Wie­nin pai­kal­lis­seu­ra­kun­nas­sa­ni pi­det­tiin tä­nään so­li­daa­ri­suus­ju­ma­lan­pal­ve­lus ja muis­tet­tiin Ira­nin kan­san tais­te­lua ih­mi­soi­keuk­sien puo­les­ta; nais­ten oi­keu­det ovat ih­mi­soi­keuk­sia, ei nii­tä voi erot­taa omak­si ka­te­go­ri­ak­seen, muis­tut­ti pas­to­rim­me seu­ra­kun­taa. Saar­nan yh­tey­des­sä kol­me seu­ra­kun­nan ira­ni­lais­ta jä­sen­tä ker­toi oman nä­ke­myk­sen­sä ny­ky­ti­lan­tees­ta ko­ti­maas­saan ja alt­ta­rin vie­reen vi­ri­te­tyl­tä skree­nil­tä näim­me lu­ke­mat­to­mien mie­le­no­soi­tuk­sis­sa am­mut­tu­jen, etu­pääs­sä nuor­ten, ku­via.

Mi­nua it­ket­ti koko ajan, ei­kä vä­hi­ten sil­loin, kun ti­lai­suu­den lo­puk­si lau­loim­me “We shall over­co­me“, se lau­lu oli ni­mit­täin gha­na­lai­sen mie­he­ni ja mi­nun tun­nus­lau­lu; we shall over­co­me, me sel­vi­äm­me.
Me em­me sel­viy­ty­neet avi­o­liit­tom­me ka­ri­kois­ta, ja si­tä­kin pa­la­vam­min toi­von, et­tä Ira­nin kan­sa sel­vi­äi­si al­ka­neen val­lan­ku­mouk­sen pyör­teis­tä.

Mut­ta tä­nään seu­ra­kun­ta myös juh­li: asun­nos­sa­ni – poi­ka­ni huo­nees­sa – asu­val­le ira­ni­lai­sel­le tur­va­pai­kan­ha­ki­jal­le myön­net­tiin vii­me kes­ki­viik­ko­na oles­ke­lu­lu­pa. Kivi pu­to­si sy­dä­mel­tä­ni, hel­po­tus oli suu­ri! Nuo­ri mies opis­ke­lee Wie­nin Tek­ni­ses­sä yli­o­pis­tos­sa pro­ses­si­tek­niik­kaa ja on ah­ke­ruu­ten­sa an­si­os­ta me­nes­ty­nyt opin­nois­saan hy­vin sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä sak­san kie­li ei hä­nel­tä vie­lä täy­sin suju. Ta­val­laan hän on oi­kea tur­va­pai­kan­ha­ki­joit­ten mal­li­kap­pa­le, mik­si sel­lai­nen ei tur­va­paik­kaa sai­si! Mut­ta – ku­ten hy­vin tie­däm­me – asi­at ei­vät ole niin suo­ra­vii­vai­sia, il­keä tuo­ma­ri voi kyl­lä ai­na kek­siä jon­kin syyn tur­va­pai­kan epää­mi­seen, se ta­pah­tui hä­nel­le jo ker­ran, asi­an en­sim­mäi­ses­sä kä­sit­te­lys­sä.

Mikä syy hä­nel­lä oli tul­la Eu­roop­paan, Wie­niin?, ky­syt ken­ties. Elin­ta­so­pa­ko­lai­nen? Kau­ka­na sii­tä, vas­taan, hä­nen per­heen­sä ko­to­na Te­he­ra­nis­sa on var­sin hy­vin­voi­va, jopa niin, et­tä se lä­het­ti po­jan opis­ke­le­maan Wie­niin. Kun tämä sit­ten ha­lu­si käy­dä ko­ti­lo­mal­la, po­lii­si oli hän­tä ken­täl­lä vas­tas­sa ja nap­pa­si hä­nel­tä pas­sin. Syyk­si il­moi­tet­tiin se, et­tä hän oli osal­lis­tu­nut kris­til­li­siin ko­koon­tu­mi­siin, siis kiin­nos­tu­nut kris­ti­nus­kos­ta. Sitä ei Ira­nin hal­li­tus sal­li ja sil­lä on il­mi­an­ta­jan­sa jo­kai­ses­sa Eu­roo­pan kau­pun­gis­sa. Nuo­ren mie­hen tu­le­vai­suus oli tu­kos­sa, ei aut­ta­nut muu kuin pako ta­kai­sin kau­pun­kiin, joka oli jo eh­ti­nyt tul­la hä­nel­le tu­tuk­si.

Ku­vit­te­le, mil­lais­ta oli­si elä­mä il­man mu­siik­kia!

Tun­ne­ta­sol­la tämä sun­nun­tai on ol­lut mi­nul­le vai­kea päi­vä: iloit­sen koko sy­dä­mes­tä­ni “vuok­ra­lai­se­ni“ puo­les­ta, mut­ta sa­mal­la it­ken kaik­kien niit­ten nuor­ten täh­den, jot­ka ovat me­net­tä­neet hen­ken­sä puo­lus­ta­es­saan roh­ke­as­ti pe­rus­ta­van­laa­tui­sia ih­mi­soi­keuk­sia.

Mei­dän eu­roop­pa­lais­ten on vai­kea ym­mär­tää sitä, et­tä jos­sain maas­sa nuo­ri nai­nen voi­daan pi­dät­tää ja pa­hoin­pi­del­lä sen ta­kia, et­tä hä­nen hui­vin­sa on luis­kah­ta­nut tiu­kas­ti mää­ri­tel­tyl­tä pai­kal­taan ja pal­jas­ta­nut lii­kaa hiuk­sia. Si­tä­kin on mah­do­ton­ta kä­sit­tää, et­tei kai­kil­la maa­il­man ih­mi­sil­lä ole lu­paa va­li­ta us­kon­to­aan. Ei­kä sii­nä kaik­ki: Ira­nis­sa ei saa kuun­nel­la mu­siik­kia, kou­luis­sa ei min­kään­lais­ta mu­sii­kin ope­tus­ta. Ky­syin ker­ran vuok­ra­lai­sel­ta­ni, osaa­ko hän lau­laa. En­pä tie­dä, kun en ole kos­kaan ko­keil­lut, hän sa­noi, ei meil­lä ko­to­na [Ira­nis­sa] lau­le­ta.

Ku­vit­te­le, mil­lais­ta oli­si elä­mä il­man mu­siik­kia! Mitä, el­let oli­si kou­lus­sa op­pi­nut mi­tään lau­lu­ja? El­let muis­tai­si het­kiä, jol­loin olet lau­la­nut yh­des­sä tut­tu­ja sä­ve­liä? El­let sai­si kuun­nel­la mie­li­me­lo­di­oi­ta­si ra­di­os­ta, yo­u­tu­bes­ta, jos­tain soit­ti­mes­ta et­kä mis­sään ni­mes­sä voi­si ope­tel­la soit­ta­maan jo­tain inst­ru­ment­tia? Ku­vit­te­le!

Wien 13.11.2022