Kin­ke­ri­pe­ri­ne on lei­man­nut ja muo­van­nut suo­ma­lais­ta yh­teis­kun­taa. Lu­ku­kin­ke­reil­le ih­mi­siä roh­kais­tiin pai­ne­tun sa­nan pa­riin ja sitä myö­ten laa­ja-alai­sem­paan osal­li­suu­teen yh­teis­kun­nas­sa.

Vuo­den 1686 kirk­ko­lais­sa kin­ke­rin pi­don pe­rus­teet sää­det­tiin näin:

"Kirc­ko­her­ran pitä me­ne­män Sa­nan­kuu­li­oit­tens tygö Huo­nees­ta Huo­nee­seen, cos­ca heil­lä mo­lem­min puo­lin sij­hen so­ve­li­as ai­ca ja tila on ja sil­loin sen pe­rään ky­sy­män, cuin­ga he nijn myös hei­dän Lap­sens ja Per­hens kes­ke­näns it­zens kät­täy­wät ma­na­ten hei­tä caic­keen sij­hen cuin hyvä ja cun­ni­al­li­nen on. Sen­cal­tai­sis ti­loi­sa pitä hä­nen myös neu­wo­man Wan­ho­ja nijs­tä Ky­sy­myk­xis cuin hän tah­to hei­dän etens pan­na sen­pääl­le et­tä he Nuo­ren Can­san edel­lä oli­si wal­miit käy­män hy­väl­lä Esi­mer­kil­lä. Sekä sij­tä mur­het­ta pi­tä­män et­tä Nuo­ri Can­sa hä­nen Pi­tä­jä­säns op­pis lu­ke­man Kir­ja ja ym­mär­täis Chris­til­li­sen OI­pin cap­pa­let."

Täl­tä poh­jal­ta lu­ku­tai­to juur­ru­tet­tiin Suo­meen vuo­si­sa­to­jen mit­taan. Se mah­dol­lis­ti 1800–lu­vul­la sen, et­tä Suo­mi nou­si kan­sa­kun­tien jouk­koon. Lu­ku­tai­don opit­tu­aan ih­mi­set al­koi­vat lu­ke­maan kir­jo­ja ja sa­no­ma­leh­tiä. Se loi Suo­men kult­tuu­rin sekä kie­len ja mie­len.

Sil­ti van­han ajan lu­ku­kin­ke­rit ei ol­lut osal­lis­tu­jil­le ai­na mi­kään miel­lyt­tä­vä ko­ke­mus. Van­ha kan­sa ta­pa­si sa­noa: ”Kak­si pa­haa päi­vää on vuo­des­sa – si­an­tap­po­päi­vä ja kin­ke­ri­päi­vä." Tämä joh­tui sii­tä, et­tä kin­ke­rien kes­kei­sek­si osak­si al­koi muo­dos­tua kuu­lus­te­lu sii­tä, on­ko nuo­ri­sos­ta rip­pi­kou­luun me­ni­jöik­si. Si­ten kin­ke­ri­kuu­lus­te­lus­sa saa­tet­tiin rat­kais­ta se, pää­see­kö rip­pi­kou­luun vai jou­tuu­ko seu­raa­va­na py­hä­nä jal­ka­puu­hun kir­kon ovel­le.

Tun­ne­tuim­mat tätä vas­taan ka­pi­noi­neet oli­vat Alek­sis Ki­ven seit­se­män vel­jes­tä. Juu­ri lu­ku­kuu­lus­te­lu­ja he pa­ke­ni­vat Im­pi­vaa­raan met­sään. Kun elä­mä siel­lä­kään ei sit­ten ol­lut niin au­vois­ta, ot­ti­vat vel­jek­set lu­si­kan – tai pi­kem­min kir­jan – kä­teen­sä, opet­te­li­vat lu­ke­maan ja pää­tyi­vät yh­tei­sön ar­vos­sa­pi­de­tyik­si jä­se­nik­si.

Lu­ke­mi­sen las­ku­suh­dan­teen myö­tä on syy­tä et­siä lu­ku­kin­ke­ri­pe­rin­tees­tä uu­den­lai­sia ta­po­ja hou­ku­tel­la ih­mi­siä Im­pi­vaa­ras­ta pai­ne­tun sa­nan ää­reen. Sik­si on ilo, et­tä saam­me Ruo­ve­del­lä ryh­tyä luo­maan uu­den­lais­ta lu­ku­kin­ke­rien­pi­to ta­paa. Yh­des­sä. Asia on seu­ra­kun­nal­le erit­täin tär­keä, sil­lä kan­sal­lis­kir­jai­li­jan Ju­ko­lan Aa­pon suu­hun lait­ta­min sa­noin: ”Sa­nan­tai­to on kris­til­li­sen kan­sa­lai­sen vält­tä­mä­tön vel­vol­li­suus”.

Kir­joit­ta­ja on Ruove­den seu­ra­kun­nan pas­to­ri