Päivätoimintaryhmässä on hassuttelu sallittu. Marjut Grönlund sieppasi kainaloonsa Satu Heikkosen.
Sirkku Somero
Honkala miettii uusia, omia palveluita ikäihmisille
Keiturin Sote lopettaa päivätoiminnan Honkalassa maaliskuun puolivälissä, mutta tarjoaa ruovesiläisille mahdollisuutta jatkaa Virtain ryhmissä.
Honkala on järjestänyt kuntouttavaa päivätoimintaa vanhuksille ja ryhmätoimintaa kehitysvammaisille yli kymmenen vuoden ajan.
Honkalan päivätoiminnan Ruovedellä alueella tilaa Keiturin Sote, joka toimii omistajansa Pirkanmaan hyvinvointialueen ohjeen mukaan.
– Kuntouttava päivätoiminta on meidän ydintoimintaamme: totta kai haluaisimme jatkaa, mutta tiedämme, että kevään kuluessa päivätoiminta joka tapauksessa lakkaa Pirhan alueella, sanoo Honkalan toiminnanjohtaja Marjut Grönlund.
Hän sanoo, että vaikka kuntouttava päivätoiminta loppuu, uutta kehitetään koko ajan.
Ikäihmisten ryhmiä Honkalassa on tällä hetkellä kaksi, kummassakin kymmenkunta osallistujaa. Ohjelmassa on kuntouttavaa ja mieltä virkistävää toimintaa sekä ruokailu.
Päivätoiminnassa on kotihoidon piirissä olevia vanhuksia, joille päätös päivätoimintaan osallistumisesta tehdään erikseen palvelutarpeen suunnitelmassa.
Pirkanmaan hyvinvointialue on päättänyt lopettaa kuntouttavan päivätoiminnan nykyisessä muodossaan koko Pirkanmaalla 1. kesäkuuta mennessä.
Pirha on väläytellyt kuntouttavan päivätoiminnan sijaan tarjottavaksi erityisesti digitaalista etätoimintaa, mutta Honkalassa ajatellaan, että fyysinen läsnäolo ja kanssakäyminen toisten kanssa on tärkeää.
– Honkalan tavoite on tarjota palveluita ruovesiläisille. Jos huomaamme, että palvelu on kylästä katoamassa, mietimme, miten tämän puuttuvan palasen voisi hoitaa. Muutos on ollut jo viime vuoden puolelta työn alla. Kovasti tehdään töitä, että saadaan korvaavaa toimintaa sitten maaliskuun puolenvälin jälkeen, sanoo Marjut Grönlund.
Hän näkee tärkeäksi, että toisilleen tutut ikääntyneet ihmiset pääsevät vertaistensa pariin ammattitaitoisten ohjaajien kanssa. Yhteisen toiminnan ytimeksi hän näkee merkityksellisyyden kokemuksen ja joukkoon kuulumisen.
– Toiminta on vahvasti kuntouttavaa, voimavaroja ylläpitävää toimintaa.
Käydään kuntosalilla ja jumpassa, tarjolla on kulttuuritoimintaa, muistikuntoutusta tai hemmotteluhoitoja.
– Sekä Honkalan hyvät ruuat hyvässä seurassa, lisää Grönlund.
Palvelu on tärkeä myös omaishoitajalle. Kun hoidettava on päivätoiminnassa omaishoitaja saa levätä.
Uutta toimintamuotoa kootaan samoista elementeistä kuin tuttu päivätoiminta.
Kun päivätoiminta loppuu, vapautuu myös henkilöresurssia miettimään uutta.
– Palveluita tarvitaan, se on tunnistettu, mutta maksajataho on auki.
Toistaiseksi kuntouttavaa päivätoimintaa on järjestetty Honkalassa läsnäoloperiaatteella, jolloin ohjaaja on mennyt ryhmiin paikan päälle. Pirhan toivomia etäpalveluitakin voidaan Honkalassa kehittää ja niiden tuottamiseen on valmius, jos tilaaja niin haluaa.
– Etäpalvelut voi olla hyvä ratkaisu henkilölle, jolle ryhmätoiminta ei ole mieluista, mutta voi kuitenkin osallistua. Tai ryhmään aktiivisesti osallistuva, joka joutuu väliaikaisesti jäämään pois.
Pirha kilpailuttaa Pirkanmaalla paraikaa tuottajia Lähitoripalveluille, joiden sisällössä on samoja elementtejä kuin kuntouttavassa päivätoiminnassa, mutta kilpailutus ei koske Ruovettä.