Iso askel
Ruoveden ja Virtain seurakunnat ovat vuoden päivät miettineet Tuomiokapitulin esityksestä seurakuntien yhdistymistä. Työ on nyt tehty ja suunnitelmat valmiit. Ne esitellään tämän viikon paperilehden keskiaukeamalla.
Seurakuntien ohjausryhmät ja seurakuntaneuvostot ovat liitoksen kannalla, Virtain seurakuntaneuvosto tosin vasta 4–2 äänestyksen jälkeen. Varsinaisen päätöksen liitoksesta tekevät molempien seurakuntien kirkkovaltuustot 8. lokakuuta, eli ensi viikon tiistaina. Kirkkovaltuustojen kokoukset ovat avoimia, joten päätöksentekoa voi kuka tahansa mennä seuraamaan.
Seurakuntien päättäjät ovat paljon vartijoina. Siksi Ruovesi-lehti kysyi kaikilta ruovesiläisvaltuutetuilta, mitä mieltä he seurakuntaliitoksesta ovat.Kanta liitokseen näyttäisi lehdelle kerrottujen vastausten perusteella olevan voittopuolisesti myönteinen. Liitokseen tarvitaan kuitenkin kaksi. Jos Virtain kanta on kielteinen, liitosta ei tule.
Liitosta myös vastustetaan. Parhaillaan kerätään myös adressia liitosta vastaan.
Seurakuntaliitoksella tavoitellaan ennen kaikkea toiminnan taloudellisuutta. Yhdistymällä halutaan toimia ennakoivasti ja välttää kriisiytyminen ja mahdolliset pakkoliitokset.
Päätös oman seurakunnan tulevaisuudesta on suuri. Sitä ei varmasti kukaan tee kepein mielin.