tullut tärkeä osa tämän päivän isoa musiikkibisnestä. Yhtäkkiä ajatellen en muista yhtään tunnettua laulajaa, joka ei olisi tehnyt joululevyä ja yrittänyt nimenomaan saada aikaan koskettavaa sellaista.
Syksyn musiikkitunnit käytettiin lähes kokonaan kuusijuhlaan valmistautumiseen ja sen vuoksi pääsimme kokeilemaan myös monenlaisia soittimia, että opettaja saisi selville, kuka mahdollisesti pystyisi hoitamaan tarvittaessa mitäkin soittopeliä.
Joululaulut vaikuttivat vahvasti myös todistuksen arvosanaan. Jos oli tarpeeksi aktiivinen musiikkitunneilla, niin sillä saattoi saada jo 8. Jos meni vapaaehtoisesti mukaan kuoroon ja osallistui jopa Tiernapoikien harjoituksiin, niin 9 oli käytännössä jo tienattu. Me mentiin Kyöstin kanssa kuoroon ja saman tien Tiernapoikiin asti. Opettaja oli tyytyväinen ja lupasi todistukseen 9. Kympin olisi saanut, jos olisi osannut säestää itseään jollain soittimella, kuten piano, haitari tai kitara.
Minä sain yhdeksän, niin kuin Kyöstinkin olisi pitänyt saada, mutta hän sai vain 8. Koko juttu oli kyllä ihan hänen omaa syytä.
Kyösti kun ei suostunut kuorossa aukaisemaan suutaan, kun piti laulaa, että:
”Koska meillä on joulu”…
Kyöstin mielestä se oli niin typerä kysymys, ettei hän ymmärrä miksi sellaista pitäisi hoilata, kun kaikkihan sen kuitenkin hyvin tietävät, ihan pikku kakaroita myöten, koska meillä joulu on.