Koulu-unelmia ja unelmakouluja
Syyskuun lopulla oli Kodin ja koulun -päivä. Kyläkoulun vanhemmat oli kutsuttu perinteisiin talkoisiin tekemään yhdessä koulun pihasta viihtyisämpää.
Sateen uhka hieman sotki suunnitelmia ja opet olivat pyöräyttäneet takataskusta uudet suunnitelmat, joihin silti mahtui myös marjapensaiden ja omenapuiden istutusta ja unelmien koulun pihan suunnittelua.
Pihasuunnittelutyöpajassa vanhempien käydessä keskustelua open kanssa ehtivät nuorimmat suunnittelumestarit piirtämään koulun pihaan dinosauruksia. Siitä inspiroituneina vanhemmat piirsivät dinoista periytyviä kanoja koulun nurkan taakse syväkeräysastian viereen.
Open mielestä unelmakoulussa opeilla olisi enemmän aikaa keskittyä opettamiseen, nyt opettajan työstä iso aika kuluu erilaisiin paperihommiin.
Monen vanhemman ja lapsen unelmakoulussa saisi opetusta pienryhmissä. Unelmakoulussa opet ovat motivoituneita ja lapset viihtyvät, oppivat yleissivistystä, opettelevat vuorovaikutustaitoja. Unelmakoulussa on välittävä ja välitön ilmapiiri mutta myös turvallisuuden ja työrauhan takaavat säännöt ja niiden napakka valvonta.
Sain tänä syksynä hauskan esimerkin siitä, miten kyläkouluoppilaat tunnistetaan myönteisesti. Koululaisilla oli retkipäivä ja opastin heitä näyttelyyn. Sivusta seurannut henkilö kysyi oppilaiden ja opettajien poistuttua, että oliko tämä ryhmä kyläkoulusta, kun käyttäytyivät niin hienosti.
Helsingin sanomissa oli tässä syksyllä juttu työväenluokkataustaisten opiskelijoiden yliopisto-opiskelusta. Jutussa sivuttiin koulushoppailua, jota ajauduin pohtimaan istuessani samassa pöydässä tamperelaisäidin kanssa.
Puhe kääntyi alkaneeseen kouluvuoteen. Missä koulussa kukakin lapsukainen oli aloittanut. Äiti kertoi että hänen lapsistaan toinen oli päässyt juuri haluttuun opinahjoon ja toisen taas oli päätynyt juuri siihen, jota oli vältelty.
Maalaisena osallistuin keskusteluun vähän arasti ja kerroin että mukulani suorittavat oppivelvollisuuttaan kyläkoulussa ja että se on lähin koulu.
Arastelin varmaankin koulushoppailukokemattomuuttani, kunnes keskustelun edetessä tajusin itse sanovani, että vetovoimatekijä, joka minut pitää kyläasujana on juurikin kyläkoulu. Koulushoppailen siis itsekin.
Kainostelin kyläkoulua suotta. Kyläkoulu nousi pöytäseurueen trendikkäimmäksi ja halutuimmaksi opinahjoksi. Kyläkoulu herätti kiinnostusta ja sitten kateutta. Pienet luokkakoot etunenässä nähdään suorastaan luksuksena tämän päivän koulukeskustelussa. Välitön tekemisen meinikikin houkutteli myös sekä motivoituneet ja innostuneet opet. Hauskana bonuksena saatoin kehaista, että lapset pääsivät ekalla kouluviikolla uimaan ihka oikeaan järveen.
Koulushoppailua kritisoidaan sen takia että se eriarvoistaa lapsia ja jakaa heitä helposti eri taustojen mukaan.
Mainitsemassani Hesarin jutussakin painotettiin sitä miten tärkeää tulevien korkeakouluopintojenkin kannalta olisi, että eri taustaiset lapset opiskelisivat yhdessä ala- ja yläkoulussa.
Kyläkoulussa sekoittuvat sekä eri taustat että ikäluokat. Pienimmät talttahampaat viilettävät isompien rinnalla välituntileikeissä ja joka ipana tuntee toisensa nimeltä.
Voisiko pienten kuntien kuten Ruovesi yhtenä vetovoimatekijänä olla kyläkoulut?
Voisiko kyläkoulushoppailu auttaa kääntämään pienten kuntien muuttovirrat ja vaikuttaa demografiseen kehitykseen myönteisesti?
Mitä rakenteita kyläkoulu tarvitsee ympärilleen ollakseen vaikkapa tietotyötä tekevien vanhempien silmissä houkuttelevuuden lisäksi saavutettava?
