Olin kes­ki­viik­ko­na 6.9. Hon­ka­lan etu­pi­hal­la kuu­lo­tut­ki­muk­ses­sa. Sain po­si­tii­vi­sia uu­ti­sia.

Sii­nä odo­tel­les­sa­ni vuo­ro­a­ni is­tuin tuo­lil­le ja vie­res­sä­ni oli kak­si mies­tä, joi­ta en en­tuu­des­taan tun­te­nut, ei­vät­kä he to­den­nä­köi­ses­ti myös­kään mi­nua.

Pu­hut­tiin asi­oi­ta elä­väs­tä elä­mäs­tä.

Kun tuli mi­nun vuo­ro­ni men­nä kuu­lo­tut­ki­muk­seen, niin he sa­noi­vat ys­tä­väl­li­ses­ti, et­tä nyt on si­nun vuo­ro­si.

Myö­hem­min kun näh­tiin, mo­lem­mat ky­syi­vät mi­nul­ta, min­kä tu­lok­sen tut­ki­muk­ses­ta sain.

Olen erit­täin otet­tu, et­tä mi­nut­kin huo­mi­oi­daan näin ys­tä­väl­li­ses­ti.

Tuli tosi hyvä mie­li lop­pu­päi­väk­si ja pit­käl­le myös tu­le­vaan.

Iloi­ses­ti yl­lät­ty­nyt