Kuka oli Jeesus?
Kirkonkellot
Kuka oli Jeesus? Hölmön kuuluinen kysymys meille, jotka koko ikämme olemme kuulleet Jesuksesta. Kyllähän me tiedämme, että hän oli Jumalan poika ja meidän vapahtajamme. Mieleemme varmaan tulee kuva parrakkaasta miehestä, jolla on vaalea vaate päällään ja lempeä hymy kasvoillaan. Näinhän häntä on kuvattu meille monessakin kirjassa ja elokuvassa.
Hän oli siis tavallisen näköinen mies, joka oli pukeutunut aikansa tavalla Palestiinassa. Me tiedämme varmaan kaiken, mitä rippikoulussa, kirjallisuudessa, kirkossa, elokuvissa ja ties missä muuallakin meille on kuvattu Jeesuksesta ja näistä me muodostamme kuvamme hänestä. Entäpä, jos muutamme näkökulmaa, kuten Oiva Paloheimo aikanaan. Silloin meille muodostuu ehkä seuraava kuva Jeesuksesta:
Jeesus Kristus, poika Herran,
kulki metsätietä kerran
hymyhuulin, avojaloin
- linnunpoika kämmenellään.
Siitä kulki kristittykin
mustissansa, ilmein mykin,
paheksuvin mielialoin
- seudun synnit sydämellään.
Kohtasivat
ohi astuissaan
tuntematta toistaan kumpikaan.
(Oiva Paloheimo: Kristus ja kristitty)
Hyvä kysymys meille tänäänkin on, että kumpaa haluamme seurata? Kyllä se taitaa olla tuo Jeesus Kristus, poika Herran.
Uskon pitäisi olla vapauttavaa, iloista ja toiveikasta elämistä. Meidän uskomme kuitenkin nähdään usein ahdasmielisenä, rajoja asettelevana asiana, jossa ilolla ja kiitoksella ei ole sijaa. Ehkäpä se on joskus sellaista ollutkin. Muun muassa herännäisyyden vaiheisiin on kuulunut oma synkkä elämäntapa. Nauraminen kun oli turhuutta ja syntiä, samoin kuin värikkäät vaatteet ja monta muuta asiaa. Kyllähän nämä ovat ihan viime vuosikymmeniinkin kulkeutuneet etenkin syrjäseuduilla.
Mikä sitten on oikein? Mikä on oikeaa uskoa? Miten voin elää todeksi omaa uskoani? Tässä kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Näin siis edelleen heprealaiskirjeessä.
Mitä minä sitten toivon? Toivonko näkeväni tulevaisuuden valoisana ja hyvänä, johon mahtuu paitsi arkielämän todellisuutta, myös kaiken toivon ja ilon näkemistä? Näenkö kaiken tulevan uhkana ja oman elämäni vain kadotukseen vievänä, jos olen iloinen ja nauran?
Oma näkökulmani on sellainen, että tulevaisuus on toivoa täynnä. Siellä ovat kaikki mahdollisuudet. Hyvä saa toteutua. Saan elää todeksi sitä, että Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi. Samoin saan tehdä minä lähimmäistäni kohtaan. Saan olla ihminen, jolla on tulevaisuus ja toivo. Saan olla uskovainen. Tässä Vapahtaja tukee minua.
Hyvät lukijat! Tämä kirjoitukseni on tällä erää viimeinen Ruovesi-lehteen. Jään vuodenvaihteessa oikeasti eläkkeelle ja nuoremmat saavat jatkaa töitä seurakunnassa. Kiitän kuluneesta ja toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää ja Jumalan siunaamaa jatkoa.
Sauli Keskinen
rovasti