Mikä vä­li­merk­ki olet? Ky­sy­mys­tä on pal­lo­tel­tu Twit­te­ris­sä mo­nel­ta kan­nal­ta. Kun vä­hän miet­tii, oman vä­li­merk­kin­sä löy­tää kyl­lä.

Olet­ko jä­mäk­kä pis­te? Olet siis vah­va vä­li­merk­ki, jon­ka jäl­keen ei ole enää mi­tään uut­ta sa­not­ta­vaa, ei­kä tar­vit­se ol­la­kaan. Asia lop­puun kä­si­tel­ty. Jos­kus se pis­te on vaan lai­tet­ta­va lo­put­to­mal­le vat­vo­mi­sel­le. Pis­te se tun­kee joka paik­kaan, ha­lu­aa ai­na ol­la vii­mei­nen ja lo­pul­li­nen.

Vai oli­sit­ko huu­to­merk­ki, jon­ka mie­li­pi­de ke­rää huo­mi­on. Ää­nen­ta­so­kin saat­taa ko­ho­ta, jos si­nua ei heti huo­ma­ta. Draa­maa täs­sä elä­mäs­sä pi­tää ol­la! Vää­ryy­det on kor­jat­ta­va! JA HUU­TAA­KIN PI­TÄÄ JOS­KUS!!!

Eh­kä si­sin­tä­si ku­vaa par­hai­ten kol­me pis­tet­tä... Sen jäl­keen jää ti­laa täy­den­nyk­sil­le, mie­li­ku­vi­tuk­sel­le ja aja­tuk­sen jat­ka­mi­sel­le... Jää­kö kaik­ki ai­na kes­ken...vain haa­vei­siin.... Joi­den­kin mie­les­tä olet epä­mää­räi­syy­des­sä­si erit­täin är­syt­tä­vä – pää­tä jo!

Puo­li­pis­teek­si it­sen­sä tun­te­va tai­taa ol­la vä­hän eli­tis­ti­nen ja han­ka­la. Puo­li­pis­te on toi­saal­ta usein kor­vat­ta­vis­sa jol­lain pa­rem­min osu­val­la vä­li­mer­kil­lä, niin et­tä ei se ole niin ai­nut­laa­tui­nen kuin luu­lee ole­van­sa. On­han se myös erot­tu­va ja ele­gant­ti; ei ihan mikä ta­han­sa ei­kä ihan joka lau­sees­sa vas­taan tu­le­va vä­li­merk­ki. Puo­li­pis­teen tai­ta­va käyt­tö on tai­det­ta; ku­kaan ei oi­kein osaa mää­ri­tel­lä, mikä sen oi­kea paik­ka on. Puo­li­pis­te ve­tää fii­lik­sel­lä!

Tun­net­ko it­se­si kak­sois­pis­teek­si: jat­koa seu­raa siis ai­na. Ha­lu­at eh­kä tuo­da asi­oi­ta esiin täs­mäl­li­ses­sä jär­jes­tyk­ses­sä.

Pilk­ku tuot­taa pään­vai­vaa, sen si­joit­ta­mi­nen ei kos­kaan ole ihan help­poa. Pilk­ku on tär­keä, ar­ki­nen, se an­taa ti­laa hen­git­tää. Pil­kun jäl­keen seu­raa ai­na uu­si nä­kö­kul­ma, se täy­den­tää pää­lau­set­ta ei­kä se kos­kaan voi ol­la vii­mei­nen.

Jos tun­net ole­va­si kaut­ta­vii­va, oli­si­ko sii­nä vä­hän nä­sä­vii­sas­ta/päät­tä­mät­tö­myyt­tä. Vaih­to­eh­to­ja ra­kas­ta­va, ru­non­sä­kei­tä jär­jes­tä­vä ja ai­na ne­tis­sä. Tai­taa ol­la kol­men pis­teen serk­ku...

Aja­tus­vii­van koh­dal­la on py­säh­dyt­tä­vä miet­ti­mään – se nos­taa odo­tuk­set. Kun si­nut ta­paa, tu­lee miet­ti­neek­si, on­ko tu­los­sa jo­kin us­ko­ma­ton pää­tel­mä – vai läs­säh­tää­kö ta­ri­na tä­hän?

Ly­hy­em­pi rans­ka­lai­nen vii­va mer­kit­see no­pe­aa ajat­te­lua, ete­ne­mis­tä ja muis­tiin­pa­no­ja. Rans­ka­lai­nen vii­va tie­tää, et­tä tär­ke­ää ei ole ol­la hie­nos­ti muo­toil­tu ko­ko­nai­nen lau­se, vaan pi­tää mie­les­sä asi­an ydin.

Jos olet kaa­ri­sul­keet, voi aja­tuk­sen­juok­su­a­si ol­la vai­kea seu­ra­ta, sil­lä kes­kel­le ta­ri­naa il­mes­tyy ir­ral­li­sia täy­den­nyk­siä ja asi­aan suo­ra­nai­ses­ti liit­ty­mät­tö­miä vä­li­huo­mau­tuk­sia.

Vä­li­lyön­ti ha­lu­aa ol­la joka pai­kas­sa ku­vi­tel­len it­sen­sä mer­kit­tä­väk­si. Ku­kaan ei oi­ke­as­taan huo­maa sitä – pait­si­sil­loin­kun­se­puut­tuu.

Eh­kä kui­ten­kin olet ky­sy­mys­merk­ki, ku­ten minä. Ai­na, kun luu­lee jo­ta­kin tie­tä­vän­sä, ky­sy­mys­merk­ki nou­see vä­lit­tö­mäs­ti il­maan ja ha­lu­aa jat­ko­se­li­tyk­sen. Se syn­tyy oi­ke­as­taan au­to­maat­ti­ses­ti. Mik­si? Mi­ten niin?

Il­man ky­sy­myk­siä maa­il­ma ei ete­ne.