Olen ai­na ra­kas­ta­nut lu­ke­mis­ta. Lap­se­na äi­ti­ni luki mi­nul­le pal­jon kir­jo­ja jois­ta suo­sik­ki­ni oli Pie­ni Si­ni­nen Au­to.

Olen lu­ke­nut lap­suu­den lem­pi­kir­jo­ja­ni myös lap­sil­le­ni, jos­kaan ne ei­vät ole yh­tä suu­res­sa suo­si­os­sa kuin Ryh­mä Hau tai So­tu­ri­kis­sat. Kos­ka ra­kas­tan lu­ke­mis­ta, mi­nun on help­po sa­noa lu­ke­mi­sen ole­van haus­kaa, ei­kö?

Lap­sil­le lu­ke­mi­nen on vä­hen­ty­nyt huo­mat­ta­vas­ti vii­me vuo­sien ai­ka­na. Voi­ko sii­tä van­hem­pia syyt­tää­kään kun maa­il­ma te­kee mei­dät en­tis­tä kii­rei­sim­mik­si sekä vä­sy­neem­mik­si? Päi­vän lo­puk­si ha­lu­ai­si vain pääs­tä hen­gäh­tä­mään.

Ly­hyt­kin il­ta­sa­tu on kui­ten­kin hyö­dyk­si ja pal­jon muu­ta­kin kuin vain osa nu­ku­tus­ta. Lu­ke­mi­nen lap­sil­lem­me jo pie­nes­tä saak­ka kar­tut­taa hei­dän sa­na­va­ras­to­aan, opet­taa lu­ku­tai­toa sekä vah­vis­taa van­hem­man ja lap­sen vä­lis­tä suh­det­ta.

Ää­ni­kir­jat toi­mi­vat, mut­ta eten­kin pie­net lap­set naut­ti­vat kuul­les­saan van­hem­man tai lä­hei­sen ih­mi­sen ää­nen. Se, et­tä ker­toi­sin nuo­ril­le lu­ku­tai­don las­ke­neen hä­lyt­tä­väs­ti, ei vält­tä­mät­tä vai­kut­tai­si.

Lu­ku­tai­don opet­ta­mis­ta ja ke­hit­tä­mis­tä ei voi myös­kään jät­tää opet­ta­jien vas­tuul­le. Meil­lä van­hem­mil­la on lu­ku­tai­don ke­hi­tyk­ses­sä suu­rem­pi roo­li kuin ta­ju­am­me­kaan. Luku- sekä kir­joi­tus­tai­to ovat poh­ja­tai­to­ja joi­den avul­la lap­sem­me pär­jää­vät ala­ti muut­tu­vas­sa maa­il­mas­sa.

Jos lap­sem­me ei­vät ai­kui­si­na ym­mär­rä lu­ke­maan­sa, tie­tä­vät­kö se mi­hin ovat al­le­kir­joit­ta­mas­sa ni­men­sä?

En­tä jos he ei­vät osaa kir­joit­taa tai il­mais­ta it­se­ään sa­noin, kuin­ka he tuo­vat asi­an­sa il­mi?

Kuin­ka opis­ke­lu­jen tai työ­paik­ko­jen käy?

Yh­des­sä lu­ke­mi­sen ei tar­vit­se jää­dä, vaik­ka lap­si kas­vaa. Van­hem­pi­na voim­me kan­nus­taa lap­si­am­me lu­ke­maan lu­ke­mal­la yh­des­sä hei­dän kans­saan ja ta­paa voi mu­kaut­taa lap­sen iän myö­tä.

Jos lap­si osaa lu­kea it­se, lu­ke­kaa yh­des­sä ja poh­ti­kaa kir­jan ta­pah­tu­mia. Tai lu­ke­kaa yh­des­sä Aku Ank­kaa. Sil­lä ei ole vä­liä lu­kee­ko sar­ja­ku­vaa, ru­no­ja tai ro­maa­nia, vain sil­lä on vä­liä, et­tä lu­kee.

Lu­ke­mi­nen ke­hit­tää kes­kit­ty­mis­ky­kyä sekä pit­kä­jän­tei­syyt­tä, mut­ta oi­ke­an kir­jan löy­ty­es­sä se on myös haus­kaa. Lu­ke­mi­nen ke­hit­tää em­pa­ti­a­ky­kyä, tun­ne­tai­to­ja sekä on­gel­man­rat­kai­su­ky­kyä.

Asi­oi­ta, joi­den avul­la tu­le­vai­suu­tem­me näyt­tää hie­man va­loi­sem­mal­ta.

Mi­mo­sa Rou­hi­ai­nen