Olen ty­kän­nyt ajaa au­toa sii­tä saak­ka, kun lak­ka­sin pel­kää­mäs­tä omas­sa kyy­dis­sä­ni.

Ajet­tu­a­ni ajo­kor­tin ih­met­te­lin, mil­lai­sil­le kus­keil­le sitä ajo­lu­pa myön­ne­tään­kään. Sit­tem­min on ki­lo­met­re­jä ker­ty­nyt, ja vuo­sien mit­taan olen tyy­pi­tel­lyt kul­jet­ta­jia ajo­ta­van mu­kaan.

Tuu­lis­päät edus­ta­vat yh­tä val­ta­su­ku­puol­ta, jota en mai­nit­se, et­tei ku­kaan pa­hoi­ta miel­tään. Sa­not­ta­koon kui­ten­kin, et­tä he har­vem­min osoit­tau­tu­vat nai­sik­si. Tuu­lis­päi­tä ei­vät kos­ke

no­peus­ra­joi­tuk­set, jo­ten ohi­tus­kais­tal­la he su­haa­vat keu­la edel­lä aja­van pyrs­tös­sä kiin­ni ja yrit­tä­vät pa­kot­taa tä­män aja­maan yli­no­peut­ta.

Seu­ral­li­sil­le on tie­ten­kin tär­ke­ää huo­mi­oi­da mat­ka­kump­pa­nit, jo­ten he kö­röt­te­le­vät sa­ta­sen alu­eel­la vauh­tia, joka par­hai­ten so­pii kul­loi­seen­kin pel­ti­laa­ti­kon si­säl­lä ker­rot­ta­vaan viih­dyt­tä­vään jut­tuun. No­peus sa­ta­sen alu­eel­la vaih­te­lee yh­dek­säs­tä­kym­me­nes­tä­vii­des­tä kah­dek­saan­kymp­piin. Sii­nä vai­hees­sa, kun oma kol­me ki­lo­met­riä lii­kaa osoit­ta­va no­peus­mit­ta­ri­ni näyt­tää 80, alan saa­da oi­rei­ta hil­jal­leen nou­se­vas­ta rat­ti­rai­vos­ta.

Seu­ral­li­nen ei huo­maa taak­seen ker­ty­viä jo­no­ja saa­ti ajo­no­peu­ten­sa vaih­te­lua en­nen kuin hä­net on muu­ta­man ker­ran ohi­tet­tu. Pää­mää­rä ei ole tär­keä, vaan mat­kan­te­ko. Mi­hin­käs sitä kii­re, va­la­miis­sa mu­a­li­mas­sa.

Ohi­tus­kais­tal­la tun­nol­li­sel­le is­kee moot­to­ri­tie­il­luu­sio.

Tun­nol­li­set aja­vat pien­tä ali­no­peut­ta ja val­von­ta­ka­me­ran osu­es­sa koh­dal­le he jar­rut­ta­vat, jot­tei­vat va­hin­gos­sa­kaan jou­du sa­la­ma­va­lon räis­kee­seen. An­net­ta­koon an­teek­si, he sääs­tä­vät mei­dät kär­si­mät­tö­mät­kin sa­koil­ta.

Ohi­tus­kais­tal­la tun­nol­li­sel­le is­kee moot­to­ri­tie­il­luu­sio. Hän kiih­dyt­tää ja ajaa ta­po­jen­sa vas­tai­ses­ti yli­no­peut­ta. Niin­pä pit­kää mat­kaa aja­es­sa­ni pai­nan kaa­sua, ja kii­dän ar­ve­lut­ta­vaa vauh­tia suu tiuk­ka­na vii­va­na. Olen op­pi­nut, et­tä tun­nol­li­ses­ta täy­tyy pääs­tä ti­lai­suu­den tul­len ohi, sil­lä vä­lit­tö­mäs­ti ohi­tus­kais­tan pää­tyt­tyä hän pa­laa omak­si it­sek­seen ja ajaa nip­pa nap­pa sal­lit­tua no­peut­ta. Ohi­tet­tu­a­ni ta­pu­tan ko­je­lau­taa ja kiit­te­len kär­ry­ä­ni hy­väs­tä kiih­ty­vyy­des­tä. Meis­sä mo­lem­mis­sa asuu tur­bo.

Yl­ti­ö­koh­te­li­ail­la on tar­ve tuon tuos­ta­kin vil­kais­ta vie­res­sä is­tu­vaa. Pa­him­mas­sa ta­pauk­ses­sa he kään­ty­vät kat­so­maan ta­ka­pen­kil­lä is­tu­via, kos­ka ha­lu­a­vat huo­mi­oi­da hei­dät­kin. Sel­lai­ses­sa kyy­dis­sä mi­nua hir­vit­tää. Kus­kin kat­seen tu­lee ol­la lii­ken­tees­sä ja pien­ta­reis­sa. Sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tei hän muis­ta, kei­tä kyy­tiin­sä nap­pa­si tai mil­tä nämä näyt­tä­vät.

Kun tul­laan taa­ja­maan, olen it­se tien tuk­ko­na, sil­lä en lu­keu­du epä­loo­gi­siin. He nou­dat­ta­vat sa­ta­sen ja kah­dek­san­kym­pin alu­eil­la no­peus­ra­joi­tuk­sia, mut­ta al­hai­sis­sa no­peuk­sis­sa aja­vat sel­vää yli­no­peut­ta. Heil­le 50 on lä­hes 60 ja niin edel­leen. Ku­vit­te­len ole­va­ni jos­sain mää­rin loo­gi­nen, jo­ten mi­nun on vai­kea ym­mär­tää epä­loo­gi­sia.

Tär­kein­tä tien pääl­lä on mie­les­tä­ni luot­ta­mus sii­hen, et­tä me kaik­ki nou­da­tam­me sään­tö­jä.

Ai­na­kin ku­ta­kuin­kin. Toi­vo­tan ke­sä­lii­ken­tee­seen rat­toi­sia ja tur­val­li­sia mat­ko­ja.

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­del­lä asu­va pöy­tä­laa­tik­koon kir­joit­ta­ja