Välillä hyviäkin uutisia
Elokuun alussa linja-autoliikenteen linjoja Virtain ja Tampereen suuntaan tulee lisää. Suoria yhteyksiä Ruoveden ja Tampereen välille lisätään sekä aamu- että iltapäivän liikenteeseen. Uusi yhteys Tampereelta saapuu Ruovedelle puoli kahdeksaksi.
Hyvää joukkoliikenneuutista kirkastaa vielä sekin, että pääosin lippujen hinnat halpenevat.
Nämä uutiset ovat valonpilkahduksia sote-supistusten keskellä kamppaileville ruoveteläisille.
On melko lailla ainutlaatuista, että meille liikennöinti lisääntyy, kun yleensä suunta palvelutarjonnassa on päinvastainen, supistaminen, tiivistäminen ja tehostaminen. Liikennöitsijä itse sanookin, että tilanteesta kannattaa olla onnellinen, sillä liikenteen väheneminen on todellisuutta kaikkialla Suomessa.
Ely-keskus kilpailutti Ylä-Pirkanmaan liikenteen sekä Oriveden ja Tampereen välisen liikenteen. Kilpailutuksessa menestyivät paikalliset pienemmät toimijat, jotka yhdistivät voimansa laajemman alueen liikennöinnistä tehtyyn yhteiseen tarjoukseen. Historiallinen yhteenliittymä tuotti tulosta: plakkarissa on kaksivuotinen sopimus ja lisäksi muutama optiovuosi.
Kannattaa kokeilla bussikyytiä itse kunkin. Kun käyttäjiä on, niin palvelut säilyvät jatkossakin.