kirkonkellot
Suvi, runoja ja Eino Leino
Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä, oli viime sunnuntaina 6. pv heinäkuuta.
Eino Leino syntyi Paltamossa 6.7.1878 ja kuoli v.1926. Hän kirjoitti 18-vuotiaana v.1897 Oi muistatko vielä sen virren ensimmäisen säkeistön. Kolme säkeistöä sanoitti myöhemmin Juho Railio. Oskar Merikanto sävelsi tämän hengellisen laulun v.1905. Hän käytti laulun säestyksenä virttä 377 Sun haltuus rakas isäni.
Saattaa olla, että myös Eino Leino muisteli juuri tätä virttä runoa kirjoittaessaan.
Oi muistatko vielä sen virren lauletaan nykyäänkin usein perhejuhlissa, toivelauluissa ja kuullaan radion ohjelmissa. Se löytyy YouTubesta useina äänitteinä ja siitä on tehty satoja levytyksiä. Ylen hallussa on ensimmäinen levy basso Eltore Gandolfin laulamana vuodelta 1907.
Eino Leinon runot ovat tunteellisia rukouksia. Hän on runoissaan lähellä Jumalaa, luontoa ja kanssaihmisiä. Maailma on tänään yhtä levoton kuin Eino Leinon aikaan. Pyydetään yhdessä, että maapallon suuret johtajat lukisivat Eino Leinon runoja sovun löytämiseksi.
Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.
Eino Leino: Hymyilevä Apollo 19. säkeistö
Eino Leinon runot Nocturne ja Hymyilevä Apollo ovat minulle rakkaita. Ne tuovat lohtua ja iloa elämääni. Vuoden viimeisenä päivä Radio Ylen 1 ohjelmassa on osa runosta Hymyilevä Apollo ennen kello 24 lyöntejä. Vesa-Matti Loirin soroinen ääni Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin säveltämään Nocturneen kuuluu minulla heinäkuun himmeneviin iltoihin, toisaalta joka vuodenaikaan.
Pidetään Suomen luonnosta hyvää huolta ja jätetään se seuraaville sukupolville vähintään yhtä hyvänä kuin se nyt on! Viileähkö kesä on parempi kuin paahtava helle.
Hyvää ja siunattua kesän jatkoa!
Helena Korppoo
Ruoveden srk kirkkovaltuuston pj