Mustat vuohet ja valkoiset lampaat
Kirkonkellot
"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten hän sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat.' – – – Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut'." (Matt. 25: 31–34, 41).
Tuomiosunnuntain eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntain evankeliumi puhuu kahtiajaosta, jaosta lampaisiin ja vuohiin, siunattuihin ja kirottuihin, valkoisiin ja mustiin, hyviin ja pahoihin. Jakoperustekin löytyy sieltä Matteuksen evankeliumin luvusta 25 hyvin selkeäsanaisena – sen voit itse selata esille Raamatustasi tai sitten tulla kuuntelemaan sitä ensi sunnuntain jumalanpalvelukseen.
Kuvaus viimeisestä tuomiosta, johon ei enää liity minkäänlaista valitusosoitusta, on monelle tuttu, ehkä myös kovin jyrkän ja ahdistavan tuntuinen. Herää kysymyksiä. Missä tässä on se evankeliumi, hyvä sanoma, jopa ilouutinen? Eikö kirkossa pitäisi puhua armosta, hyväksynnästä, turvallisesta tilasta? Ja eikö varsinkin luterilaisen kirkon pitäisi puhua siitä, ettei pelastus tule tekojen perusteella vaan armosta, ilmaiseksi, uskon kautta?
Yksi vastaus saattaisi löytyä juuri tuosta viimeiseksi tuomariksi kerran istuutuvan Kristuksen jyrkästä ja hyvin mustavalkoisesta kuvauksesta. Sekä noille oikealla puolella oleville lumivalkoisille lampaille että vasemmalla oleville pikimustille vuohille on varsin vaikea löytää tosielämästä vastinetta. Mistä täältä meidän arjestamme sen paremmin kuin pyhäpäivistämmekään löytyy niitä, joiden elämää voidaan kuvata noin kauniisti ja pelkkää hyvää puhuen kuin noista Ihmisen Pojan oikealla puolella olevista? Ja uskaltaisinko sanoa kenestäkään tuntemastani niin yksiselitteisen jyrkkää arviota kuin minkä hän antaa vasemmalle puolelleen asettamistaan?
Paavali sanoo, että "kaikki ovat syntiä tehneet". Kaikki, erotuksetta. Kaikki kuuluvat sen tähden sinne vasemmalle puolelle. Mutta hän, jonka ajan päättyessä kohtaamme lahjomattomana tuomarina, on sama Kristus, joka tänään kohdataan Jumalan Karitsana, joka ottaa pois maailman synnin. Ja maailma tarkoittaa tässä koko ihmiskuntaa, koko tätä pikimustaa ja likaista vuohilaumaa, joka Jeesuksen tähden saa uskoa itsensä armahdetuksi, puhtaaksi pestyksi ja lumivalkoiseksi joukoksi. Se koskee kaikkia – kenelle vain kelpaa.
Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen / ja suostukaa armahdukseen. (V.178: 1).
kirjoittaja on eläkkeellä oleva rovasti