”Me ol­laan nää kor­tit saa­tu, mitä meil­lä on. Paik­ka­kun­nan vah­vuu­det liit­ty­vät pää­a­si­as­sa mat­kai­luun, kult­tuu­riin, luon­toon ja his­to­ri­aan.”

Näin sa­noi kun­nan­hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja Mar­cus Hack­man huh­ti­kui­ses­sa yrit­tä­jäil­las­sa, jos­sa poh­dit­tiin, mi­ten tän­ne saa­tai­siin li­sää te­ol­li­suut­ta. Ruo­ve­si-leh­den ra­por­tin pe­rus­teel­la sa­nan­vaih­dos­sa sin­koi­li ki­pi­nöi­tä. Kun­nal­ta toi­vo­tiin te­ol­li­suus­hal­le­ja, ei tai­de­puu­has­te­lua.

Lu­ki­jal­le tuli sem­moi­nen olo, et­tä te­ol­li­suus ja työ­pai­kat näh­tiin vaih­to­eh­to­na mat­kai­lul­le ja kult­tuu­ril­le. Vaik­ka ei­hän se niin voi ol­la.

Mo­lem­pia tar­vi­taan, jot­ta Ruo­ve­si py­syy elin­voi­mai­se­na.

Elin­voi­ma edel­lyt­tää, et­tä kun­nas­sa on työ­paik­ko­ja. Ja vie­lä pa­rem­pi, jos mah­dol­li­sim­man mo­nen eri alan työ­paik­ko­ja.

Ny­kyis­ten pih­lo­jen ja vi­su­ka­lus­tei­den kas­vu ja me­nes­tys ovat eni­ten kiin­ni ta­lou­den ja po­li­tii­kan suh­dan­teis­ta. Niis­tä on kiin­ni myös uu­sien yri­tys­ten halu tul­la Ruo­ve­del­le. Mut­ta en us­ko, et­tä hou­ku­tuk­sek­si riit­tää, et­tä kun­ta pys­tyt­tää te­ol­li­suus­hal­le­ja. Tar­jol­la pi­täi­si ol­la jo­tain myös niil­le, jot­ka te­ke­vät ne työt.

Ve­to­voi­maa ei li­sää ter­veys­kes­kuk­sen vuo­de­o­sas­ton lak­kau­tus (vaik­ka har­va toi­voo la­sa­ret­tiin jou­tu­van­sa), mut­ta kar­tal­la Ruo­ve­si on hy­väs­sä pai­kas­sa. Tar­jol­la on yhä koh­tuu­hy­vät pal­ve­lut, huip­pu­hy­vä kou­lu, päi­vä­hoi­toa, ko­sol­ti har­ras­tuk­sia –  ja nii­tä Hack­ma­nin mai­nit­se­mia kult­tuu­ria, luon­toa ja his­to­ri­aa.

Ne ni­mit­täin an­ta­vat asuin­pai­kal­le mie­len ja mer­ki­tyk­sen.

Ruo­ve­des­tä on keh­key­ty­nyt ai­ka­moi­nen kult­tuu­ri­pi­tä­jä.

Ja, kyl­lä. Ruo­ve­des­tä on keh­key­ty­nyt ai­ka­moi­nen kult­tuu­ri­pi­tä­jä. Al­ka­neen ke­sän ta­pah­tu­ma­ka­len­te­ri on täy­dem­pi kuin kos­kaan. On kon­sert­te­ja, kir­jal­li­suus­ta­pah­tu­mia, te­at­te­ria, ku­va­tai­det­ta, kes­kus­te­lu­ja ja muu­ta hen­gen ra­vin­toa.

Vin­han kir­ja­kau­pan uu­si tu­le­mi­nen on vil­kas­tut­ta­nut kir­kon­ky­lää myös sy­si­syn­kim­pi­nä het­ki­nä. Sen yh­des­sä seu­ra­kun­nan ja kun­nan kans­sa jär­jes­tä­mät lu­ku­kin­ke­rit ovat kier­tä­neet eri ky­lis­sä ja ke­rän­neet sa­doit­tain kuu­li­joi­ta.

Naa­pu­ris­sa ole­va Mänt­tä-Vilp­pu­la on hyvä esi­merk­ki sii­tä, et­tei mat­kai­li­joi­den va­raan ra­ken­net­tu laa­du­kas­kaan kult­tuu­ri tar­joa riit­tä­väs­ti elin­voi­maa. Vaik­ka mu­se­ot, ku­va­tai­de­vii­kot ja mu­siik­ki­juh­lat ke­rää­vät val­ta­via ylei­sö­jä, hil­jai­sen pää­ka­dun lii­ke­huo­neet ovat au­ti­oi­ta.

Elin­voi­man kan­nal­ta kes­tä­vää on lo­pul­ta vain se, et­tä on­nis­tuu pu­hut­te­le­maan myös pai­kal­lis­ta ylei­söä. Kun­ta­lais­ten on ko­et­ta­va kult­tuu­ri, luon­to ja his­to­ria omik­seen.

Is­kel­mä­lau­la­ja Ah­ti Lam­pi lau­loi vuon­na 1980 le­vyl­le Heik­ki An­na­lan sä­vel­tä­män ja Vexi Sal­men sa­noit­ta­man me­lan­ko­li­sen lau­lun Elä­män valt­ti­kor­tit. Kuu­lin sii­tä ker­ran co­ver-ver­si­on, jos­sa ”valt­ti­kor­tit” oli kään­net­ty ”hant­ti­kor­teik­si”.

Suot­ta oli bän­di vään­nel­lyt ni­meä. Vexi oli alun pe­rin­kin teh­nyt lau­lun­sa pa­ro­di­ak­si.

Ruo­ve­del­le an­ne­tuis­ta kor­teis­ta ei vält­tä­mät­tä löy­dy täys­kät­tä ei­kä vä­ri­suo­raa, mut­ta ei­vät to­del­la­kaan mit­kään hant­ti­kor­tit ole. Kyl­lä näil­lä keh­taa pe­la­ta.

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­den ke­sä­a­su­kas