Sirkku Somero
Liikenneturvallisuuden tärkein osa olet sinä
Ruoveden keskustan tuntumassa eniten tieliikenneonnettomuuksia on sattunut kantatie 66:lla ja kylää halkovilla isommilla teillä, Ruovedentiellä ja Kuruntiellä. Myös reitillä Laivarantaan on kolissut muutaman kerran.
Maanteillä eniten sattuu hirvieläinvahinkoja. Jos tarkastellaan tilastoja vuosilta 2018–2020, Ruovedellä on sattunut yhteensä 60 erityyppistä tieliikenneonnettomuutta, niistä 21 hirvieläimen kanssa.
Liikenneturvallisuuteen vaikuttavia ratkaisuja tehdään liikenneympäristön suunnittelussa. Keskustassa jossain määrin hankala paikka on Laivaranta, jonka kaavoituksen uudistus on paraikaa käynnissä. Tarkkana saa olla myös koulukeskuksen ympäristössä, jossa jalankulkuliikennettä ja lapsia liikenteessä on paljon. Kolmas mietityttävä kohta ovat Ruovedentien parkkipaikat kylän liikekeskustassa. Niistä peruutetaan suoraan ajoradalle.
Kaikkein tärkein liikenneturvallisuuteen vaikuttava asia on kuitenkin tienkäyttäjien korvien välissä. Liikenneturva muistuttelee taas hiihtolomamatkalle lähtijöitä siitä, että reissun päälle ei pitäisi lähteä väsyneenä. Matkantekoon ja taukoihin kannattaa varata sopivasti aikaa. Ja kun ajat – aja – keskity siihen, mitä teet. Kuljettajana olet vastuussa myös matkustajiesi turvallisuudesta. Ennakoi: tarkista auton kunto, varmista, että matkustajien turvavyöt ovat kiinni ja matkatavarat pakattu niin, että matkustamossa ei ole irrallisia painavia esineitä.
Liikenteen vaaranpaikoista puhuttiin myös R-studiossa tällä viikolla. Katso nauhoitus netistä, linkki studiojaksoihin on Ruovesi-lehden etusivulla.