Mökkiläisen ilmoitettava kompostoinnista
Kesäasukkaiden kokouksen tiedotusaiheena kunnalla oli kompostointi. Aika monelle vapaa-ajanasukkaalle saattaa tulla yllätyksenä, että jos omalla tontillaan kompostoi biojätettä, siitä pitää ilmoittaa jätehuoltoviranomaiselle ‑ myös kesäasukkaan.
Ilmoituksen voi tehdä sähköisessä asiointipalvelussa Tampereen kaupungin nettisivuilla tai tulostamalla samasta paikasta pdf-lomakkeen ja lähettämällä se täytettynä jätehuoltolautakuntaan joko sähköpostilla tai paperisena postissa.
Ympäristötarkastaja Taina Bister kertoi mökkiläisten kokouksessa, että kompostointi-ilmoitus olisi pitänyt antaa jo viime vuoden loppuun mennessä. Sen voi kuitenkin tehdä vielä nytkin, sillä ilmoitusten käsittely on pahasti ruuhkautunut, eikä kaikkia ilmoituksia ole vielä ehditty käsitellä.
Kompostointi kannattaa: se on marttojen mukaan taikaa, joka muuttaa eloperäisen jätteen arvokkaaksi mullaksi. Samalla tietysti sekajätteen määrä vähenee. Pirkanmaan jätehuollossa on laskettu, että sekajätteen joukossa on 38 prosenttia biojätettä.
Kompostin hoitaminen on enemmän taitoa kuin tiedettä: sopivassa suhteessa hiiltä ja typpeä sekä oikea määrä kosteutta. Vinkejä tasapainon ylläpitoon löytyy esimerkiksi jätehuoltoviranomaisen sivuilta tai Martoilta.