Sirkku Somero
Värikkäästi ja vakavasti
Kirkonkylän raitilla liehuivat sateenkaariliput pride-kulkueessa viime viikonloppuna. Karnevaalitunnelmassa ydin on kuitenkin vakava, perustavanlaatuinen ihmisenä olemiseen liittyvä yhdenvertaisuusasia. Jokaisella on oikeus olla sitä, mitä on ja tulla hyväksytyksi. Se on ihmisoikeus.
Viimeisten viikkojen aikana Ruovedellä on vastaanotettu kaksi suruviestiä. Viimeiset sotiemme veteraanit ovat poissa. Kun he ovat menneet, ei ole enää ketään kertomassa siitä todellisuudesta, jonka sodan kokenut sukupolvi eli. Tiedämme, voimme lukea, kuulemme – mutta suoraa kosketusta ei enää ole.
Sodan kokeneet kertoivat, jos kysyttiin, mutta useinkaan eivät pitäneet ääntä kokemastaan. He olivat puolustamassa maata ja rakentamassa demokraattista yhteiskuntaa.
Kun sodan varjo nyt ulottuu Ukrainan sodan takia meillekin, on hyvä muistaa, mitä puolustetaan.
Yhteiskunnan kehittämisessä ei ole vain yhtä vaihtoehtoa; erilaiset mielipiteet ja vakavatkin ristiriidat oikeasta suunnasta kuuluvat demokratiaan. Keinot ristiriitojen selvittämiseksi pitää löytyä demokratian työkalupakista. Eri mieltä olevan hiljentäminen, mustamaalaminen, uhkailu tai painostaminen ei siihen kuulu.