Nurmelan kunnostus iso investointi
Ruoveden kunnanvaltuusto päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan pitkän keskustelun ja äänestyksen tuloksena, että remonttia Nurmelassa kunnantalon naapurissa jatketaan suunnitellusti. 800 000 euron hanke osoittaa kunnan panostavan tulevaisuuteen.
Päätös ei ollut yksimielinen. Kunnostamisen lykkäämistä kannatti kahdeksan valtuutettua, perusteluna hankkeen kalleus ja se, että hyvinvointialue ei ole vielä tehnyt päätöksiä siitä, mitä kiinteistöjä se tulevaisuudessa kunnalta vuokraa. Kiinteistöjä kunnalla on liikaakin ja niistä halutaan pidemmällä tähtäimellä eroon.
Keskusteluun nousi yllätys kokouksen lopuksi, kun Markku Simula kertoi kuulleensa, että Visuveden kyläkokous alkaisi valmistella osakuntaliitosta Virtain kaupungin kanssa ja tiedusteli, ovatko kunnan viranomaiset tietoisia tästä. Visuveden kyläkokouksessa mukana ollut Tapio Vaali kertoi valtuustolle, että päätöstä osakuntaliitoksesta ei kylässä ole tehty, mutta keskustelua siitä on vakavasti käyty. Kyläläisille tehdään kysely, jossa kartoitetaan mielipidettä osakuntaliitokseen ja tarpeita laajemminkin.
Yhden kyläkunnan halu liittyä naapurikuntaan on kunnalle huono ja vakavasti otettava signaali, vaikka vielä konkreettisissa suunnitelmissa ei ollakaan.