Laboratorio säilynee jatkossakin
Hyvinvointialueen suunnitelmissa ei Ruoveden osalta näy muutosta. Tänne ei suunnitella lähiasemaa. Sen sijaan tulossa on liikkuvat palvelut: ajanvarauksella pääsee edelleen lääkäriin ja sairaanhoitajan vastaanotolle tiettyinä palvelupäivinä.
Aluehallitus käsitteli maanantaina alueen asukkaiden ja Pirhan omien toimielinten palautetta palveluverkosta ja liikkuvista palveluista. Ruovedelle ei mikään toimielin esittänyt lähiasemaa, mutta yksi lisäys esitystekstiin saatiin. Siinä todetaan, että Ruoveden palvelutarpeeseen kiinnitettään erityistä huomiota.
FinLabin kanssa käydään neuvotteluja siitä, että laboratoriopalvelut säilyisivät myös Ruovedellä.
Palautetta Pirhalle annettiin todella runsaasti Ruovedeltä kesällä toteutetussa kyselyssä. Pirhan tilastoissa näkyy, että ruoveteläisiä mielipiteitä otettiin vastaan yli 240, kun yhteensä vastaajia oli liki 2100. Vastaajista yli 11 prosenttia oli Ruovedeltä, kun asukasmäärän puolesta he edustavat 0,77 prosenttia pirkanmaalaisista.
Eri asia sitten on, miten ruoveteläisiä kuunnellaan.
Kohdellaanko pirkanmaalaisia ja ruoveteläisiä yhdenvertaisesti, kuten Pirhan periaatteissa luvataan?