Torstain päivätoimintaryhmässä keskustelevat alun perin tuuhoskyläläinen Eila Salo (vas.), Marjatta Myllymäki Jäminkipohjasta, Terttu Tamminiemi Tuuhoskylältä ja Ilona Mikkola Utukanperältä.
Sirkku Somero
Vanhusten kuntouttava päivätoiminta loppuu Honkalassa
Honkalan alakerran kokoushuoneessa kuuluu iloinen puheensorina ja välillä helisee naurunremakka. Koolla on torstain päivätoimintaryhmä.
Samana aamuna ryhmäläisille on kerrottu, että Keiturin Sote lopettaa päivätoimintaryhmä maaliskuun puolessavälissä Tieto otettiin päivätoimintaryhmässä tyrmistyneenä vastaan.
Päivätoiminta on viikon kohokohta, jota todella odotetaan. Ystävien näkemistä, kanssakäymistä, virkistystä.
– Ei tarttis kämpällä olla yksin. Päivä on siellä yksin pitkä, sanoo Elina Salo, 92.
– Kun ei ole lähiomaisia Ruovedellä, täällä on kaikki ystävät.
Halutessaan nykyiset päivätoimintakävijät voivat jatkaa Virtain ryhmissä. Myös kuljetus Virroille järjestyy.
Ilona Mikkola, 95, sanoo tästä järjestelystä mielipiteensä tomerasti.
– En lähde, hän päättää, matkoihinkin menee tunti. Tuodaan virtolaiset tänne! Sama matka sieltä on tänne kuin meiltä Virroille!
Kurjaa tietoa kevennetään heti huumorilla.
– Perustetaan kahvila, niin ne virtolaiset tulee tänne. Seksikahvila!
Virkeän – vaikkakin iäkkään – ryhmän kokoontumiset ovat osallistujille tärkeitä.
Ohjelmassa on kuntojumppaa, joskus kuntosalia, toisinaan tuolijumppaa. Välillä syödään ja hemmottelupuoleen kuuluu muun muassa käsihoito. Saunakin on käytössä, jos joku sitä kaipaisi, vaikka tässä ryhmässä ei hetkeen kukaan ole saunavuoroa toivonut.
Tapaamiset ovat osallistujien mielestä kaikin puolin onnistuneita.
– Satu on hyvä vetämään, kehuu Marjatta Myllymäki ohjaaja Satu Heikkosta ennen kuin aletaan yhdessä lukemaan Ruovesi-lehteä isolta näytöltä.
Useampi paikalla olevista rouvista on ollut päivätoiminnassa mukana koko sen ajan kuin se on Ruovedellä ollut olemassa. Viikkorytmiin on tulossa ikävä aukko, ystäviä tulee ikävä.
Moni jää vielä miettimään, olisiko Virroille lähteminen ratkaisu.