Milloin bio­kaa­su­a­sema Ruo­ve­delle?

Ke­hi­tys ke­hit­tyy. Mo­net ovat huo­lis­saan sii­tä, mitä ta­pah­tuu Tans­kan sal­mis­sa jos tiu­kal­le me­nee. Niin­pä kuu­lim­me juu­ri hil­jan, et­tä ote­taan käyt­töön Nar­vi­kin sa­ta­ma Poh­jois-Nor­jas­ta. Siel­tä sit­ten ta­va­ra rai­teil­le ja Suo­meen. Huol­to­var­muus on tänä se­ka­va­na ai­ka­na kova sana.

Milloin bio­kaa­su­a­sema Ruo­ve­delle?

Ke­hi­tys ke­hit­tyy. Mo­net ovat huo­lis­saan sii­tä, mitä ta­pah­tuu Tans­kan sal­mis­sa jos tiu­kal­le me­nee. Niin­pä kuu­lim­me juu­ri hil­jan, et­tä ote­taan käyt­töön Nar­vi­kin sa­ta­ma Poh­jois-Nor­jas­ta. Siel­tä sit­ten ta­va­ra rai­teil­le ja Suo­meen. Huol­to­var­muus on tänä se­ka­va­na ai­ka­na kova sana.

Monenko savun kylä?

Kes­ki­ai­kai­sis­sa maa­kir­jois­sa ky­län koko mää­ri­tel­tiin ker­to­mal­la mon­ta­ko sa­vua siel­lä oli. Ai­ka­na, jol­loin ai­noa ener­gi­an läh­de oli puu, pii­puis­ta nou­se­vien sa­vu­jen mää­rä oli hy­vin­kin pä­te­vä tapa ker­toa ky­län koko. Mo­nis­sa kir­jois­sa ker­ro­taan tal­vi­ses­ta, tuu­let­to­mas­ta pak­kas­päi­väs­tä, jol­loin sa­vut nou­se­vat suo­raan ylös ja jää­vät ky­län pääl­le lei­ju­maan kat­ta­va­na pil­ve­nä.

Monenko savun kylä?

Kes­ki­ai­kai­sis­sa maa­kir­jois­sa ky­län koko mää­ri­tel­tiin ker­to­mal­la mon­ta­ko sa­vua siel­lä oli. Ai­ka­na, jol­loin ai­noa ener­gi­an läh­de oli puu, pii­puis­ta nou­se­vien sa­vu­jen mää­rä oli hy­vin­kin pä­te­vä tapa ker­toa ky­län koko. Mo­nis­sa kir­jois­sa ker­ro­taan tal­vi­ses­ta, tuu­let­to­mas­ta pak­kas­päi­väs­tä, jol­loin sa­vut nou­se­vat suo­raan ylös ja jää­vät ky­län pääl­le lei­ju­maan kat­ta­va­na pil­ve­nä.

Noi­ta­kä­rä­jät kansien välissä

He­vo­sia Vää­rin­ma­jas­ta, Pih­la­ja­lah­del­ta, Mus­ta­jär­vel­tä, Jä­min­ki­poh­jas­ta, Kek­ko­sel­ta… pe­räs­sään kak­si- ja ne­li­pyö­räi­siä rat­tai­ta ja kie­se­jä, mo­net Ruo­ve­den en­sim­mäi­siä, Noi­ta­kä­rä­jiä var­ten kun­nos­tet­tu­ja. Koko ky­län rai­tin mit­tai­sen ajo­pe­li­jo­non kär­jes­sä te­pas­te­li kak­si ko­me­a­ta rat­sua. En­sim­mäi­set Noi­ta­kä­rä­jät oli­vat al­ka­neet.

Noi­ta­kä­rä­jät kansien välissä

He­vo­sia Vää­rin­ma­jas­ta, Pih­la­ja­lah­del­ta, Mus­ta­jär­vel­tä, Jä­min­ki­poh­jas­ta, Kek­ko­sel­ta… pe­räs­sään kak­si- ja ne­li­pyö­räi­siä rat­tai­ta ja kie­se­jä, mo­net Ruo­ve­den en­sim­mäi­siä, Noi­ta­kä­rä­jiä var­ten kun­nos­tet­tu­ja. Koko ky­län rai­tin mit­tai­sen ajo­pe­li­jo­non kär­jes­sä te­pas­te­li kak­si ko­me­a­ta rat­sua. En­sim­mäi­set Noi­ta­kä­rä­jät oli­vat al­ka­neet.

Mutkia vaiko baanaa

Jus­si Rait­ti­nen tem­pai­si val­ta­tie 66: n kaik­kien tun­te­mak­si vuon­na 1975. Tien oi­kai­su ja kun­nos­tus oli jo to­sin käyn­nis­sä. Suun­nit­te­lu­vai­heen jäl­keen ryh­dyt­tiin to­si­toi­miin. Vuo­den 1957 Suo­men kau­nein kir­kon­ky­lä pois­tet­tiin ohi­kul­ki­joi­den nä­ky­vis­tä uut­ta tie­lin­jaa lä­hes vii­voit­ti­mel­la ve­tä­en. Kau­tun kor­keuk­sia hi­po­vas­ta sil­las­ta käy­tiin kun­non vään­tö, mut­ta siel­lä se nyt on.

Mutkia vaiko baanaa

Jus­si Rait­ti­nen tem­pai­si val­ta­tie 66: n kaik­kien tun­te­mak­si vuon­na 1975. Tien oi­kai­su ja kun­nos­tus oli jo to­sin käyn­nis­sä. Suun­nit­te­lu­vai­heen jäl­keen ryh­dyt­tiin to­si­toi­miin. Vuo­den 1957 Suo­men kau­nein kir­kon­ky­lä pois­tet­tiin ohi­kul­ki­joi­den nä­ky­vis­tä uut­ta tie­lin­jaa lä­hes vii­voit­ti­mel­la ve­tä­en. Kau­tun kor­keuk­sia hi­po­vas­ta sil­las­ta käy­tiin kun­non vään­tö, mut­ta siel­lä se nyt on.

Tennarit olla pitää

Nike, Adi­das, Kar­hu, Ree­bok, Nike… mitä ne ovat?. Ne ovat val­koi­sia muo­ti­ta­va­roi­ta. Nii­tä nä­kee ny­kyi­sin kaik­ki­al­la, siel­lä mis­sä en­nen näki Po­mar­fin­niä, Top­ma­nia – jopa Pra­daa. Kaik­kia näi­tä on käy­tet­ty tyy­lik­käit­ten vaat­tei­den kans­sa. Kol­mea vii­mek­si­mai­nit­tua pe­rin­tei­seen ta­paan, rus­ke­a­na, mus­ta­na, nau­hoi­tet­tu­na ja kiil­lo­tet­tui­na.

Tennarit olla pitää

Nike, Adi­das, Kar­hu, Ree­bok, Nike… mitä ne ovat?. Ne ovat val­koi­sia muo­ti­ta­va­roi­ta. Nii­tä nä­kee ny­kyi­sin kaik­ki­al­la, siel­lä mis­sä en­nen näki Po­mar­fin­niä, Top­ma­nia – jopa Pra­daa. Kaik­kia näi­tä on käy­tet­ty tyy­lik­käit­ten vaat­tei­den kans­sa. Kol­mea vii­mek­si­mai­nit­tua pe­rin­tei­seen ta­paan, rus­ke­a­na, mus­ta­na, nau­hoi­tet­tu­na ja kiil­lo­tet­tui­na.

Hyviä här­kä­viik­koja

Jäl­leen, jo ai­ko­ja sit­ten, ovat tie­tä­jät kään­tä­neet ka­me­lin­sa ta­kai­sin itäi­sil­le mail­le, ja me saam­me iloi­ta här­kä­vii­kois­ta. Seu­raa­va eri­tyi­nen py­hä­päi­vä on vas­ta pit­kä­per­jan­tai, huh­ti­kuun toi­nen päi­vä. Sii­tä huo­li­mat­ta jo­kai­nen meis­tä vart­tu­neem­mis­ta voi ol­la var­ma, et­tä ai­ka ku­luu vik­ke­läs­ti; ai­na on per­jan­tai. Sil­tä ai­na­kin tun­tuu.

Hyviä här­kä­viik­koja

Jäl­leen, jo ai­ko­ja sit­ten, ovat tie­tä­jät kään­tä­neet ka­me­lin­sa ta­kai­sin itäi­sil­le mail­le, ja me saam­me iloi­ta här­kä­vii­kois­ta. Seu­raa­va eri­tyi­nen py­hä­päi­vä on vas­ta pit­kä­per­jan­tai, huh­ti­kuun toi­nen päi­vä. Sii­tä huo­li­mat­ta jo­kai­nen meis­tä vart­tu­neem­mis­ta voi ol­la var­ma, et­tä ai­ka ku­luu vik­ke­läs­ti; ai­na on per­jan­tai. Sil­tä ai­na­kin tun­tuu.