Saam­me viet­tää Ruo­ve­del­lä noi­ta­kä­rä­jä­viik­koa. Ilo­juh­laa sii­tä, et­tä pi­tä­jäm­me on ol­lut sel­lai­nen, et­tä yli kol­meen ja puo­leen­sa­taan vuo­teen ke­tään ei Ruo­ve­del­lä ole pol­tet­tu noi­ta­na.

”Äl­kää tuo­mit­ko, niin ei tei­tä­kään tuo­mi­ta”, sa­noo maa­il­man Va­pah­ta­ja Jee­sus Kris­tus. Sii­nä on Ju­ma­lan lä­hes­ty­mis­ta­pa. Mei­dät ar­vi­oi­daan sen mu­kaan, mi­ten me suh­tau­dum­me toi­siin ih­mi­siin, lä­him­mäi­siim­me. Jos me osoi­tam­me hei­tä koh­taan ko­vuut­ta, mei­dät­kin ar­vi­oi­daan ko­vin kri­tee­rein. Mut­ta lem­pey­del­lä lä­him­mäis­tä kat­se­le­va voi luot­taa saa­van­sa naut­tia Ju­ma­lan lem­pey­des­tä.

Täl­lai­nen on poh­jim­mil­taan ju­ma­lal­li­nen oi­keus. Sitä ei oh­jaa kor­vaus ei­kä kos­to. Sen pää­mää­rät ovat oi­keu­den is­tu­jan omas­sa ole­muk­ses­sa. Hä­nen, joka an­taa au­rin­kon­sa nous­ta niin hy­vil­le kuin pa­hoil­le ja lä­het­tää sa­teen niin hurs­kail­le kuin ju­ma­lat­to­mil­le­kin. Toi­mii usein toi­sel­la lail­la kuin in­hi­mil­li­set ole­tu­sar­vom­me ja oi­keu­den­mu­kai­suu­den kä­si­tyk­sem­me

”Mi­ten so­kea voi­si ta­lut­taa so­ke­aa? Mo­lem­mat­han sii­nä pu­to­a­vat kuop­paan.”, muis­tut­taa Kris­tus. Se vel­voit­taa meis­tä jo­kai­sen vä­lil­lä miet­ti­mään. mil­lä puo­lel­la mö­ly­ä­vää kä­rä­jä­vä­keä oli­sim­me ai­ka­naan ol­leet Ant­ti Lie­roi­sen noi­ta­kä­rä­jil­lä. Syyt­tä­väl­lä vai puo­lus­ta­val­la? Sa­mal­la kan­nat­taa muis­taa, et­tä ker­ran oli maa­her­ran pi­hal­la sa­man­lai­nen vä­ki­jouk­ko, joka huu­si: ”An­na meil­le Ba­rab­bas”.

Me em­me ole pal­joa tätä pa­rem­pia. Kun kat­soo ny­ky­a­jan so­me­lynk­kauk­sia, työ­paik­ka­vai­no­ja tai kou­lu­kiu­saa­mis­ta, on niis­sä pal­jon en­tis­ten ai­ko­jen noi­ta­vai­no­jen piir­tei­tä. Isol­la jou­kol­la ja isol­la ko­hul­la käy­dään sää­li­mät­tö­mäs­ti yk­si­lön kimp­puun ja nu­jer­re­taan hä­net.

Näin yh­tei­sö pyr­ki suo­je­le­maan it­se­ään ja omaa rau­haan­sa lii­an per­soo­nal­li­sil­ta yk­si­löi­den elä­män­ta­voil­ta. Jäl­ki on ol­lut ka­rua ja on sitä edel­leen.

Täs­tä syys­tä me tar­vit­sem­me Ju­ma­lan ar­moa. Mei­dän ei kan­na­ta luot­taa ih­mis­ten tuo­mi­o­val­taa. Ju­ma­la on luo­nut maa­il­man hy­väk­si.

Luo­mis­ker­to­muk­ses­sa Ju­ma­la jo­kai­sen luo­mis­päi­vän­sä päät­teek­si kat­se­lee kät­ten­sä töi­tä ja to­te­aa, et­tä kaik­ki on hy­vää. Tämä pi­tää muis­taa ai­na kun lä­him­mäis­tä ar­vi­oi.

Yli puo­len vuo­si­sa­dan Ruo­ve­den Noi­ta­kä­rä­jät ovat muis­tut­ta­neet mei­tä täs­tä ja sii­tä, et­tä kau­nis ko­ti­pi­tä­jäm­me kuu­luu kai­kil­le. Sa­mal­la pe­rin­ne­ta­pah­tu­ma on meil­le ke­ho­tus mo­ni­ar­voi­suut­ta ja eri­lai­suut­ta ym­mär­tä­vään mie­len­mai­se­maan.

Se on Ruo­ve­del­lä on­nis­tu­nut niin hy­vin, et­tä olem­me voi­neet kar­ne­va­li­soi­da noi­ta­kä­rä­jät pi­tä­jän ke­sä­juh­lak­si. Sii­tä Ju­ma­lal­le kii­tos.

Vil­le Vauh­ko­nen

pas­to­ri