Ur­hei­luin­toi­li­jan kuu­man­kos­tea päi­vä­u­ni sen kun ve­nyy. Jal­ka­pal­lon MM-ki­so­jen lai­nei­den ta­saan­nut­tua vuo­ros­sa ovat To­ki­on olym­pi­a­lais­ten kisa-aree­nat, joil­le as­tu­vat vuo­ron pe­rään ke­sä­la­jien va­li­ot.

Kaik­ken­sa an­ta­vien ur­hei­li­joi­den il­meet vä­lit­ty­vät ko­ti­kat­so­moi­hin tar­kas­ti: hi­das­tuk­set mauk­kaim­mis­ta pet­ty­myk­sen ja on­nis­tu­mi­sen re­ak­ti­ois­ta pyö­ri­vät lä­hes tau­ko­a­mat­ta eri ka­na­vil­la. Lä­hes pa­ras­ta kat­sot­ta­vaa ovat koo­tut tuu­le­tuk­set, jois­ta tois­tai­sek­si mie­leen­pai­nu­vim­pia on aust­ra­li­a­lai­sen kul­ta­mi­ta­liu­i­ma­rin val­men­ta­jan her­vo­ton ja jopa pe­lot­ta­van hur­mi­oi­tu­nut ty­ki­tys.

Hän­tä kat­so­es­saan on pak­ko myön­tää, et­tä hyvä tuu­let­ta­mi­nen on it­ses­sään kuin ur­hei­lu­suo­ri­tus. Oli­si­ko sii­tä jopa uu­dek­si olym­pi­a­la­jik­si? Ky­sees­sä oli­si eit­tä­mät­tä ar­vos­te­lu­la­ji, jo­hon pi­täi­si luo­da tar­kat ar­vi­oin­ti­pe­rus­teen­sa.

Hyvä tuu­let­ta­mi­nen on it­ses­sään kuin ur­hei­lu­suo­ri­tus.

La­jien kir­jo on kas­va­nut To­ki­os­sa hen­gäs­tyt­tä­viin mit­toi­hin.

Kun ava­sin te­le­vi­si­on kat­so­ak­se­ni ko­ri­pal­loa, pal­lo­ja upot­ti­vat yl­lät­tä­en sa­maan ko­riin kol­mi­hen­ki­set jouk­ku­eet. Olym­pi­a­mi­ta­leis­ta ki­saa­vat en­sim­mäis­tä ker­taa rul­la­lau­tai­li­jat, kii­pei­li­jät, lai­ne­lau­tai­li­jat ja ka­ra­te­kat. Pa­luun ki­sa­oh­jel­maan te­ki­vät ja­pa­ni­lais­ten mie­lik­si ba­se­ball ja soft­ball.

Seu­raa­vis­sa ke­sä­ki­sois­sa ki­sa­par­ke­tin val­taa­vat tans­siur­hei­li­jois­ta breik­kaa­jat. Pe­sä­pal­loa saa­daan odo­tel­la la­ji­kat­tauk­seen vie­lä kau­an – ruo­ve­si­läis­ten­kin kan­sal­lis­pe­lin maa­il­man­laa­jui­nen lan­see­raus kun on pa­has­ti kes­ken.

Pit­kään jat­ku­nut jon­kin jouk­ku­een tai yk­si­lön yli­val­ta on mi­nus­ta tyl­sää, vaik­ka se voi­kin kiin­nos­taa la­jin tek­niik­kaan sy­väs­ti pe­reh­ty­nei­tä.

Jos si­ni­ris­ti­lip­pu ei nou­se­kaan kor­keim­mal­le ja se­los­ta­jien ää­ni vä­ris­ten lau­su­ma Hel­sin­ki, Po­ri­lais­ten mars­si! -pyyn­tö jää kuu­le­mat­ta, ilo on re­vit­tä­vä muu­al­ta. Kan­sal­lis­lau­lut ja voit­ta­jien kyy­ne­leet lii­kut­ta­vat kyl­lä mi­nua ta­kuu­var­mas­ti, oli sit­ten kyse mis­tä maas­ta ta­han­sa.

Lä­hes ai­na olen pe­ri­aat­tees­sa hei­kom­man puo­lel­la – ja hei­hin­hän suo­ma­lai­set yleen­sä kuu­lu­vat. Pit­kään jat­ku­nut jon­kin jouk­ku­een tai yk­si­lön yli­val­ta on mi­nus­ta tyl­sää, vaik­ka se voi­kin kiin­nos­taa la­jin tek­niik­kaan sy­väs­ti pe­reh­ty­nei­tä.

Ur­hei­lu­me­nes­tyk­ses­tä ei ole mo­nen mie­les­tä edes kan­sal­li­sen yl­pey­den ai­heek­si.

Olym­pi­a­lai­sia kri­ti­soi­vien ää­ni on voi­mis­tu­nut vii­me vuo­si­na. Jopa Suo­men ur­hei­lu­lii­ton pu­heen­joh­ta­ja on ker­to­nut vas­tus­ta­van­sa ny­ky­muo­toi­sia ki­so­ja ja ih­met­te­le­vän­sä nii­hin ku­lu­tet­tu­ja mil­jar­de­ja eu­ro­ja.

Ur­hei­lu­me­nes­tyk­ses­tä ei ole mo­nen mie­les­tä edes kan­sal­li­sen yl­pey­den ai­heek­si. Tä­män to­dis­taa Kun­nal­li­sa­lan ke­hit­tä­mis­sää­ti­ön al­ku­ke­säs­tä te­ke­mä ky­se­ly­tut­ki­mus, jon­ka mu­kaan suo­ma­lais­ten leuh­ki­mi­sen ai­heet löy­ty­vät hel­pom­min muu­al­ta. Tun­nem­me yl­peyt­tä ko­ti­maan luon­nos­ta, hy­vis­tä jul­ki­sis­ta pal­ve­luis­ta, al­hai­ses­ta ri­kol­li­suu­des­ta ja su­ku­puol­ten tasa-ar­vos­ta.

Mut­ta jos To­ki­os­ta tän­ne­kin suun­taan ti­pah­te­lee me­nes­tyk­sen mu­ru­sia, tus­kin mo­ni­kaan hen­noo pan­na vas­taan.