Kasvun ihme
On se aika vuodesta, kun puutarhaharrastajat kylvävät siemeniä esikasvatukseen tulevan kesän sato mielessään. Itsekin olen muutamana vuonna näin tehnyt, vaihtelevalla menestyksellä.
Raamatussa Jeesus vertaa maanviljelijän kylvötyötä Jumalan sanan kylvöön eli sen levittämiseen ihmisille. Huolimatta siementen runsaasta määrästä vain osa juurtuu ja kasvaa kunnolla, alkaa tuottamaan satoa ja leviää edelleen. Hyväkään siemen ei voi juurtua kalliolle ja vahvimmankin kasvun voi toinen vielä voimakkaampi tukahduttaa.
Tämä kaikki on hyvin helppo ymmärtää, jos on ikinä yrittänyt jotakin kasvattaa. On hämmästyttävää, kuinka suuri kukka kasvaa auringonkukan siemenestä tai kuinka paljon tomaatteja voi saada yhdestä ainoasta pienestä siemenestä kasvaneesta taimesta. Ja välillä siemenet eivät suostu itämään millään!
Pienistä siemenistä me ihmisetkin olemme kasvumme aloittaneet. Osittain perintötekijät ja osittain kasvuympäristö vaikuttavat siihen, millaisia meistä kasvaa. Osa juurtuu helposti ja löytää paikkansa, toiset jäävät syystä tai toisesta isompien varjoon tai tarvitsevat tukea muilta. Oma lukunsa ovat ne, jotka omaa hyväänsä tavoitellen tallaavat toiset alleen kurkottaessaan paikkaa auringossa.
Toisin kuin ihmiset, kasvit eivät pahuuttaan tai ajattelemattomuuttaan tukahduta vieressään kasvavaa. Köynnöstävä kasvi ei toisesta tukea ottaessaan ymmärrä, että vasten tahtoaan tueksi joutunut kärsii ja saattaa jopa kuolla. Toisaalta taas joku muita näyttävämpi vetää puoleensa pölyttäjiä ja auttaa siinä samalla mitättömämmän näköisiä vieressään kasvajia, jotka muuten saattaisivat jäädä kokonaan huomaamatta.
Toivotan kaikille kasvattajille hyvää satoa ja vankkoja taimia. Tuetaan tukea tarvitsevia, ravitaan näivettyviä. Pidetään silmät auki tuholaisten varalta ja hillitään muilta elintilaa ottavien valtaa. Annetaan kaiken hyvän kasvaa, kukoistaa ja tuottaa hedelmää.
Eeva-Kaisa Paloviita
vt. kanttori