"Ru­si­na poi­ki tä­nään. Se sai kau­niin mus­tan leh­mä­va­si­kan. Sen ni­mek­si an­net­tiin Hopo. Sain tä­nään ni­mi­päi­vä­kor­tin Kul­ta­pos­su­ker­hos­ta. Luin aa­mul­la Pie­nen eläin­lää­kä­rin lop­puun. Aloi­tin lu­ke­maan He­le­na tart­tuu asi­aan."

Olen ke­sän ai­ka­na ryh­ty­nyt käy­mään läpi lap­suu­den­ko­ti­ni vin­tin aar­tei­ta. Haus­kin löy­tö oli­vat omat päi­vä­kir­jat: edel­lä si­tee­rat­tu kat­kel­ma on hel­mi­kuul­ta 1976.

En­sim­mäi­sen vaa­le­an­vi­o­le­tin kul­ta­ko­ris­tei­sen päi­vä­kir­ja­ni sain 8-vuo­tis­lah­jak­si. Sil­loin aloi­tin jo­kai­sen päi­vän ker­to­mal­la, mikä on mie­li­a­la­ni, ket­kä ovat ys­tä­vi­ä­ni ja mil­lai­nen on sää. Il­mei­ses­ti näis­sä kai­kis­sa on ol­lut sen ver­ran vaih­tu­vuut­ta, et­tä ne on ol­lut syy­tä kir­ja­ta sään­nöl­li­ses­ti.

Seu­raa­vak­si täyt­tä­mä­ni pu­na­kan­ti­sen päi­vä­kir­jan luk­ko odot­taa vie­lä tii­ri­koi­mis­ta, jo­ten voin vain ar­vail­la, mitä aar­tei­ta siel­tä löy­tyy. Eh­kä­pä voi­sin osal­lis­tua sen kans­sa jopa päi­vä­kir­jak­lu­bil­le, jos­sa lu­e­taan omia nuo­ruu­den no­louk­sia toi­sil­le.

Nii­den hel­miä ovat vih­re­ä­kel­tai­sin huu­to­mer­kein ko­ros­te­tut Il­ves–Tap­pa­ra-pe­lien voit­to­tu­lok­set.

Sa­mois­ta vin­tin kir­ja­pi­nois­ta pil­kis­ti­vät omat ja iso­sis­kon tei­ni­ka­len­te­rit.

Lu­ki­oai­kai­sis­sa ka­len­te­reis­sa­ni oli lä­hin­nä tyl­sän asi­al­li­sia mai­nin­to­ja ke­sä­työ­vuo­rois­ta, ko­e­päi­vis­tä ja muis­tet­ta­vis­ta asi­ois­ta.

Sis­kon ylä­as­teen tei­ni­ka­len­te­rei­ta sain lu­kea lu­van kans­sa. Nii­den hel­miä ovat vih­re­ä­kel­tai­sin huu­to­mer­kein ko­ros­te­tut Il­ves–Tap­pa­ra-pe­lien voit­to­tu­lok­set ja etu­ni­men en­sim­mäi­sel­lä kir­jai­mel­la mai­ni­tut hen­ki­löt, joi­ta oli näh­ty ky­län­pa­sik­sel­la – siis lor­veh­ti­mas­sa kes­kus­tas­sa.

Ai­on tul­la tar­joi­li­jak­si, eni­ten in­ho­an mak­sa­laa­tik­koa ja har­tain toi­vee­ni on saa­da poi­ka­ka­ve­ri.

Kou­lu­to­ve­ri­ni-kir­jaa täy­tet­tiin ala-as­teel­la. Sen ri­veil­le ky­sel­tiin ka­ve­reil­ta mie­lui­sin­ta ja ikä­vin­tä op­pi­ai­net­ta, in­ho­a­mi­sen ai­hei­ta, pa­ras­ta kir­jaa ja haus­kin­ta har­ras­tus­ta.

8-vuo­ti­aas­ta it­ses­tä­ni sel­vi­ää ny­ky­ään häm­mäs­tyt­tä­väl­tä tun­tu­via asi­oi­ta, ku­ten et­tä pai­nan 20 ki­loa ja mie­lui­sin ur­hei­lu­la­ji­ni on juok­su. Ai­on tul­la tar­joi­li­jak­si, eni­ten in­ho­an mak­sa­laa­tik­koa ja har­tain toi­vee­ni on saa­da poi­ka­ka­ve­ri.

Kir­jan lo­pul­la on uu­si päi­vi­tys, jos­sa pai­nan 32 ki­loa ja mie­lui­sin la­ji­ni on uin­ti. Ha­lu­an ryh­tyä om­pe­li­jak­si tai opet­ta­jak­si. Eni­ten kam­mo­an hyt­ty­siä. Suu­rin haa­vee­ni on saa­da ui­ma-al­las, he­vo­nen ja koi­ra.

Jään miet­ti­mään, on­ko ny­ky­a­jan päi­vä­kir­joil­la eli blo­gi­teks­teil­lä ja so­me­päi­vi­tyk­sil­lä sa­maa pai­no­ar­voa.

Omat päi­vä­kir­jat ovat kou­kut­ta­via. Vaik­ka mo­net asi­at ovat unoh­tu­neet ja mur­heet me­net­tä­neet pai­non­sa, ta­voi­tan teks­tin tun­nel­man ja tun­teet. Ta­ri­nat ovat ai­dos­ti sitä, mitä sil­loin olen ha­lun­nut lait­taa muis­tiin. Jään miet­ti­mään, on­ko ny­ky­a­jan päi­vä­kir­joil­la eli blo­gi­teks­teil­lä ja so­me­päi­vi­tyk­sil­lä sa­maa pai­no­ar­voa.

"Lai­na­sin tä­nään kir­jas­tos­ta Toi­ve to­teu­tuu, He­le­na, si­ni­nen si­sar ja Nä­ke­miin Pa­rii­siin, Yvon­ne. Luin tä­nään He­le­na, si­ni­nen si­sar. Se oli hyvä. Olen lu­ke­nut He­le­na-sar­jan kir­jo­ja jo kol­me. Isä oli odot­ta­mas­sa kir­jas­tos­sa, kun tu­lin soit­to­tun­nil­ta. Hän vei mi­nut au­tol­la ko­tiin. Se oli oi­ke­as­taan hyvä, sil­lä en eh­ti­nyt tuh­la­ta ra­ho­ja­ni. Kuu­lin tä­nään, et­tä Ga­li­na Gu­la­ko­va hy­lät­tiin. Hilk­ka Kun­to­la nou­si siis 4. si­jal­le ja Mar­jat­ta Ka­jos­maa 10." (9.2.1976)