Olen hä­mil­lä­ni ja jopa su­rul­li­se­na seu­ran­nut kes­kus­te­lu­ja Fa­ce­boo­kin Pus­ka­ra­di­os­sa. Kes­kus­te­luis­sa esiin­tyy pe­rät­tö­miä syy­tök­siä ja yhä use­am­min men­nään hen­ki­löön asi­an si­jaan. Tämä il­miö on tie­tys­ti maa­il­man­laa­jui­nen ja tun­tuu vain yl­ty­vän, mut­ta eni­ten mie­li­pa­haa ai­heut­taa Ruo­vet­tä kos­ke­vat kes­kus­te­lut. Ne kos­ke­vat ra­kas­ta ko­ti­kun­taam­me, jon­ka pa­ras­ta mei­dän pi­täi­si yh­des­sä aja­tel­la.

Eläm­me (ai­na­kin tois­tai­sek­si) de­mok­ra­ti­as­sa. Sii­hen kuu­lu­vat luo­tet­ta­vat vaa­lit, joi­den tu­lok­sen mu­kaan eläm­me seu­raa­viin vaa­lei­hin as­ti. Kan­sa on pu­hu­nut, pu­li­nat pois.

Oleel­li­nen osa de­mok­ra­ti­aa ovat vaa­lien hä­vi­ä­jät, op­po­si­tio. Hei­dän teh­tä­vän­sä on seu­ra­ta pää­tök­sen­te­koa, tie­tys­ti sii­hen it­se­kin osal­lis­tu­en, mut­ta yleen­sä op­po­si­tio haas­taa val­taa pi­tä­vien mie­li­pi­tei­tä ja sit­ten asi­ois­ta kes­kus­tel­laan, usein lo­pul­ta ää­nes­te­tään. Näin pääs­tään yh­teis­työs­sä var­mas­ti par­haa­seen lop­pu­tu­lok­seen.

Ny­kyi­ses­sä il­ma­pii­ris­sä tun­tuu jär­ke­vä, rau­hal­li­nen so­me­kes­kus­te­lu jää­vän ko­ko­naan vä­liin. Ti­lal­le on tul­lut epä­mää­räis­tä huu­te­lua, lo­an­heit­toa ja jopa suo­ra­nais­ta asi­oi­den vää­ris­te­lyä. Tois­ta osa­puol­ta ei ha­lu­ta kuun­nel­la, tai ai­na­kin her­käs­ti ym­mär­re­tään asia sil­ti – jopa ta­hal­laan! – vää­rin.

De­mok­ra­tia ei ole sitä et­tä se, joka huu­taa ko­vi­ten, saa tah­ton­sa läpi. Se on öyk­kä­röin­tiä.

Toi­sen ih­mi­sen ja hä­nen mie­li­pi­teen­sä kun­ni­oit­ta­mi­nen on so­me­kir­joi­tuk­sis­sa usein to­del­la hu­kas­sa. Se ker­too si­vis­ty­mät­tö­myy­des­tä ja on erit­täin huo­noa käy­tös­tä kai­kil­la elä­män osa-alu­eil­la. On­han mei­dän ai­kuis­ten ja ole­vi­naan fik­su­jen ih­mis­ten ky­et­tä­vä pu­hu­maan asi­ois­ta il­man et­tä läh­de­tään ovet pauk­ku­en pois.

De­mok­ra­tia ei ole sitä et­tä se, joka huu­taa ko­vi­ten, saa tah­ton­sa läpi. Se on öyk­kä­röin­tiä.

Kun­nal­li­ses­sa pää­tök­sen­te­os­sa ei ai­na pääs­tä yh­tei­sym­mär­ryk­seen. Sitä var­ten päät­tä­vis­sä eli­mis­sä voi­daan ää­nes­tää lop­pu­tu­lok­ses­ta. Tu­lok­sen sel­vit­tyä sii­hen on tyy­ty­mi­nen ja sitä kun­ni­oit­ta­mi­nen, olit­pa voit­ta­val­la tai hä­vi­ä­väl­lä puo­lel­la.

Lä­hes­ty­vät vaa­lit tun­tu­vat kuu­men­ta­van tun­tei­ta. Nyt on lois­ta­va het­ki seu­ra­ta so­mes­sa­kin, ke­nel­lä pa­laa kää­mit ja hom­ma me­nee öyk­kä­röin­nin puo­lel­le, ja kuka on­nis­tuu py­sy­mään tyy­nes­ti asi­as­sa mol­laa­mat­ta mui­ta. Tyh­jät tyn­ny­rit ko­li­se­vat eni­ten.

Asi­al­lis­ta käy­tös­tä vaa­li­ke­vää­seen toi­voo,

Pau­la Läh­tei­nen

alue- ja kun­ta­vaa­lieh­do­kas, Ruo­tu ja Pir­kan­maan Si­tou­tu­mat­to­mat