Ker­to­mus fa­ri­seuk­ses­ta ja pub­li­kaa­nis­ta temp­pe­lis­sä ru­koi­le­mas­sa on mo­nel­le tut­tu. Sii­nä Jee­sus muis­tut­taa mei­tä, et­tei ole oi­kein ylen­tää it­se­ään, vä­hek­syä tois­ta ih­mis­tä tai tuo­mi­ta hän­tä. Roh­ke­nen omas­ta ko­ke­muk­ses­ta­ni väit­tää, et­tei var­mas­ti ole ko­vin mon­taa kris­tit­tyä, joka ei jos­sain vai­hees­sa oli­si ol­lut rin­nas­tet­ta­vis­sa fa­ri­seuk­seen.

Ai­na­kin omaan mie­lee­ni, niin hä­pe­äl­lis­tä kuin se on tun­nus­taa­kin, nou­see ti­lan­tei­ta, jois­sa olen ku­vi­tel­lut tul­kit­se­va­ni Raa­mat­tua tai toi­mi­nee­ni kris­tit­ty­nä oi­ke­aop­pi­sem­min kuin joku toi­nen. Omas­ta mie­les­tä teot ovat usein oi­keu­tet­tu­ja ja pe­rus­tel­tu­ja, ne jy­rää­vät usein jopa lä­him­mäi­sen rak­kau­den ohit­se.

Fa­ri­seus ker­to­muk­ses­sa on mo­ra­lis­ti, joka la­kia ja sään­tö­jä nou­dat­ta­mal­la tuu­dit­tau­tuu omaan eri­no­mai­suu­teen­sa ja omas­sa hurs­kau­den ku­vi­tel­mas­saan si­vuut­taa Ju­ma­lan kaik­ki­al­le ulot­tu­van rak­kau­den ja ar­mon. On niin help­poa ol­la omas­ta mie­les­tään var­ma van­hurs­kau­des­tan­sa.

En­tä­pä pub­li­kaa­ni joka rin­taan­sa lyö­den sa­noi: Ju­ma­la ole mi­nul­le syn­ti­sel­le ar­mol­li­nen! Pub­li­kaa­ni on ker­to­muk­ses­sa ku­vat­tu fa­ri­seuk­sen mil­tei fa­ri­seuk­sen vas­ta­koh­dak­si.

Jos meis­tä sil­loin täl­löin löy­tyy fa­ri­seus­ta, niin sa­moin tai­taa meis­tä jo­kai­ses­ta löy­tyä myös pub­li­kaa­nia. Se on ih­mi­syyt­tä ja ih­mi­se­nä elä­mis­tä, sitä et­tei meis­tä ku­kaan ole täy­del­li­nen. Kai­ken yti­mes­sä on kui­ten­kin Kris­tuk­sen rak­kaus mei­tä koh­taan.

Tun­sim­me­pa sit­ten it­se­tut­kis­ke­lun jäl­keen it­sem­me fa­ri­seuk­sek­si tai pub­li­kaa­nik­si, saam­me kui­ten­kin luot­taa Ju­ma­lan rak­kau­teen, ar­moon ja an­teek­si­an­ta­muk­seen, sii­hen et­tä se riit­tää ja on tar­koi­tet­tu meil­le ai­van jo­kai­sel­le.