”En minä sin­ne kyl­lä joka päi­vä mene. En ai­na­kaan sa­de­päi­vi­nä.”

Näin vas­ta­si pik­ku-Ans­si 40 vuot­ta sit­ten elo­kuus­sa en­sim­mäi­sen kou­lu­päi­vän jäl­keen, kun ky­syt­tiin mil­lais­ta kou­lus­sa oli ol­lut.

Hy­vin vä­hän sitä nä­kö­jään tuol­loin tu­le­vai­suu­des­ta­ni tie­sin. Tai­taa ol­la yh­den kä­den sor­mis­sa las­ket­ta­vis­sa kou­lun aloi­tuk­sen jäl­kei­set vuo­det, jol­loin en oli­si ol­lut suo­rit­ta­mas­sa jo­tain kurs­sia, tut­kin­toa, täy­den­nys­kou­lu­tus­ta tai muu­ta vas­taa­vaa, joko työ­ni tai har­ras­tus­te­ni puit­teis­sa. Ei­vät ole edes nuo sa­de­päi­vät es­tä­neet opis­ke­lua.

1900-lu­vun vii­mei­set vuo­si­kym­me­net opis­ke­lu oli pää­o­sas­sa, ja työt täyt­ti­vät opis­ke­lul­ta ja opis­ke­li­ja­e­lä­mäl­tä yli jää­neen ajan.

Vuo­si­tu­han­nen vaih­tu­es­sa opis­ke­lun ja työn osat vaih­tui­vat ja vii­mei­set pa­ri­kym­men­tä vuot­ta olen kaik­ki opis­ke­lu­ni suo­rit­ta­nut työn ohes­sa.

Yrit­tä­jä­nä työn ja opis­ke­lun yh­dis­tä­mi­nen on ol­lut hel­pom­paa kuin mo­nel­la palk­ka­työ­tä te­ke­väl­lä opis­ke­li­ja­kol­le­gal­la­ni. Työs­sä­ni on li­säk­si se etu, et­tä ym­pä­ri Suo­mea ja Eu­roop­paa reis­sa­tes­sa on mel­ko pal­jon jou­to­ai­kaa, jon­ka on voi­nut hyö­dyn­tää opis­ke­luun. Myös bus­sia aja­es­sa on ol­lut ai­kaa miet­tiä kou­lu­teh­tä­vien vas­tauk­set jo val­miik­si ja sit­ten kun on pääs­syt ko­tiin, ei ole tar­vin­nut kuin kir­joit­taa aja­tuk­set pa­pe­ril­le. Jos siis olet kyy­dis­sä­ni is­tu­es­sa­si miet­ti­nyt, et­tä mi­tä­hän Ans­si mah­taa tuos­sa ajel­les­sa aja­tel­la, to­den­nä­köi­ses­ti ai­vot ovat rak­sut­ta­neet toi­min­ta­ym­pä­ris­tön ana­lyy­sia tai jo­tain muu­ta teh­tä­vää, jon­ka pa­lau­tus­päi­vä on ol­lut lä­hel­lä.

Kun on mo­nes­sa mu­ka­na, on opis­ke­lu­ja­kin ker­ty­nyt mo­nel­ta eri ai­he­a­lu­eel­ta. Hie­noa kai­kes­sa opis­ke­lus­sa on ol­lut huo­ma­ta, et­tä sa­mo­ja op­pe­ja voi so­vel­taa mo­nel­la elä­män osa-alu­eel­la. Pa­lo­kun­nan kurs­seil­la opit­tu­ja asi­oi­ta, var­sin­kin joh­ta­mis­ta kos­ke­via, voi so­vel­taa omaa yri­tys­tä joh­ta­es­saan. Ja päin­vas­toin yri­tys­joh­ta­mi­sen opeil­la on käyt­töä myös har­ras­tus­ten pa­ris­sa. Kas­va­tus­tie­tei­tä opis­kel­les­sa ha­vait­sin, et­tä nämä opit oli­si­vat hyö­dyl­li­siä ihan kai­kil­le ih­mis­ten kans­sa työ­tä te­ke­vil­le, var­sin­kin joh­to­teh­tä­vis­sä ole­vil­le.

Hie­noa kai­kes­sa opis­ke­lus­sa on ol­lut huo­ma­ta, et­tä sa­mo­ja op­pe­ja voi so­vel­taa mo­nel­la elä­män osa-alu­eel­la.

Vaik­ka opis­kel­les­sa olen op­pi­nut pal­jon opet­ta­jien ja op­pi­ma­te­ri­aa­lien avul­la, vä­hin­tään yh­tä pal­jon olen op­pi­nut opis­ke­li­ja­kol­le­goi­den an­si­os­ta. Eten­kin ai­kui­se­na opis­kel­les­sa mui­den opis­ke­li­joi­den ko­ke­mus­ten kuu­le­mi­nen sekä asi­oi­den poh­ti­mi­nen ja kes­kus­te­le­mi­nen po­ru­kal­la he­rät­tää ajat­te­le­maan omia te­ke­mi­si­ään uu­sis­ta nä­kö­kul­mis­ta. Usein kes­kus­te­lut ovat jat­ku­neet vie­lä kou­lu­päi­vien jäl­keen, jos­kus jopa aa­mu­yö­hön as­ti. Opis­ke­lu­jen myö­tä muo­dos­tu­nei­den ka­ve­ri­po­ru­koi­den kans­sa pi­däm­me edel­leen yh­teyt­tä ja ko­koon­num­me joi­den­kin kans­sa jopa vuo­sit­tain. Toi­sil­tam­me op­pi­mi­nen jat­kuu, vaik­ka tut­kin­to­pa­pe­rit ovat ol­leet tas­kus­sa jo pit­kään.

Kun on koko pit­kän opis­ke­lu-uran ajan saa­nut naut­tia hy­vin eri­lais­ten ja pää­a­si­as­sa eri­no­mais­ten opet­ta­jien am­mat­ti­tai­dos­ta, ja saa­nut vie­lä pe­rin­nök­si puo­let opet­ta­jan gee­ne­jä, ei lie­ne ih­me, et­tä opet­ta­jan työ on al­ka­nut kiin­nos­taa. Tois­ta­kym­men­tä vuot­ta olen käy­nyt sil­loin täl­löin eri op­pi­lai­tok­sis­sa opet­ta­mas­sa ja pi­tä­mäs­sä lu­en­to­ja. Näis­tä saa­tu po­si­tii­vi­nen pa­lau­te on in­nos­ta­nut jat­ka­maan, ja lop­pu­jen lo­puk­si opis­ke­le­maan vi­ral­li­sen am­ma­til­li­sen opet­ta­jan pä­te­vyy­den. Nä­mä­kin opin­not al­ka­vat ol­la ”pul­kas­sa” ja to­dis­tuk­sen pi­täi­si tul­la al­ku­vuo­des­ta.

Po­si­tii­vi­nen pa­lau­te on in­nos­ta­nut jat­ka­maan, ja lop­pu­jen lo­puk­si opis­ke­le­maan vi­ral­li­sen am­ma­til­li­sen opet­ta­jan pä­te­vyy­den.

Maa­il­ma muut­tuu kiih­ty­väl­lä vauh­dil­la ja ajan ta­sal­la py­sy­mi­nen on tär­ke­ää kai­kil­le, ei vain meil­le yrit­tä­jil­le. Eli­ni­käi­nen op­pi­mi­nen, tai jat­ku­va op­pi­mi­nen, ku­ten ny­kyi­nen ter­mi on, tu­lee ole­maan jat­kos­sa yhä use­am­man ar­ki­päi­vää. Suo­sit­te­len opis­ke­lua kai­kil­le, oli se sit­ten min­kä­lais­ta opis­ke­lua ta­han­sa. Vaik­ka to­den­nä­köi­ses­ti it­se olen jat­kos­sa enem­män opet­ta­jan pöy­dän toi­sel­la puo­lel­la, en mis­sään ta­pauk­ses­sa lo­pe­ta opis­ke­lua. ”Ei op­pi ojaan kaa­da!” on sa­non­ta, jon­ka to­teu­tu­mis­ta ai­na­kin näin au­tol­la pal­jon liik­ku­va­na toi­von.