Pirhasta, periaatteellisesti
Yleisöltä
Sote-uudistus on hyvä uudistus, terveydenhuollon kuulukin olla leveillä hartioilla. Hyvinvointialueiden rakennus ei vain ole alkanut kovin hyvin ja asian ympärillä on liikaa intressejä ja liian moni kokki haluaisi laittaa lusikkansa soppaan.
On sinänsä hyvä, että hyvinvointialueita opetetaan pois mankumistaloudesta. Siitä, että niiden ainoa tehtävä on mankua valtiolta lisää rahaa. Valtiovalta sekaantuu kuitenkin käsittämättömän paljon hyvinvointialueiden toimintaan. Ei tätä uudistusta saada koskaan toimimaan, jos aluevaltuustot eivät saa aitoa päätösvaltaa hyvinvointialueiden asioihin.
On käsittämätöntä, että maan hallitus puuhastelee keikkalääkärien palkkiokaton parissa. Jokainen aluevaltuusto saisi minä päivänä tahansa asettaa alueelleen sopivan katon, jos haluaa Yhtä lailla valtiolliset Kela-korvaukset eivät sovi nykyiseen järjestelmään lainkaan. Jokaisen hyvinvointialueen pitäisi saada jakaa ne rahat tarpeittensa mukaan omilla päätöksillään
Tämän mallin ongelma on siinä, että aluevaltuusto on täysin turha.
Tilannetta pahentaa se, että esimerkiksi PirHa:n virkamiesjohdolla on erittäin vähän kokemusta vastuunkannosta. He ovat pitkälti peräisin asiantuntijaorganisaatioista. Poliittisen päätöksenteon valmistelussa tarvitaan kuitenkin toisenlaista otetta, koska päätöksistä pitää myös kantaa vastuu. Pirha:n johto on kuulemma epävirallisesti todennutkin, että heillä on tässä kehitettävää. Tästä syystä PirHa:n johtaville virkamiehille sopii erittäin hyvin, että heidän pääasiallinen tehtävänsä on käydä kysymässä ministeriöstä, mitä pitäisi tehdä. Tämän mallin ongelma on siinä, että aluevaltuusto on täysin turha.
Sinänsä puhtaasti valtiovetoinen sote-malli olisi ihan hyvä. Mutta se ei voi olla sosiaali- ja terveysministeriö – eikä varsinkaan valtionvarainministeriö– vetoinen. Sen sijaan lääkintähallitus-mallissa jollakulla oli aito kokonaisvastuu. Ja tämä kokonaisvastuun puuttuminen näkyy kyllä nykyisten hyvinvointialueiden tilassa.
Kokonaisvastuu on sillä tavalla tärkeä, että oikeus saada terveydenhuoltoa on perustuslaillinen oikeus. Olisi kuitenkin hyvä, että asia ratkaistaisiin poliittisena päätöksentekona, ei perustuslakivaliokunnassa. Seuraavien aluevaalien yhteydessä hyvinvointialueiden johtamisjärjestelmä on saatava kuntoon ja mallit toimivaksi järjestelmäksi on tuotava esiin.
Hyvinvointialueiden hallinnollinen kaaos on sillä tavoin ikävä asia, että Suomessa olisi tarvetta kunnon maakuntahallinnolle. Jolle siirrettäisiin osa kuntien lakisääteisistä tehtävistä sekä osa valtion nyt hallinnoimista asioista. Toivottavasti tämä nyt nähtävä arvoton prosessi ei tätä ajatusta tuhoa.
Ville Vauhkonen
kunnanvaltuutettu