Kir­kon­ky­län rai­til­la lie­hui­vat sa­teen­kaa­ri­li­put pride-kul­ku­ees­sa vii­me vii­kon­lop­pu­na. Kar­ne­vaa­li­tun­nel­mas­sa ydin on kui­ten­kin va­ka­va, pe­rus­ta­van­laa­tui­nen ih­mi­se­nä ole­mi­seen liit­ty­vä yh­den­ver­tai­suu­sa­sia. Jo­kai­sel­la on oi­keus ol­la sitä, mitä on ja tul­la hy­väk­sy­tyk­si. Se on ih­mi­soi­keus.

Vii­meis­ten viik­ko­jen ai­ka­na Ruo­ve­del­lä on vas­taa­no­tet­tu kak­si su­ru­vies­tiä. Vii­mei­set so­tiem­me ve­te­raa­nit ovat pois­sa. Kun he ovat men­neet, ei ole enää ke­tään ker­to­mas­sa sii­tä to­del­li­suu­des­ta, jon­ka so­dan ko­ke­nut su­ku­pol­vi eli. Tie­däm­me, voim­me lu­kea, kuu­lem­me – mut­ta suo­raa kos­ke­tus­ta ei enää ole.

So­dan ko­ke­neet ker­toi­vat, jos ky­syt­tiin, mut­ta usein­kaan ei­vät pi­tä­neet ään­tä ko­ke­mas­taan. He oli­vat puo­lus­ta­mas­sa maa­ta ja ra­ken­ta­mas­sa de­mok­raat­tis­ta yh­teis­kun­taa.

Kun so­dan var­jo nyt ulot­tuu Uk­rai­nan so­dan ta­kia meil­le­kin, on hyvä muis­taa, mitä puo­lus­te­taan.

Yh­teis­kun­nan ke­hit­tä­mi­ses­sä ei ole vain yh­tä vaih­to­eh­toa; eri­lai­set mie­li­pi­teet ja va­ka­vat­kin ris­ti­rii­dat oi­ke­as­ta suun­nas­ta kuu­lu­vat de­mok­ra­ti­aan. Kei­not ris­ti­rii­to­jen sel­vit­tä­mi­sek­si pi­tää löy­tyä de­mok­ra­ti­an työ­ka­lu­pa­kis­ta. Eri miel­tä ole­van hil­jen­tä­mi­nen, mus­ta­maa­la­mi­nen, uh­kai­lu tai pai­nos­ta­mi­nen ei sii­hen kuu­lu.