Ruotun mielipide: Mikä kaihertaa?
Yleisöltä
Mikä Ruoveden kunnassa kaihertaa visuvesiläisiä? Hyvä kysymys. Sääli, että julkisuuteen levitetään aina vain puolitotuuksia. Onneksi valveutuneet lukijat muistavat, että kuntavaalit ovat ovella.
Sen lisäksi, että kunnanhallituksen puheenjohtajan Marcus Hackmanin paneelikeskustelussa aikoinaan esittämiä ajatuksia tarkoitushakuisesti ymmärretään väärin, julkisuuteen nousee virheellisiä väitteitä kaavoituksesta, kunnan kiinteistöpäätöksistä ja päätöksenteon valmistelusta.
Vuolleniemelle valmistui asemakaava 2012. Ely-keskus kaatoi sen valittamalla hallinto-oikeuteen.
Kunta käynnisti hankkeen valmistelun uudelleen 2018, mutta jo silloin kävi ilmi, etteivät alueen maanomistajat olleet halukkaita osallistumaan miljoonan euron kaavoituskuluihin. Ely-keskus ilmoitti 2021, ettei heillä ole mahdollisuuksia kustantaa Pusunvuolteen sillan miljoonaluokan perusparannusta (mm. kevyen liikenteen väylä), jota ilman Ely ei tulisi hyväksymään Vuolleniemen asemakaavaa.
Valtuusto päätti marraskuussa 2021 äänin 15–6 lopettaa Visuveden pohjoisosan ja Vuolleniemen kaavan valmistelun. Koska nämä hankkeet jäivät toistaiseksi toteuttamatta, valtuusto poisti vuosia budjetissa roikkuneen investointivarauksen, joka haittasi muiden investointien suunnittelua.
Asuntorakentaminen kuuluu yksityisyrityksille, ei kunnalle. Visuvedellä on merkittävästi kaavoitettuja tontteja. Tänä vuonna kunta laatii uuden kaavan koko kylälle ja rakentamisen mahdollisuudet paranevat. Rantakaavassa on myös monta rakennuspaikkaa tarjolla.
Pusunrinteen A-talo purettiin 2023. Toinen jäljelle jäänyt talo on tyhjillään, vain yhdessä on asukkaita. Mikäli joku haluaa, kunta voi myydä ne kunnostettavaksi. Muuten tontit vapautuvat aikanaan uuden kaavan mukaiselle rakentamiselle, vaikkapa rivitaloille.
Päätöksenteko tällä kaudella on ollut erittäin avointa ja demokraattista. Sivustajohtamista ei esiinny ja johtoryhmä on tehtäviensä tasalla. Kunnanhallituksessa keskustan edustus on valtuustokauden puolivälissä vaihtunut perussuomalaiseen, mikä myötäilee valtakunnan voimasuhteita.
Ruotulaiset ovat etsineet teollisuusyrityksiä, jotka voisivat asettua Ruovedelle. Kunta ei ole rakentanut vastaanottohallia, koska niitä on ollut myynnissä yksityisesti jo useita vuosia. Sen sijaan kunta tarjoaa apua niiden markkinoinnissa. Kaikki yritykset ovat joka tapauksessa tervetulleita Ruovedelle.
Marcus Hackman, Kotiseutuyhdistyksen ja kunnan nimissä, auttoi ja kannusti uusia Vinhan yrittäjiä herättämään kirjakauppa kukoistukseen. Voidaan hyvällä syyllä todeta, että matkailun ja kulttuurin saralla saadaan elinvoimaa Ruovedelle. Missä muussa Suomen kunnassa tai kaupungissa on kirjakauppa ja kahvila auki vuoden jokaisena päivänä?
Tästä on hyvä jatkaa yhdessä sen sijaan että kylvetään eripuraa kuntalaisten kesken.
Ruoveden Etu