Toiselta laidalta: Sanaleikkiä sukupolvien välillä
Tiedätkö sinä, mitä tarkoittavat sanat kapio, kelirikko, vaivaisukko, hukkakaura ja siemenperuna?
Teiskolaisena luultavasti tiedät. Jos olet yli viisikymppinen, todennäköisesti tiedät varmasti.
Mutta kaupunkilainen nuori ei ehkä tiedä. Törmäsin asiaan työpaikalla. Selvästi nuorempi toimittajakollega halusi selittää kelirikko-sanan omassa jutussaan. Me vanhemmat tietenkin kauhistelimme ja ryhdyimme muistelemaan, mitä sanoja joku muu ei ole ymmärtänyt. Taisipa mukana olla hieman paheksuntaakin. “Nykynuoret, eihän ne tajua. Miten ne eivät tuommoista tiedä!”
Pieneen paheksuntaan liittyi aivan selvästi, ainakin omalla kohdallani, pieni ylemmyydentunto. Osaan jotain paremmin kuin tuo toinen, olen siis parempi kuin tuo toinen.
Alhaista, mutta ehkä myös inhimillistä.
Nolottaa, että piti kauhistella ja paheksua, ja vielä toisen selän takana. Ei ollut todellakaan ylemmyydentunnon aihe se, että nuori ihminen ei tuntenut sanaa, joka ei hänen elämänpiiriinsä kuulunut.
Kieli ja sen sanat tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Kieleen syntyneiden olettaa automaattisesti tietävän, mitä jokin sana tarkoittaa. Eihän se niin mene. Jos ei ole koskaan sanaa kuullut, ei voi tietää.
Vaikkapa se vaivaisukko. Paljastettakoon nyt teille, jotka eivät tiedä: vaivaisukko on puinen patsas, joka seisoo vanhojen kirkkojen tai tapulien (ei kaikkien) ovenpielessä. Siinä on reikä, josta voi pudottaa rahaa. Lahjoitukset käytettiin ennen köyhien (vaivaisten) auttamiseen. Nykyään kai sanotaan, että diakoniatyöhön (mutta se on edelleen vaivaisukko, ei diakoniaukko).
Itselleni sana on varsin tuttu ja lapsuuden kotikirkon vaivaisukko kaikessa karuudessaan jopa rakas taide-esine. Mutta eivät kaikki sellaista ole nähneet, eikä taideta vaivaisukoista puhua enää oppikirjoissakaan. Mistä siis voisi tietää.
Enpä minäkään tunnista kaikkia uudissanoja, jotka ovat nuorisolaisille jokapäiväisiä. Tai sitten kun minä tiedän ja tunnistan sanan, se ei taatusti enää ole enää nuorten käytössä.
“Haluutsä spinnaa?” En oikein tiedä, kun en tiedä, mitä se tarkoittaa. “Se leffa oli ihan kärbä, vai mitä?” Mitäpä tuohon sanoisi, ei hajuakaan.
Mikäs tämän jutun POV sitten on? (Point of view eli näkökulma – tiedoksi siltä varalta, että sinunkin pitää se guuglettaa, kuten minun.)
Ehkä se, että kieli elää, ja vaikka joku sana on ikivanha, se voi olla silti kuvaavaa. Uusi sana ei ole sen huonompi kuin vanha, eikä sanan tunteminen kerro siitä, on tyyppi hyvä vai huono.
Ai niin, aina ei ole kyse sukupolvien välisestä kuilusta. Sana kapio oli tuntematon noin kuusikymppiselle miesoletetulle.