Pyhät ja päivät
Kirkonkellot
Ensi lauantaina tuhannet ja taas tuhannet hautakynttilät valaisevat syksyn pimeää marrasta. Niiden liekit kurottautuvat hentoina ja hauraina taivasta kohti, ja kertovat näin ihmisen muistista.
Ennen muuta liekkimeri kertoo siitä muistijäljestä, minkä edesmenneet rakkaamme ovat elämäämme ja sitä kautta tähän maailmaan jättäneet. Eivät he ole eläneet, tunteneet ahertaneet turhaan. Heillä on edelleen paikkansa täällä maan päällä vaikka he itse ovat jo siirtyneet yli ajan rajan. Eikä näitä muistoja mikään voi viedä meiltä pois. Eikä kaikkea sitä kaunista, jota olemme saaneet kokea.
Edesmennyt tarkoittaa siis edeltä mennyt. Meitä ennen parempaan paikkaan siirtyneet. Se, pyhäinpäivän kynttilöiden tavoin, muistuttaa meitä siitä, että kuolema on vääjäämätön osa ihmisen elämää. Kerran se tulee jokaikisen kohdalle. Se on elämän laki ja ihmisen osa.
Liekkimeri kertoo siitä muistijäljestä, minkä edesmenneet rakkaamme ovat elämäämme ja sitä kautta tähän maailmaan jättäneet.
Vanhoina aikoina 1700-luvulla sanaa edesmennyttä ei tunnettu. Sen ajan hartauskirjoissa puhutaan ”läpikäyneistä pyhistä”. Elämän jo loppuun saakka läpikäyneistä ihmisistä. Nämä sanat konkretisoivat kristinuskon perustotuuden, kuolemalla ei ole viimeistä sanaa ihmisen elämässä. Se ei ole kaiken loppu eikä muistomme ja kaipauksemme ole turhaa.
Surua ja murhetta se ei vie pois. Ei ainakaan kokonaan. Eikä kaipaustakaan. Mutta tällaisiksi Jumala on ihmiset luonut. Tällaiseksi meidät tahtonut: eläviksi, tunteviksi olennoiksi. Elämään kuuluu suru, kipu ja tuska. Elämä on menetyksiä täynnä. Se on monessa mielessä luopumaan opettelua ja sopeutumista muuttuviin mahdollisuuksiin.
Sana marras tarkoittaa etymologisesti kuoleman ennusmerkkejä. Marraskuun lakastuvassa luonnossa näitä näkee paljon. Mutta sitten koittaa joulukuu ja joulu. Se tuo konkreettiseksi valon joka pimeydessä vaeltavien elämän voi kirkastaa.
Kuolema ei ole kaikki. Eikä sen ennusmerkit ole musertavia. Tämä on joulun lupaus, johon voi jäädä. Raamatun viimeisessä kirjassa Ilmestyskirjassa tämä Sanoma muotoillaan näin: "Silloin Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Ja valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken."