Pa­ko­lais­työn­te­ki­jä­nä mi­nua kos­ket­taa vii­kon raa­ma­tun­koh­ta:

 ”Kun syöt­te it­sen­ne kyl­läi­sik­si, kiit­tä­kää Her­raa, Ju­ma­laan­ne, sii­tä hy­väs­tä maas­ta, jon­ka hän on teil­le an­ta­nut. ” (5. Moos 8:10)

Van­hem­pi su­ku­pol­vi osaa tä­män pa­rem­min, kun on ko­ke­nut ajan, jol­loin hyl­lyt ei­vät pur­sun­neet ta­va­raa ja ny­kyi­set etuu­det oli­vat uto­pi­aa.

Koh­taan työs­sä­ni Krei­kas­sa eri puo­lil­ta maa­il­maa pa­en­nei­ta, jot­ka ki­pe­äs­ti kai­paa­vat tur­val­lis­ta ja lail­lis­ta ase­maa maas­sa, jos­sa oli­si mah­dol­li­suus ra­ken­taa tu­le­vai­suut­ta. Taus­tal­laan usein an­ka­ra vai­no on koh­dis­tu­nut us­kon­toon, et­ni­syy­teen, po­liit­ti­siin mie­li­pi­tei­siin tai su­ku­puo­leen. Usein on ko­et­tu vä­ki­val­tai­sia le­vot­to­muuk­sia, ää­rim­mäis­tä köy­hyyt­tä ja luon­non­ka­tast­ro­fe­ja.

Olen käy­nyt van­ki­las­sa kat­so­mas­sa af­gaa­ni­per­het­tä, joka oli vii­mei­set kol­me viik­koa va­el­ta­nut las­ten kans­sa nuk­ku­en met­sis­sä. Kaik­ki omai­suus vih­ki­sor­muk­sia myö­ten oli myy­ty, jot­ta oli voi­tu mak­saa kym­me­niä tu­han­sia mak­sa­nut vii­mei­nen­kin pät­kä ra­jan yli, suo­ma­lai­seen palk­ka­ta­soon ver­rat­tu­na hin­ta on ver­rat­ta­vis­sa sa­toi­hin tu­han­siin.

Täl­lä het­kel­lä useim­mis­ta pa­ko­lais­ten läh­tö­mais­ta on mah­do­ton pääs­tä lail­li­ses­ti pois, kos­ka vii­su­mei­ta ei myön­ne­tä. Kun joi­den­kin naa­pu­ri­mai­den sal­li­ma ly­hyt maas­sa­o­lo­ai­ka ylit­tyy, vaih­to­eh­dot ovat kar­ko­tus, van­keus tai pii­les­ke­ly il­man oi­keuk­sia työn­te­koon tai kou­lu­tuk­seen. Sik­si mat­ka jat­kuu alu­eil­le, jois­sa tur­va­paik­ka­ha­ke­muk­sen voi jät­tää.

Tä­nään jut­te­lin pa­ko­lais­lei­rin piik­ki­lan­ko­jen ää­rel­lä erään vie­lä vuo­si sit­ten va­rak­kaan af­gaa­ni­per­heen kans­sa: isä oli ol­lut pan­kin­joh­ta­ja, äi­ti pyö­rit­ti upe­an ko­din ala­ker­ras­sa me­nes­tyk­se­käs­tä kau­neus­hoi­to­laa. Ikä­vä me­ne­tet­tyyn oli kova.

Oli kui­ten­kin ol­lut pak­ko läh­teä, kos­ka hal­li­tus oli sul­ke­nut maas­ta kau­neus­hoi­to­lat ja per­he oli jää­nyt kiin­ni ri­kok­ses­ta jat­ka­mal­la työ­tä ko­to­na. He jou­tui­vat vai­no­tuik­si ja pa­ke­ni­vat sik­si­kin, et­tä val­taa­pi­tä­vät oli­vat saa­neet vi­hiä, et­tä per­he suh­tau­tui us­kon­toon epäil­len, mikä oli hen­gen­vaa­ral­lis­ta.

Saan ol­la ja­ka­mas­sa pa­ko­lai­sil­le ra­kas­ta­vas­ta Ju­ma­las­ta muun mu­as­sa vaat­tei­den, teen, lei­kin, ru­kouk­sen, kris­til­li­sen ope­tuk­sen ja kir­jal­li­suu­den avul­la. Kris­ti­nus­kon Ju­ma­la ei vaa­di vaan an­taa. Hä­nes­sä toi­vot­to­mat saa­vat toi­von. Vii­kon Psal­mi on hyvä tii­vis­tys sii­tä, mi­hin Ruo­ve­den seu­ra­kun­nan ni­mik­ko­lä­het­ti­nä olen elä­mä­ni ha­lun­nut käyt­tää.

”Ker­to­kaa päi­väs­tä päi­vään ilo­sa­no­maa hä­nen avus­taan. Ju­lis­ta­kaa hä­nen kun­ni­aan­sa, il­moit­ta­kaa hä­nen ih­me­te­ko­jaan kai­kil­le kan­soil­le.” (Psal­mi 96:2-3)”

Va­paas­ta Isän­maas­ta kiit­tä­en,

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­den seu­ra­kun­nan ni­mik­ko­lä­het­ti