Sirkku Somero
Vuodeosaston säilyttämisen puolesta
Pirkanmaan hyvinvointialue on päättänyt, että Ruoveden vuodeosasto lakkautetaan jo ensi vuonna. Tämä on ainoa varma päätös, mutta muidenkin sote-palveluiden suunnitelmissa Ruovesi näyttää jäävän heikoille. Ikäihmisten ja lasten, nuorten ja perheiden palveluista päätöksiä on tulossa vasta ensi vuonna.
Vuodeosasto siis lähtee. Jotain on tehtävä, päättivät kuntalaiset, ja alkoivat kerätä nimiä adressiin vuodeosaston säilyttämisen puolesta. Viikossa nimiä on kertynyt 2000. Tämän asia on saanut ihmiset liikkeelle.
Ruoveden kunta puolestaan on tehnyt hyvinvointialueen päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Vuodeosasto pitää säilyttää, vaatii kunta ja perustelee asiaa monelta kantilta: kuntalaisten yhdenvertaisella oikeudella palveluihin, sillä, että kuntaa tai asukkaita ei ole päätöksenteossa kuunneltu. Päätökselle ei myöskään ole esitetty laskelmia siitä, paljonko vuodeosaston lakkauttaminen säästäisi. Henkilöstöpulakaan ei ole pienen Ruoveden yksikön vaan nimenomaan suurten yksiköiden polttava ongelma, jota ratkotaan pieni lopettamalla.
Toinen oikaisuvaatimus on lähetettu Pirhalle Pirjo Pajusen nimissä, allekirjoittajina kunnanhallituksen ja -valtuuston jäseniä. Perusteluissa korostetaan palvelujen yhdenvertaisuutta ja sitä, että päätöksen todellisia vaikutuksia ei ole selvitetty.
Ruoveden vuodeosaston puolesta taistellaan, mutta kuunteleeko hyvinvointialueen johto? Voidaanko näin suuri päätös tehdä kuulematta niitä, joita se koskee?