Kristuksen kirkastuminen
Kirkonkellot
Ruoveden kauniin Sofia Magdalenan kirkon alttaritaulu kuvaa Kristuksen kirkastumisen päivää. Taulu on erikoisen ylväs ja puhutteleva, jopa harvinainen, koska taulun sanomaa korostetaan vielä tekstillä:
Tämä on rakas poikani, häntä kuulkaat.
Taulu on noin 150 vuotta vanha ollen täynnä historiaa ja ajan muutosta. Kirkon alttaritaulun alla on kastettu, siunattu, vihitty, uskottu, ehkä joku on myös kirkastunut ja uudestisyntynyt. Meille jokaiselle taulu merkitsee jotakin, ja moni Ruoveden asukkaista onkin kokenut elämän ilot ja surut monen sukupolven ajan puhuttelevan taulumme alla.
Kristinuskossa kirkastuminen merkitsee täydellisyyden koittamista. Kirkastuminen on aina liitetty uskonnollisiin ja hyviin tapahtumiin. Kun on todella vaikean tilanteen edessä ja elämä tuntuu mahdottomalta jatkaa, moni meistä ihmisistä löytää uskomuksen, rauhan ja sitä kautta kirkastumisen.
Kirkastumista on monenlaista esimerkiksi ikääntyminen voi olla ja onkin kirkastumista. Kehomme ikääntyy ja ulkoinen ihmisemme muuttuu ja murtuu. Vastaavasti meidän sisäinen näkymätön ihmisemme uudistuu päivä päivältä, kehittyy, muuttuu ja kirkastuu. On sanonta, että ikääntyvä ihminen on kuin kirjasto ja kätkee sisäänsä erittäin paljon yhteen punottua elämänviisautta.
Nykymaailmassa kirkastuminen liitetään myös erilaisiin elämyksiin. Ihminen voi kokea erilaisia tilanteita onnistumisen ja oivalluksen kautta, joita voidaan pitää kirkastumisena. Monesti sanotaan, että nythän tämä asia kirkastui minulle tai nyt näen asian kristallinkirkkaana.
On aivan mahtavaa, kun joskus kokee, että vuosia mietityttänyt asia yhtäkkiä kirkastuu ja ymmärtääkin kaikki siihen liittyvät eri tapahtumat ja vivahteet. Tulee ilmiö, jota myös Heurekaksi kutsutaan.
Kaiken kaikkiaan kirkastuminen on muun muassa uudistumista, ymmärtämistä, kasvamista ja oppimista.
Toivon, että mahdollisimman moni löytää aikaa ehtiäkseen vierailemaan ja hiljentymään hetkeksi meidän kauniiseen kirkkoomme. Saattaa olla, että kokee omanlaisensa kirkastumisen ja löytää ratkaisun hetkeen, jota elää.