Siivoamisesta ja pärjäämisestä
– Äiti, onko pakko siivota.
– Totta kai! Sukat pyykkiin ja sitten viette roskat.
Meillä kotona tähän keskusteluun on tullut se lisä, että raivaaminen on tehtävä, koska siivooja tulee. Me kotiväki hoidamme raivaamisen ja siivooja imuroi ja pesee sekä raivaamisesta huolimatta poimii kärsivällisesti käsittämättömän määrän parittomia sukkia, legoja ja muuta sälää lattioilta.
Rohkaistuin tilaamaan siivoojan käymään harvakseltaan mutta säännöllisesti juteltuani ystäväni kanssa, joka kertoi omia kokemuksiaan.
Lopulta uskalsin järjestää siivoojalle säännölliset treffit kotini kanssa. Kylläpä se oli mainio päätös! Oma rähinäni itselleni ja muille on vähentynyt huomattavasti, kun tiedän, että joku tulee silloin tällöin pelastamaan meidät imurein ja mopein.
Olen itse saamaton siivoaja. Keksin kyllä kaikkea muuta tekemistä. Tykkään kuitenkin, että olisi siistiä ja kaunista.
Siivousmotivaatio on vähän kuin inspiraatio. Sitä on turha odotella. On vain tartuttava työhön. Musiikin suoratoistopalvelusta löytyy useitakin Another One Fights The Dust -soittolistoja. Meitä on siis muitakin, jotka etsivät musiikista motivaatiota siivoamiseen vai kenties sittenkin tahdonvoimaa, jota psykologi Jouni Luukkala peräänkuuluttaa Aamulehden artikkelissa. Luukkalan mukaan monelta meistä löytyy motivaatiota mutta toimintatahto käydä villakoirien kimppuun vaatii usein treeniä.
Yllätyksekseni olen huomannut, että lasten kannustaminen siivoamiseen on yllättävän helppoa sopivilla kannustimilla. Pitäisi muistaa itselleenkin tarjoilla toimintatahdon kannustimia.
Siivoaminen voi olla myös hyvin henkilökohtaista. Omat nurkat halutaan pitää tietyssä itselle sopivassa järjestyksessä ja tehdä asiat omalla tavalla omassa kodissa.
Pääministerillä on myös oma tapansa selventää ajatuksiaan ja siihen voi liittyä vessan pesu ja siivoaminen. Siivoamisella ja siistimisellä on kieltämättä selkeyttävä vaikutus myös ajatuksiin. Kaikki opiskelijat voivat varmasti yhtyä tähän ajatukseen. Kun kirjat ja monisteet odottavat, keittiön laatikoiden järjestäminen tuntuukin yllättäen kiinnostavalta.
Tykkään itsekin Sanna Marinin ajatuksesta konstailemattomasta Suomesta, jossa päättäjätkin voivat elää arkea, mutta koen myös, että meillä on Suomessa historiankin mukanaan tuoma ankara pärjäämisen kulttuuri: ennenkin on pärjätty!
Olkapäälläni istuu pieni Anna, joka muistuttaa vessaa pesevästä pääministeristä, kun siivooja kaartaa pihaan. Mutta sitten muistutan itseäni, että mitä vikaa on käyttää paikallista palvelua. Verottajakin on heltynyt ja tukee kotitalousvähennyksellä kotitaloustöiden hankintaa kodin ulkopuolelta.
Onko pakko siivota? On, vastaavat vanhemmat. Kyllä siivoamista riittää sekä kotiväelle että alan ammattilaisille. Siinä sivussa harjoittelemme työn arvostusta, yhteispeliä ja lempeämpää pärjäämistä.