Ri­to­nie­men kar­ta­noon tuli ko­ti­o­pet­ta­jak­si Ru­ne­ber­gin jäl­keen nuo­ri yli­o­pis­to-opis­ke­li­ja Nii­lo Kus­taa Malm­berg. Kar­ta­non omis­ta­ja tuol­loin oli Erik Gus­taf av Eneh­jelm. Nii­lo Kus­taa so­lah­ti sää­ty­läis­nuor­ten seu­ra­e­lä­mään su­ju­vas­ti.

Kirk­ko­her­ra­na oli Karl Hen­rik Berg­roth, mo­ni­lap­si­sen per­heen isä. Nii­lo Kus­taa­ta miel­lyt­ti eri­tyi­ses­ti per­heen Aman­da ty­tär. Myös pap­pi­lan per­heen poi­kien kans­sa syn­tyi syvä ys­tä­vyys.

Ruo­ve­den vuo­den ai­ka­na Aman­da ja Nii­lo me­ni­vät sa­la­kih­loi­hin.

Nii­lo Kus­taa va­lit­tiin Pie­ta­rin Ruot­sa­lai­sen seu­ra­kun­nan sai­ras­tu­neel­le kirk­ko­her­ral­le apu­pa­pik­si. Pie­ta­ris­sa hän tu­tus­tui Sak­sas­ta le­vin­nee­seen eva­ke­li­seen he­rä­tys­liik­kee­seen ja koki voi­mak­kaas­ti Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn mer­ki­tyk­sen.

Suo­meen pa­lat­tu­aan hän suo­rit­ti opin­ton­sa lop­puun ja aloit­ti pap­pi­na Kes­ki-Poh­jan­maal­la, Ka­la­jo­el­la.

Sa­la­kih­laus Aman­dan kans­sa oli so­vit­tu, mut­ta kun Nii­lo Kus­taa pa­la­si Ruo­ve­del­le ko­si­o­mat­kal­le, Aman­da epä­röi ja an­toi ruk­ka­set. Hän ou­dok­sui mie­hes­sä ta­pah­tu­nut­ta muu­tos­ta. Ajan myö­tä Aman­da suos­tui. Nuo­ren­pa­rin ko­ti­pai­kak­si tuli Ni­va­la.  

Nii­lo oli pa­la­va­sie­lui­nen ju­lis­ta­ja. He­rä­tys al­koi le­vi­tä, Ni­va­lan ta­lol­li­set an­toi­vat tu­pan­sa ko­ti­seu­ro­jen pi­toon. Lä­hi­tie­noon kir­kot oli­vat sun­nun­tai­sin tyh­jät, kos­ka väki läh­ti aa­mun sa­ras­ta­es­sa Ni­va­laan kuu­le­maan Malm­ber­gia.

Pyy­nik­ki­län pap­pi­las­sa suu­rin huo­li oli se, et­tä oli­ko Aman­da al­ka­nut käyt­tää Kes­ki-Poh­jan­maan he­rän­neil­le tyy­pil­lis­tä kört­ti­pu­kua. Huo­jen­ta­va tie­to Ni­va­las­ta kui­ten­kin rau­hot­ti mie­liä: ”Ihan ta­val­li­ses­sa ta­lon­poi­kais­nai­sen asus­sa hän ky­läl­lä liik­kuu.”

Nii­lo Kus­taa ja muut he­rän­näis­pa­pit ja ta­lol­li­set sai­vat haas­teen Ka­la­jo­en kä­rä­jil­le. Seu­ra­si use­am­man vuo­den ras­kas pro­ses­si ja ko­via ran­gais­tuk­sia lan­ge­tet­tiin. Tänä ai­ka­na kui­ten­kin liik­keen suo­sio vain kas­voi.

Tuo­mi­ois­ta va­li­tet­tiin eri oi­keu­sas­tei­siin.Lo­pul­ta tsaa­ri alen­si ta­lon­po­jil­le mää­rät­ty­jä koh­tuut­to­mia sak­ko­ja, ja pa­pis­to sai puo­len vuo­den vir­ka­e­ron.

Malm­berg toi per­heen­sä Ruo­ve­del­le. Berg­rot­hin pe­ri­kun­ta omis­ti tuol­loin Pes­kan ta­loa Mus­ta­jär­vel­lä. Paik­ka ko­et­tiin koko per­he­kun­nan kes­ken le­vol­li­sek­si ja kau­neim­mak­si pai­kak­si maa­il­mas­sa.

Nii­lo Kus­taa Malm­berg siir­ret­tiin La­pu­al­le. Simp­si­ön hau­taus­maal­ta löy­tyy ta­ot­tu rau­ta­ris­ti ju­lis­ta­jan muis­tok­si. Pap­pis­su­ku on jat­ku­nut hä­nen jäl­ke­läi­sis­sään ai­na näi­hin päi­viin saak­ka.

Wil­helm ja Väi­nö Mal­mi­vaa­ra ovat sa­noit­ta­neet usei­ta juu­re­via vir­siä, ku­ten vir­si 632:

Siel kau­nis kan­nel soi, vei­saam­me virt­tä uut­ta, ei kos­kaan lopu se, ei kos­kaan van­he­ne. Tääl­lä ei lau­luun voi saa­da sen iha­nuut­ta, kui­ten­kin lau­lan ylis­tys­tä Her­ral­le. Hän ve­rel­län­sä ja hen­gel­län­sä myös mi­nut Ju­ma­lal­le lu­nas­ta­nut on.  

Mar­jat­ta Pirt­ti­maa