Tak­laus oli kova sana sii­hen ai­kaan kun va­paa­päi­vät me­ni­vät hönt­säil­les­sä lä­hei­sel­lä jää­dy­te­tyl­lä ken­täl­lä. Kun­ta oli päät­tä­nyt näyt­tää pal­ve­lu­tah­to­aan ja ruis­ku­tel­lut vet­tä kou­lun piha-alu­eel­le niin, et­tä saa­tiin plänt­ti jää­tä lu­mi­val­li­reu­noi­neen.

Siel­lä sit­ten vaih­det­tiin os­to- ja myyn­ti­liik­kees­tä os­te­tut luis­ti­met jal­kaan ja ky­näil­tiin mus­tan kie­kon kans­sa it­se kou­lun kä­si­työ­tun­neil­la teh­dyil­lä mai­loil­la. Mai­lan la­po­ja sai os­taa ur­hei­lu­kau­pois­ta. Var­ret teh­tiin it­se, ja tie­ten­kin nii­den ja la­po­jen yh­teen­lii­mauk­set.

Tak­laa sitä! Se oli tyy­pil­li­nen huu­to ken­täl­lä. Kaik­ki tie­tä­vät, mitä tak­laa­mi­nen tar­koit­ti; jää­kiek­ko­han on hy­vin fyy­si­nen peli.

Nyt tä­mä­kin sana on tuo­tu pois fyy­si­ses­tä gen­res­tään. Tä­nään po­lii­ti­kot tak­laa­vat asi­oi­ta. ”Näil­lä kei­noil­la saam­me il­mas­ton­muu­tok­sen lii­al­li­sen läm­pö­ti­lan kas­vun tak­la­tuk­si”, sa­noo po­lii­tik­k­ko.

Muu­toin­kin ylei­nen kes­kus­te­lu on nap­si­nut ai­van muu­ta tar­koit­ta­via sa­no­ja ar­kie­lä­mäs­tä. Kun joku te­kee jo­ta­kin to­sis­saan, ko­val­la asen­teel­la, hän me­nee heti ”sy­vään pää­hän”. Tar­koit­ta­nee ver­taus­ku­val­li­ses­ti ui­ma-al­las­ta, jos­sa on ma­ta­la ja syvä osa.

Kaik­ki ovat var­mas­ti huo­man­neet, et­tä ai­van pian on taas jou­lu. kaup­paan ei pää­se niin, et­tei ”Tont­tu­jouk­ko huo­mio, ja kat­se oi­ke­aan…” soi. ja tie­tys­ti kaik­ki muut. On ”Vi­li­nää vils­ket­tä, he­li­nää hels­ket­tä…”

Kou­lut lop­pu­vat ja jäl­leen ker­ran tu­lee to­dis­tus­ten ai­ka. Ai­ka päät­tää sii­tä, us­kal­le­taan­ko maas­sa, jos­sa yli 70 % asuk­kais­ta kuu­luu kirk­koon, esit­tää jou­lu­ku­va­el­ma, us­kal­le­taan­ko lau­laa en­ke­li tai­vaan?

Joka ta­pauk­ses­sa; näi­hin ai­koi­hin kuu­luu muo­dik­kaas­ti sa­noa, et­tä syys­lu­ku­kau­si on ta­pu­tel­tu. Hy­pä­tään­pä jou­lu­juh­las­sa sit­ten sy­vään pää­hän tai ei.

Nämä muo­ti­sa­non­nat sen kuin li­sään­ty­vät. Jo­kai­nen it­se­ään kun­ni­oit­ta­va, vä­hän­kään jul­ki­suu­des­sa esiin­ty­vä hen­ki­lö osaa ne. Sa­moin hän osaa tar­vit­ta­es­sa hank­kia li­sää jul­ki­suut­ta pait­si muo­ti­sa­noil­la, esi­mer­kik­si pyy­tä­mäl­lä an­teek­si sitä, et­tä hän on teh­nyt tuk­kaan­sa let­te­jä. Hän­hän her­ra var­jel­koon omii sil­lä ta­val­la vie­ras­ta kult­tuu­ria. Et­tei vaan vie­lä pe­lai­si Af­ri­kan täh­teä, jol­loin hän us­kal­tai­si ol­la il­mi­sel­väs­ti ra­sis­ti.

Jos julk­kik­set ei­vät muu­ta kek­si, niin he ot­ta­vat täh­täi­meen­sä boo­me­rit, joi­ta me suo­ma­lai­set tai­dam­me enim­mäk­seen ol­la. Tuo hiu­kan hal­ven­ta­va sana so­tien jäl­keen syn­ty­neis­tä suu­ris­ta ikä­luo­kis­ta ku­vaa boo­me­rit hie­man jäl­keen­jää­nei­nä kalk­kik­si­na.

No, boo­me­rit ovat kui­ten­kin ra­ken­ta­neet tä­män yh­teis­kun­nan ja teh­neet mah­dol­li­sek­si mm. opis­ke­lun ai­na esi­kou­lus­ta yli­o­pis­toon as­ti il­mai­sek­si. Et­tä sem­mois­ta vä­keä.

Ju­ha­ni Vah­to­ka­ri