Sa­teen ro­pi­na ku­luu avoi­mes­ta ik­ku­nas­ta. Sitä on mu­ka­va kuun­nel­la. Elo­kuus­sa il­lat al­ka­vat ol­la hä­mä­riä ja lu­ku­va­lo täy­tyy jo sy­tyt­tää, jot­ta nä­kee neu­loa.

Sil­miä jo vä­hän pai­naa, mut­ta sain juu­ri vas­ta teh­tyä en­sim­mäi­set ka­ven­nuk­set. Oli­si vie­lä kiva jat­kaa ja näh­dä mil­tä ne näyt­tä­vät.

Mie­tin, kat­soi­sin­ko vie­lä yh­den jak­son Suu­res­ta Ke­ra­miik­ka­ki­sas­ta ja an­tai­sin aja­tus­ten hau­toa neu­lo­es­sa­ni hul­lun­ku­ri­sia kuk­ka-amp­pe­lei­ta mak­ka­ra­tek­nii­kal­la.

Ke­ra­miik­ka-sar­ja saa hie­man in­nos­tu­maan ja haa­vei­le­maan sa­vi­töis­tä. Koi­tan kui­ten­kin neu­loa maa­ni­ses­ti, jot­ten eh­ti­si aloit­ta­maan kup­pe­ja ja kip­po­ja. Voi­si käy­dä niin, et­tä on lii­kaa ins­pi­raa­ti­o­ta ja lii­an vä­hän suun­ni­tel­mal­li­suut­ta ja koko hom­ma läs­säh­tää niin kuin kel­vot­to­mat sa­vi­työt kil­pai­lun tuo­ma­rin Keith Bry­mer Jo­ne­sin äm­pä­riin.

Voi­si käy­dä niin, et­tä on lii­kaa ins­pi­raa­ti­o­ta ja lii­an vä­hän suun­ni­tel­mal­li­suut­ta.

Olin jo pa­kan­nut kaik­ki lan­gat va­ras­toon. Kiel­täy­dyin neu­lo­mas­ta. Ei ole ai­kaa mo­ko­maan, pää­tin. Sit­ten sain kä­sii­ni Lai­ne-leh­den. Mys­sy­far­mis­sa työs­ken­te­le­vä Päi­vi Kan­ka­ro ty­kit­ti leh­den ar­tik­ke­lis­saan, mi­ten neu­lon­ta, pa­ran­taa on­gel­man­rat­kai­su­ky­kyä, lie­vit­tää ki­pua, kas­vat­taa it­se­tun­toa, pa­ran­taa mo­to­riik­kaa ja niin edel­leen. Lis­ta­han oli lä­hes lo­pu­ton.

Kä­sin te­ke­mi­ses­tä on muu­ten­kin pu­hut­tu pal­jon ar­kis­ten asi­oi­den au­to­ma­ti­soi­tu­es­sa ja siir­ty­es­sä ruu­duil­le. Kä­sin kir­joit­ta­mis­ta­kin suo­si­tel­laan. Kä­sin kir­joit­ta­mi­nen on iha­naa. Kä­si­a­la it­ses­sään voi ol­la kaa­me­aa, mut­ta kun löy­tää hy­vän ky­nän ja hy­vän flown, on iha­na pyö­rit­tää kir­jai­mia pa­pe­ril­le. Opet­te­lin jopa tal­vel­la kal­lig­ra­fi­aa pöy­ris­tyt­tä­vin tu­lok­sin, mut­ta oli sii­nä pa­pe­ri­tun­tu­mas­sa jo­ta­kin vie­hät­tä­vää.

Neu­lo­mi­sen myön­tei­syy­des­tä luin ai­kai­sem­min­kin ja sääs­tin ar­tik­ke­lin, joka va­kuut­taa, et­tä it­se sil­mu­koi­den te­ke­mi­nen on se pih­vi. Jo­kai­seen sil­muk­kaan voin vuo­dat­taa stres­siä, jän­ni­tyk­siä ja huo­li­aan. Se et­tä työ val­mis­tuu ei ole ar­tik­ke­lin mu­kaan vält­tä­mät­tä ar­vo­kas­ta. Pää­tin ol­la sa­maa miel­tä. Olen kes­ke­ne­räis­ten neu­le­töi­den ku­nin­ga­tar, pa­la­tak­se­ni sii­hen mik­si alun pe­rin pis­tin kaik­ki lan­gat va­ras­toon kes­ke­ne­räis­ten töi­den kera.

Jo­kai­seen sil­muk­kaan voin vuo­dat­taa stres­siä, jän­ni­tyk­siä ja huo­li­aan.

Nyt kun kai­voin lan­gat taas esil­le ja päät­tö­mäs­ti kah­min nii­tä li­sää mar­ke­tin hyl­lyl­tä, aloi­tin heti kak­si eri työ­tä, il­man oh­jei­ta tie­ten­kin, vaik­ka Lai­ne-leh­ti on­kin tul­vil­laan iha­nia neu­le­oh­jei­ta. Ku­ten sa­not­tu, en lu­ke­nut nii­tä. Luin vain re­sep­te­jä ja haas­tat­te­lu­ja sekä mo­ti­vaa­ti­oar­tik­ke­lei­ta.

Lie­nen työ­myy­rä­mäi­nen ih­mi­nen. In­nos­tun töis­tä­ni lii­kaa ja tie­to­ko­nee­ni on pie­ni ja kä­te­vä pi­tää sy­lis­sä mis­sä vain. Tämä her­vo­ton neu­lo­mis­vim­ma eh­käi­see te­hok­kaas­ti tie­to­ko­neen kans­sa puu­has­te­lun. Kos­ka pit­kiä pyö­rä­lenk­ke­jä ei jak­sa teh­dä joka päi­vä, huo­ma­sin kai­paa­va­ni jo­ta­kin, mitä voi teh­dä nii­nä pie­ni­nä het­ki­nä ruu­an­lai­ton ohes­sa tai tee­ku­pin kans­sa is­tu­es­sa, et­tei­vät aja­tuk­set ai­na va­lah­da sin­ne työ­a­si­oi­hin.

Neu­lo­es­sa toki aja­tuk­set pää­se­vät lauk­kaa­maan, mut­ta ai­na­kin kä­det saan pi­det­tyä kiin­ni lan­gas­sa ja pui­kois­sa. Toi­nen nyt neu­lon­ta­vim­mas­sa aloit­ta­ma­ni neu­le­työ on is­lan­ti­lais­tyyp­pi­nen neu­le. Sitä neu­lo­es­sa­ni kui­vit­te­len ym­mär­tä­vä­ni is­lan­ti­lais­neu­lei­den ole­muk­sen. Suo­raa neu­let­ta pyö­rö­pui­kol­la. Sitä pys­tyi­si te­ke­mään he­vo­sen se­läs­sä is­tu­en lan­ka­ke­rä tas­kus­sa.