– Va­li­tet­ta­vas­ti en voi hoi­taa juu­ri tätä asi­aa, mut­ta yh­dis­tän kol­le­gal­le­ni, sa­noi ys­tä­väl­li­nen rou­va odo­tet­tu­a­ni jo kak­si­kym­men­tä mi­nuut­tia ”ruuh­kas­sa”.

– Jos siel­lä ei ole jo­noa, sa­noin.

– No ei siel­lä näy­tä juu­ri ole­van.

Odo­tan taas kak­si­kym­men­tä mi­nuut­tia, lo­pul­ta sul­jen pu­he­li­men. Hä­vi­tyl­lä ra­hal­la oli­si var­mas­ti saa­nut pa­ke­tin hy­vää jau­he­li­haa.

Tätä on tänä päi­vä­nä suo­ma­lai­nen pal­ve­lu. En tie­dä juu­ri­kaan fir­mo­ja, jois­sa ei vas­tat­tai­si pu­he­li­meen: "Asi­a­kas­neu­vo­jam­me ovat va­li­tet­ta­vas­ti juu­ri nyt va­rat­tu­ja. Soi­tam­me teil­le mah­dol­li­sim­man pian."

Vii­me vuo­sien kiu­kut­ta­va kek­sin­tö on ta­kai­sin­soit­to. Soi­tat ter­veys­kes­kuk­seen, jos­ta ker­ro­taan, et­tä he soit­ta­vat si­nul­le ta­kai­sin vir­ka-ai­ka­na. No, se vir­ka-ai­ka saat­taa ol­la huo­men­na tai yli­huo­men­na. Olet kui­ten­kin koko ajan tark­ka­na; pu­he­lin­lin­jan pi­tää ol­la va­paa, jos terk­ka­ri vaik­ka soit­taa. Te­ke­mis­tä oli­si. Soit­taa pi­täi­si mo­neen paik­kaan, mut­ta ei vain voi. Muu­ten me­nee ai­ka huk­kaan, ja seu­raa­van saat­taa saa­da jo kol­men – nel­jän vii­kon pääs­tä.

Jos­sa­kin saat­taa ol­la ra­ken­nus, jon­ka ik­ku­nan pääl­lä lu­kee sana pank­ki.

Oli­si­ko niin, et­tä yh­tei­sö­jen ja yri­tys­ten omis­ta­jil­leen tuot­ta­mien voit­to­jen on ol­ta­va mak­si­moi­dut, niin, et­tä pu­he­li­meen vas­taa­jia ei voi­da pal­ka­ta riit­tä­väs­ti. Yri­tä­pä soit­taa pank­kiin tai va­kuu­tu­syh­ti­öön! Tai käy­dä pan­kis­sa ”hät­hä­tää”.

Se pank­ki, jos­sa on täh­kän ku­via, on au­ki tors­tai­sin muu­ta­man tun­nin. Mi­ten toi­mii van­hus, jol­la ei ole tie­to­ma­sii­naa ei­kä äly­pu­he­lin­ta. Hän me­nee tis­kil­le, ja mak­saa jo­kai­ses­ta las­kus­taan mon­ta eu­roa. Pos­ti­pank­ki on lä­hes ki­vi­kau­tis­ta his­to­ri­aa; se oli lii­an kä­te­vä käyt­tää.

Tai­si ol­la 70-lu­kua tai vä­hän ai­kai­sem­min, kun pan­kit har­joit­ti­vat kuo­ro­lau­lan­taa: "Mak­sa­kaa pal­kat mei­dän ti­liem­me kaut­ta. Sii­tä on asi­ak­kaal­le vaik­ka mitä etu­ja. Sa­moin teil­le it­sel­len­ne. Pois rus­ke­at ti­li­pus­sit, työn­te­ki­jä saa siis­tin palk­ka­nau­han, jos­ta voi tar­kis­taa kai­ken ja ra­hat ovat hä­nen ti­lil­lään. It­se ei tar­vit­se teh­dä mi­tään."

Mi­ten pal­jon pan­kit sai­si­vat­kaan ta­pu­tuk­sia, suo­si­o­ta ja tu­lo­ja, jos ne al­kai­si­vat taas pal­vel­la asi­ak­kai­ta. 1200-lu­vul­la pank­ki­toi­min­nan kes­kus oli Fi­ren­ze. Ita­li­an kaut­ta kie­leem­me tul­lut ban­ca tai ban­co oli ra­han­vaih­ta­jien penk­ki. Se oli ai­na avoin­na:

Kun aje­lee ky­län rai­til­la, tiet­ty­jä pank­ke­ja ei näy enää lain­kaan; bis­nes­tä teh­dään toi­sel­la ta­val­la. Jos­sa­kin saat­taa ol­la ra­ken­nus, jon­ka ik­ku­nan pääl­lä lu­kee sana pank­ki. Eri asia on, on­ko sen ovi au­ki.