Juokseva perhe Sami Honkala ja Piia Meriläinen-Honkala lastensa Toivon ja Hillan kanssa peukuttivat Väärin Yöjuoksulle.
Terhi Kääriäinen
Juoksuperheen lapset kiristävät tahtia: "Isi vielä pärjää molemmille, mutta ei kauan mene, kun poika juoksee ohitse"
Perjantai lähestyy iltakahdeksaa, ja Työrön pihamaalle kerääntyy lenkkivarusteista väkeä. Aurinko heittää vielä viimeisiä säteitään, ja reippailusää on mitä parhain.
Susanna Tiensivu ja Lauri Ranta-Lassila ovat päättäneet viettää iltaa yhteisellä lenkillä Väärin Yöjuoksussa.
– Kyllä me juosten mennään, varmaan rauhallista mun vauhtia. Siellä on muutama mäki, mutta ihan mukava reitti hiekkatietä, kertoo Tiensivu, joka on aloittanut juoksuharrastuksen uudelleen tänä vuonna.
– Ehkä mä vähän nopeampaa juoksisin, jos menisin yksin, kuvailee Ranta-Lassila tahtia.
Visuvedeltä tullut Susanna Tiensivu on osallistunut kuntoilutapahtumaan kahdesti aiemmin, silloin tosin kävellen.
Virtolainen Lauri Ranta-Lassila on Väärissä ensikertalainen, vaikka muuten hän on harrastanut juoksemista.
Susanna Tiensivu ja Lauri Ranta-Lassila taivalsivat matkaa yhdessä rauhallisesti juosten.
Terhi Kääriäinen
Väärinmajan kyläyhdistyksen sihteeri Marika Enoranta ottaa vastaan ilmoittautumisen 105 osallistujalta. Lisäksi kuuden kilometrin taipaleelle lähtee reilut kymmenen koiraa.
Yöjuoksu taivalletaan neljättätoista kertaa. Reitti on pysynyt samana kaikki vuodet, ja ajankohta on täydenkuun aikaan.
Työrön isäntä Reijo Kärkelä muistelee, että alkuvuosina meno oli totisempaa, mutta enää ei oteta virallista aikaa kenellekään.
Alkulämmittelyt Maarit Lehtosen johdolla.
Terhi Kääriäinen
Lähtö on aikaistettu kello 20:een, mikä saattaa olla syynä siihen, että nuoria on mukana entistä enemmän.
Maarit Lehtonen vetää parin kappaleen verran alkujumppaa lämmittelyksi. Lähtö tapahtuu juuri ennen auringonlaskua, joka on almanakan mukaan kello 20.18. Kärkelä toivottelee mukavaa matkaa ja kuutamoisia elämyksiä.
Lähitalojen asukkaat sytyttelevät kynttilöitä ilahduttamaan kulkijoita järven ympäri kiertävällä reitillä. Heikki Hursti ja Hank Nero tahdittavat puolivälin krouvin tienoilla peräkärryn lavalta bluesrytmein.
Reitille lähti myös yli kymmenen koiraa.
Terhi Kääriäinen
Lähtö tapahtui Työrön pihasta.
Terhi Kääriäinen
Heikki Hursti ja Hank Nero rytmittivät menoa noin puolivälin krouvissa.
Terhi Kääriäinen
Vikkelimmin lenkiltä palaa Sami Honkala. Kärkipäässä tulevat myös Piia Meriläinen-Honkala ja Hilla Honkala. Juoksuperheeseen kuuluva Toivo Honkala ei lähtenyt matkaan, kun on vasta toipumassa flunssasta.
Sami kertoo ehtineensä nauttia maisemista ja live-musiikista matkan varrella.
– Kovaa mutta tarpeeksi rennosti, hän kuvailee matkantekoaan.
Kello näyttää Sami Honkalan loppuajaksi 23.48 ja Piia Meriläinen-Honkalan 31.55.
– Hyvät fiilikset, tietysti se ottaa koville, kun on mäkiä ja soratietä, ei meinaa tossu oikein nousta, Piia arvioi.
Mutalasta tullut juoksuperhe on Väärinmajassa tutuissa maisemissa, sillä Piia Meriläinen-Honkala on kotoisin lenkin varrelta.
Hänen isänsä asuu Hurstinperällä, joten lapset kannustivat pienempinä papan kanssa reitin varrella.
Nyt lapset alkavat juosta jo vanhempiensa ohi.
– Mä olin vielä viime vuonna nopeampi, mutta Hilla on tämän vuoden aikana mennyt ohi. Hilla meni omia menojaan, ja mä yritin peesailla, mitä pystyin. Isi vielä pärjää molemmille, mutta ei kauan mene, kun poika juoksee ohitse, Piia arvioi lasten menoa.