Rinki vastaa: Muovipakkausjätteen kierrätys helpottuu
Yleisöltä
Visuveden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Arto Kovasin huomautti kirjoituksessaan (Ruovesi 7.7.) muovipakkausjätteen keruumahdollisuuksien vähyydestä Visuvedellä. Muovinkeräyspisteen perään on kysellyt Ruovesi-lehdessä myös moni muu lukija.
Tällä hetkellä Visuvettä lähimpänä olevat muovipakkauskeräyspisteet löytyvät noin 15 kilometrin päästä Virroilta sekä noin 18 kilometrin päästä Ruovedeltä.
Onneksi kotitalouksien muovipakkausten kierrätys on pian helpottumassa sekä Pirkanmaalla että koko Suomessa. Heinäkuuhun 2023 mennessä pakkausjätteitä eli lasia, kartonkia, metallia ja muovia tullaan keräämään kaikista vähintään viiden asunnon taloyhtiöistä. Entistä useampi saa siis muovinkeräysastian omalle kotipihalleen.
Loppusyksyyn mennessä selviää, mille paikkakunnille uudet muovinkeräyspisteet sijoitetaan.
Lisäksi yhä useampi Rinki-ekopiste varustetaan muovinkeräysastialla: muovinkeräyspisteiden määrä kasvaa nykyisestä noin 700:sta vähintään tuhanteen. Lain mukaan muovinkeräyspisteitä on oltava valtakunnallisesti tällä hetkellä 500, eli lain edellyttämä muovipisteiden määrä vähintäänkin tuplaantuu ensi kesänä. Lisäämme muovipakkausten keräyspisteitä tasaisesti ympäri Suomea, palveluiden yhteyteen – sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Loppusyksyyn mennessä selviää, mille paikkakunnille uudet muovinkeräyspisteet sijoitetaan.
Kovasinin mukaan Pirkanmaan Jätehuolto ohjeisti lajittelemaan muovipakkaukset sekajätteeseen, koska ne hyödynnetään Pirkanmaalla (ja koko Suomessa) energiana. Tämä on totta. Muovipakkausten keräysmahdollisuuksien parantuessa yhä useampi kotitalous voi kuitenkin antaa muovipakkauksilleen uuden elämän sen sijaan, että heittäisi ne sekajätteeseen.
On hienoa, että lajittelu ja kierrätys kiinnostavat niin monia visuveteläisiä. Pakkausjätteen lajittelu on yksi helpoimmista arjen ekoteoista. Esimerkiksi muovin kohdalla kierrättäminen vie vain noin 15 prosenttia siitä energiasta, mitä muovin raaka-aineen valmistaminen maaperästä poratusta öljystä vaatisi. Lajittelemalla säästyy myös rahaa, sillä sekajäteastian tyhjennys on aina muita jätteitä kalliimpaa.
Heli Satuli
viestintäpäällikkö, Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy