Anna-Liisa Keinonen adressista: "On iso ihme ja suuri vääryys, jos ihmisten mielipiteillä päätöksenteossa ei ole merkitystä"
Alamme olla tilanteessa, jossa Pirha tekee ratkaisunsa Ruoveden sote-palvelujen säilyttämisestä tai alasajosta.
Ruovedellä adressi terveyspalvelujen säilyttämisen puolesta keräsi yli 2 800 allekirjoitusta. On iso ihme ja suuri vääryys, jos ihmisten mielipiteillä ei päätöksenteossa ole merkitystä. Myös perusteluja löytyy satamäärin.
Adressi on lähetetty Pirhaan useammalle taholle. Nyt odotettavissa olevalla päätöksellä on mittava vaikutus koko maaseudun elinvoimaisuudelle. Ruovesihan ei tokikaan ole ainoa paikkakunta, joka kamppailee vastaavien asioiden kanssa.
Edelleenkään julkisuuteen ei ole annettu lukuja siitä, mistä säästöt Ruoveden vuodeosaston sulkemisesta koituisivat. Ja miten potilaspaikkojen tarve yht´äkkiä vähenee, kun jo nyt kaikki paikat ovat täynnä, jopa ylipaikoilla on potilaita.
Kaikkia ihmisiä ei ole mahdollista kotona hoitaa, vaikka jo nytkin lähes kuolemassa olevia ihmisiä kodeissaan makuutetaan. Ja mikä on se mieletön ambulanssi- ja taksiralli pitkin pitäjää! Senkin maksamme me veronmaksajat.
Nyt on tosiaankin Pirhalle terveisiä lähtenyt ja toivotaan, että se järki päättäjille valaistuisi. Seuraavaksi osoitan keihäänkärkeni Keiturin Soten suuntaan. Miten lapsellisia haavekuvia siellä toimitusjohtajan päässä liikkuu! Ja kuinka "Virroilla huoli Ruoveden palveluista on ihan aito ja syvä”(Ruovesi-lehti 19.12.).
Nyt kannattaisi lopettaa se lässytys! Työntekijöillä pyyhitään pöytää mennen, tullen ja palatessa. Inhimillisyys on unohdettu joka sektorilla eikä sille hintalappua olekaan.
Sote-uudistuksen tarkoitus oli, että palvelut ovat kaikille tasapuoliset, riippumatta siitä, missä päin maata asumme. Nyt kuulemme päivittäin, miten supistetaan sieltä ja lopetetaan palveluja tuolta. Koko homma tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Valtava hallintokoneisto nielee liian suuren osan käytettävissä olevista rahoista ja varsinainen terveydenhuolto, se kaiken perusta, jää näppejään nuolemaan.
Toivon kaikille päättäjille viisautta tehdä oikeita päätöksiä. Ja ellei ole viisautta päätöksentekoon, rohkeutta myöntää se!