Erää­nä päi­vä­nä täs­sä ke­vääl­lä toi­mis­to­huo­nee­ni ovel­la oli jäl­leen lap­pu ”Ko­kous käyn­nis­sä, hil­jai­suus kii­tos!”. Täs­tä ins­pi­roi­tu­nee­na vel­je­ni an­toi­kin mi­nul­le lem­pi­ni­men Ko­kous-Ans­si. Täy­tyy it­se­kin myön­tää, et­tä ei tuo vält­tä­mät­tä ihan vää­rä lem­pi­ni­mi ole. Muu­ta­ma viik­ko sit­ten Kui­vas­mä­en Anu ky­se­li seu­raa­van blo­gi­kir­joi­tuk­sen pe­rään ja sil­loin lu­pa­sin, et­tä kir­joit­te­len kun­han ke­vään ko­kous­ruuh­ka on ohi. Ja kun­han kek­sin ai­heen. Sa­mal­la het­kel­lä sen kek­sin­kin; ko­kouk­set ja luot­ta­mus­toi­met.

Olen hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti jä­se­ne­nä eh­kä noin vii­des­sä­tois­ta ja yri­tyk­sem­me va­jaas­sa kym­me­nes­sä yh­dis­tyk­ses­sä tai lii­tos­sa. Suu­res­sa osas­sa yh­dis­tyk­sis­tä olen mu­ka­na vain mak­sa­va­na ri­vi­jä­se­ne­nä, muu­ta­mas­sa hal­li­tuk­sen jä­se­ne­nä tai va­ra­jä­se­ne­nä ja kah­des­sa pu­heen­joh­ta­ja­na. Li­säk­si mi­nul­la on VPK:n pa­lo­kun­nan pääl­li­kön teh­tä­vä, joka poik­ke­aa pa­lo­kun­ta­pe­rin­teis­tä joh­tu­en muis­ta yh­dis­tyk­sis­tä ja jota voi­si lä­him­min ver­ra­ta yri­tyk­sen toi­mi­tus­joh­ta­jan tai yh­dis­tyk­sen toi­min­nan­joh­ta­jan teh­tä­vään. Ko­kouk­sia ja teh­tä­vää siis riit­tää.

Olen hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti jä­se­ne­nä eh­kä noin vii­des­sä­tois­ta ja yri­tyk­sem­me va­jaas­sa kym­me­nes­sä yh­dis­tyk­ses­sä tai lii­tos­sa.

Yh­dis­tys­toi­min­taan pää­sin en­si ker­ran tu­tus­tu­maan pa­lo­kun­nas­sa nuo­ri­so-osas­tos­ta 16-vuo­ti­aa­na mie­his­töön siir­ryt­ty­ä­ni. Heti en­sim­mäi­ses­sä syys­ko­kouk­ses­sa joku, tai­si ol­la Pou­kan Hes­su, eh­dot­ti mi­nua ja Kos­ki­sen Pa­sia ko­kouk­sen pu­heen­joh­ta­jak­si ja sih­tee­rik­si, mut­ta on­nek­si joku kek­si, et­tä eh­kä oli­si hyvä en­sim­mäi­nen ko­kous kat­sel­la ja ope­tel­la toi­min­taa. Pöy­tä­kir­jan­tar­kas­ta­jik­si ja ään­ten­las­ki­joik­si mei­dät tai­det­tiin va­li­ta. Tä­män jäl­keen pyyn­tö­jä eri yh­dis­tys­ten ja liit­to­jen hal­li­tuk­siin ja pu­heen­joh­ta­jak­si on tul­lut usei­ta. Pa­rin­kym­me­nen vuo­den har­joit­te­lun jäl­keen olen op­pi­nut vii­me vuo­si­na sa­no­maan myös ei. Teh­tä­viä oli uh­ka­na ka­saan­tua niin pal­jon, et­tei nii­den hoi­ta­mi­nen kun­nol­la ol­lut enää mah­dol­lis­ta. Mie­len­kiin­toi­sis­ta pes­teis­tä on tie­ten­kin har­mil­lis­ta kiel­täy­tyä, mut­ta mi­nus­ta on rei­lua teh­dä hom­mat kun­nol­la, jos nii­hin lu­pau­tuu.

Eri­lai­sis­sa yh­dis­tyk­sis­sä ja lii­tois­sa toi­mies­sa on mie­len­kiin­tois­ta seu­ra­ta kuin­ka eri­lais­ta ko­kous­ta­mi­nen voi ol­la. Sään­tö­mää­räi­set ke­vät-, syys- tai vuo­si­ko­kouk­set me­ne­vät kai­kis­sa or­ga­ni­saa­ti­ois­sa sään­tö­jen ja by­rok­ra­ti­an mu­kaan, mut­ta hal­li­tus­ten työs­ken­te­lys­sä on huo­mat­ta­via ero­ja. Jois­sain men­nään täy­sin esi­tys­lis­tan mu­kaan, pyy­de­tään pu­heen­vuo­rot ja aloi­te­taan pu­heen­vuo­ro sa­no­mal­la ”Ar­voi­sa pu­heen­joh­ta­ja”. Toi­sis­sa hal­li­tuk­sis­sa ko­kous voi ol­la va­paa­ta kes­kus­te­lua, jos­ta sit­ten sih­tee­ri yrit­tää laa­tia jon­kin­lai­sen pöy­tä­kir­jan, jot­ta muis­tet­tai­siin mitä on pää­tet­ty. Mitä isom­mas­ta or­ga­ni­saa­ti­os­ta pu­hu­taan ja mitä enem­män ra­haa toi­min­nas­sa pyö­rii, var­sin­kin jul­kis­ta ra­hoi­tus­ta, sitä jär­jes­tel­mäl­li­sem­pi toi­min­ta on vält­tä­mä­tön­tä.

It­se pu­heen­joh­ta­ja­na ol­les­sa yri­tän pa­la­ve­reis­sa ja ko­kouk­sis­sa roh­kais­ta kaik­kia pu­hu­maan, vaik­ka vä­hän vä­ki­sin ”lyp­sä­mäl­lä”.

Olen lait­ta­nut mer­kil­le, et­tä mitä isom­pi hal­li­tus, sitä enem­män on jä­se­niä, jot­ka ei­vät koko ko­kouk­sen ai­ka­na sano mi­tään, kor­kein­taan ää­nes­tyk­sis­sä avaa­vat suun­sa. Ko­ke­muk­se­ni pe­rus­teel­la ar­vi­oi­sin, et­tä noin kol­ma­so­sa jä­se­nis­tä on ää­nes­sä pal­jon ja joka asi­as­ta, kol­ma­so­sa jon­kin ver­ran ja kol­ma­so­sa on näi­tä hil­jai­sia. Toki on luon­nol­lis­ta, et­tä hal­li­tuk­sen jä­se­nek­si tul­les­sa me­nee het­ki en­nen kuin pää­see si­sään toi­min­ta­kult­tuu­riin, mut­ta jos ei vie­lä vii­den­kään vuo­den jäl­keen ole mi­tään sa­not­ta­vaa, on se hie­man eri­kois­ta. Kul­tai­nen kes­ki­tie oli­si täs­sä­kin pa­ras; tur­han jaa­rit­te­lu pois, mut­ta sa­no­taan jos on asi­aa. Pu­heen­joh­ta­jan työs­ken­te­lyl­lä on myös tä­hän vai­ku­tus­ta; it­se pu­heen­joh­ta­ja­na ol­les­sa yri­tän pa­la­ve­reis­sa ja ko­kouk­sis­sa roh­kais­ta kaik­kia pu­hu­maan, vaik­ka vä­hän vä­ki­sin ”lyp­sä­mäl­lä”. Kai­kil­la kui­ten­kin on yleen­sä joku mie­li­pi­de asi­oi­hin ja yleen­sä se ää­nek­käin ei vält­tä­mät­tä ole pa­ras.

It­se olen tyy­ty­väi­nen, et­tä mi­nua on pyy­det­ty näi­hin mo­niin luot­ta­mus­toi­miin. Hal­li­tuk­sen jä­se­ne­nä pää­see nä­ke­mään yh­dis­tyk­sen toi­min­taa pal­jon sy­vem­min kuin ihan ri­vi­jä­se­ne­nä. Pu­heen­joh­ta­ja­na, sih­tee­ri­nä tai va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na maa­il­ma avau­tuu vie­lä enem­män. Luot­ta­mus­toi­min­nas­sa muo­dos­tuu ver­kos­to­ja niin pai­kal­li­ses­ti, alu­eel­li­ses­ti kuin val­ta­kun­nal­li­ses­ti ja näis­tä ver­kos­tois­ta voi ol­la apua mitä ih­meel­li­sim­mis­sä ti­lan­teis­sa. Luot­ta­mus­toi­mis­sa myös riit­tää te­ke­mis­tä, joka ei avau­du sel­lai­sel­le jä­se­nel­le, joka ei ole kos­kaan ol­lut näis­sä teh­tä­vis­sä. Jos­kus mon­ta kuu­kaut­ta jo­tain ti­lai­suut­ta jär­jes­tel­lee­nä ja vie­lä ti­lai­suu­den jäl­keen paik­ko­ja sii­vo­tes­sa tu­lee mie­leen, et­tä oli­si­pa help­poa ol­la vain ri­vi­jä­sen ja tul­la ja läh­teä ti­lai­suu­des­ta vail­la sen suu­rem­paa vai­vaa. Tä­hän as­ti olen kui­ten­kin saa­nut enem­män kuin an­ta­nut, jo­ten hom­mat jat­ku­vat niin kau­an kuin ne tun­tu­vat mie­lek­käil­tä. Kii­tos kai­kil­le kans­sa­ni luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä ai­em­min toi­mi­neil­le, nyt toi­mi­vil­le ja tu­le­vai­suu­des­sa toi­mi­vil­le!