Kun omis­taa van­han ta­lon tai ke­sä­mö­kin, ei re­mon­teil­ta voi vält­tyä. Nii­tä tu­lee sitä mu­kaa, kun edel­li­nen on saa­tu teh­tyä.

Jos vie­lä asi­ois­ta täy­tyy päät­tää pie­nel­lä bud­je­til­la ja kuu­den muun ser­kuk­sen kans­sa, vie jo pää­tök­sen­te­ko ai­kaa. Mikä on tär­kein asia? On­ko joku kii­reel­li­sem­pi tois­ta?

Jos tär­keim­pä­nä pi­de­tään ra­ken­nuk­sen säi­ly­mis­tä, on tie­tys­ti kat­to van­has­sa ra­ken­nuk­ses­sa kaik­kein oleel­li­sin. Sit­ten tu­le­vat ik­ku­nat. Niin ai­na­kin mei­dän ta­pauk­ses­sa (vaik­ka niin hai­kai­lem­me myös olo­huo­ne­re­mont­tia).

Poh­ties­sa ik­ku­noi­ta al­koi sit­ten tul­la lis­tal­la vaik­ka kuin­ka mon­ta.

Kun tois­ta­sa­taa vuot­ta van­han hu­vi­la­ra­ken­nuk­sen ylä­ker­ran ik­ku­nas­ta al­koi käy­dä sel­lai­nen hui­ku, et­tä si­säl­lä ei enää vii­le­äm­mäl­lä ke­lil­lä pys­ty­nyt pa­le­le­mat­ta nuk­ku­maan, läh­dim­me poh­ti­maan ik­ku­na­re­mont­tia.

Poh­ties­sa ik­ku­noi­ta al­koi sit­ten tul­la lis­tal­la vaik­ka kuin­ka mon­ta. Me­ren­puo­lei­nen, mis­tä ka­ma­lim­min si­sään pu­hu­roi, oli tie­tys­ti yk­kösp­ri­o­ri­teet­ti, mut­ta muut­kaan hu­vi­lan ylä­ker­ran ik­ku­nat ei­vät ne­kään sil­mää hi­vel­leet. Maa­lit oli­vat hal­keil­lee, he­lat ruos­tu­neet tai huk­ku­neet.

Ihan yk­sin­ker­tais­ta ei kun­nos­tuk­ses­ta ol­lut päät­tää. Puo­let po­ru­kas­ta ha­lu­si ko­ko­naan upou­u­det ik­ku­nat vaik­ka alu­mii­nis­ta, toi­nen puo­li taas piti suo­jel­ta­van ta­lon moi­sia ik­ku­na­suun­ni­tel­mia py­häin­hä­väis­tyk­se­nä ja kan­nat­ti van­ho­jen kä­sin kun­nos­ta­mis­ta.

Vaih­to­eh­to­jen poh­din­nas­sa vie­räh­ti vuo­si. Lo­pul­ta saim­me pai­kal­li­sel­ta nik­ka­ril­ta tar­jouk­sen koko hu­vi­lan ik­ku­noi­nen kun­nos­tuk­ses­ta. Ja se oli suo­lai­nen!

Taas kes­kus­tel­tiin. Sit­ten yri­tet­tiin so­pia kun­nos­tuk­sis­ta osis­sa. Lo­pul­ta pai­kal­li­nen Ström­söös­tä­kin tut­tu am­mat­ti­lai­nen suos­tui te­ke­mään muu­ta­man ik­ku­nan kä­sin, jos ar­von hu­vi­la­no­mis­ta­jat sit­ten it­se raa­put­tai­si­vat kar­mit kun­toon, var så goda. Huo­no­kun­toi­sin ik­ku­na to­det­tiin kui­ten­kin täy­sin kor­jaus­kel­vot­to­mak­si. Se ti­lat­tiin kar­mei­neen mit­ta­ti­laus­työ­nä. Kun­nes se oli asen­net­tu pai­koil­leen, oli tal­vi jo ovel­la.

Oli­vat­ko kit­tauk­set jo me­net­tä­neet te­hon­sa?

Sii­nä vä­lis­sä kuis­tin ik­ku­nat al­koi­vat fals­ka­ta. Vet­tä lo­ri­si kor­keis­ta ik­ku­nois­ta jos­tain ih­meen kaut­ta si­säl­le ja ik­ku­nan vä­li­pui­den läpi ala­kar­miin, jos­sa al­koi nä­kyä jo mus­tu­mi­sen merk­ke­jä. Oli­vat­ko kit­tauk­set jo me­net­tä­neet te­hon­sa?

Nyt on edes­sä jäl­leen uu­si re­mont­ti­kier­ros. Mi­ten me­ne­tel­lä ala­ker­ran ik­ku­noi­den ja kuis­tin ik­ku­noi­den kans­sa?

Jo täs­sä vai­hees­sa on var­mas­ti käy­nyt sel­väk­si, et­tä meil­lä ser­kuk­sil­la on peu­ka­lo kes­kel­lä käm­men­tä. Pu­hua paa­pat­taa osa­taan kyl­lä, mut­ta kä­sil­lä te­ke­mi­sen tai­to on jää­nyt edel­li­sel­le su­ku­po­vel­le.

Jot­ta edes hiu­kan ym­mär­täi­sin asi­an pääl­le, pää­tin men­nä van­ho­jen ik­ku­noi­den kun­nos­tus­kurs­sil­le. Teis­kon van­has­sa pap­pi­las­sa pi­det­ty kurs­si oli­kin val­lan mai­nio. Pää­si edes pik­ku­riik­ki­sen ha­jul­le, mis­tä on kyse. Se opet­ti, et­tä van­han kun­nos­tus ei ole ra­ket­ti­tie­det­tä, vaan se vaa­tii viit­se­li­äi­syyt­tä, in­nos­tus­ta – ja ai­kaa.

Jos so­pi­vat lo­ma­vii­kot hu­vi­lal­la en­si ke­sä­nä osu­vat koh­dal­le, voin hy­vin­kin edes ko­et­taa kan­taa kor­te­ni ke­koon ik­ku­na-asi­as­sa. Mut­ta kesä on ly­hyt ja serk­ku­ja omi­ne lo­ma­viik­koi­neen pal­jon. Kuka ha­lu­aa viet­tää sen ik­ku­noi­ta raa­pu­tel­len, ver­mis­so­ja se­koi­tel­len, kit­tiä lei­po­en ja maa­lia su­tien? Se on­kin jo toi­nen jut­tu.